Tuoretta tietoa Virosta
18.10.2017 | Ostokset

Verkkouutinen Prisman tavoitteena on kasvaa Viron suurimmaksi kauppaketjuksi – 12 uutta markettia viidessä vuodessa

Prisman tavoitteena on kasvaa Viron suurimmaksi kauppaketjuksi – 12 uutta markettia viidessä vuodessaPrisma aikoo laajentua lähivuosina Virossa voimakkaasti.

Tällä hetkellä Virossa on yhteensä kahdeksan Prisma-hypermarkettia Tallinnassa, Tartossa ja NarvassaVuonna 2022 Prismoja tulee olemaan 20. Suurin osa uusista myymälöitä on hypermarketteja pienempiä supermarketteja.

Viron Prisman toimitusjohtaja Jussi Nummelin kertoi tiedotustilaisuudessa eilen tiistaina, että voimakkaan kasvun tavoitteena on nostaa Prisma Viron suurimmaksi elintarvike- ja kulutustavaraketjuksi.

Prisma laajentaa tuotevalikoimaansa tekemällä yhteistyötä kauppaketjujätti Tescon kanssa. Iso-Britanniassa vuonna 1919 perustettu kauppaketju on Euroopan kolmanneksi suurin.

18. lokakuuta lähtien on Viron Prismoissa myynnissä Tesco Finest- ja Tesco Free From -tuotteita.

 

Teksti Timo Huttunen, kuva  Andrei Chertkov

 

MUOKKAUS 18.10.2017 klo 11: korjattu vuosilukuvirhe

Lue lisää samasta aiheesta
Euroopan suurin Eurooppa Iso-Britannia kasvaa laajentua markkinaosuus Prisma-market Tesco Finest

3.9.2026 | Ostokset

Näin kuluivat Prisma-markettien 26 vuotta Virossa

Näin kuluivat Prisma-markettien 26 vuotta Virossa

SOK kertoi keväällä Viron Prisma-markettien myynnistä paikalliselle, myös osuuskauppapohjaiselle Coop-ketjulle. Kilpailuviranomaisten hyväksynnän, kaupan vahvistumisen ja nyt syyskuussa myymälä kerrallaan alkavan … Lue lisää

1.9.2026 | Mainos | Ostokset

Prisman syyskuun tarjoukset

Mainos Prisman syyskuun tarjoukset

11.8.2026 | Ostokset

Tavallinen vai raakamakkara grilliin?

Tavallinen vai raakamakkara grilliin?

Virolaiset ovat ahkeria grillaajia. Neuvostoaikana erityisen suosittuja olivat lihavartaat eli šašlõkit. Nykyään raakamakkarat eli toorvorstid ovat ottaneet vahvan aseman grillimakkaroiden … Lue lisää

3.8.2026 | Mainos | Ostokset

Prisman elokuun tarjoukset

Mainos Prisman elokuun tarjoukset

   

20.7.2026 | Mainos | Ostokset

Artius – Tallinnan uusi kaupunkikeidas kutsuu pysähtymään

Mainos Artius – Tallinnan uusi kaupunkikeidas kutsuu pysähtymään

Tallinnan ydinkeskustaan on avautunut uusi ostoskeskus, jossa ostokset, hyvä ruoka, kauneuspalvelut ja arkkitehtuuri kohtaavat rauhallisella ja elegantilla tavalla. Artius täydentää … Lue lisää

1.7.2026 | Mainos | Ostokset

Prisman heinäkuun tarjoukset

Mainos Prisman heinäkuun tarjoukset

   

11.6.2026 | Ostokset

Viron uudet jäätelöt testissä 

Viron uudet jäätelöt testissä 

Viron tunnetuin jäätelömerkki on Onu Eskimo (suomeksi Setä Eskimo). Sillä nimellä tunnettiin 106-vuotiaaksi elänyt Evald Rooma, joka perusti vuonna 1934 … Lue lisää

25.4.2026 | Ostokset

Pärnun taimimarkkinat – astu värikylläiseen kesään

Pärnun taimimarkkinat – astu värikylläiseen kesään

Pärnun taimimarkkinat ovat yksi läntisen Viron suurimmista puutarhatapahtumista. Ne järjestetään kahdesti vuodessa eli keväisin ja syksyisin aivan Viron kesäpääkaupunkina … Lue lisää