22.10.2018 | Ostokset
Verkkouutinen Prisma haluaa avata lähivuosina 10 uutta myymälää Tallinnan seudulla
Prisma suunnittelee avaavansa lisää myymälöitä Viroon.
Verkkolehti Kaubandus.ee:n uutisen mukaan Prisma haluaa vuoteen 2022 mennessä avata kymmenen uutta myymälää Tallinnassa ja sen lähiseuduilla.
Uutisessa haastatellun Prisman ruoka- ja kulutustavaroiden osastojohtajan Tõnis Tomingasin mukaan Prisma haluaisi myös vähentää erilaisia alennuskampanjoita myymälöissään.
”Haluaisimme päästä eroon kampanjoihin menevistä kuluista, jotta voisimme säilyttää pysyvästi edulliset hinnat”, Tomingas sanoo haastattelussa.
Prisma on Virossa keskittynyt erityisesti perheisiin ja vaihtoi syksyllä muun muassa iskulauseensa perheitä puhuttelevaan muotoon.
Teksti Silja Hurskainen, kuva Andrei Chertkov
Lue lisää samasta aiheestamatka tallinnaan
Prisma Tallinnassa
tallinnasta
tekemistä virossa
viron nähtävyydet
Viron Prismat
viroon
virosta
3.9.2026 | Ostokset
Näin kuluivat Prisma-markettien 26 vuotta Virossa
SOK kertoi keväällä Viron Prisma-markettien myynnistä paikalliselle, myös osuuskauppapohjaiselle Coop-ketjulle. Kilpailuviranomaisten hyväksynnän, kaupan vahvistumisen ja nyt syyskuussa myymälä kerrallaan alkavan … Lue lisää
1.9.2026 | Mainos | Ostokset
Mainos Prisman syyskuun tarjoukset
11.8.2026 | Ostokset
Tavallinen vai raakamakkara grilliin?
Virolaiset ovat ahkeria grillaajia. Neuvostoaikana erityisen suosittuja olivat lihavartaat eli šašlõkit. Nykyään raakamakkarat eli toorvorstid ovat ottaneet vahvan aseman grillimakkaroiden … Lue lisää
3.8.2026 | Mainos | Ostokset
Mainos Prisman elokuun tarjoukset
20.7.2026 | Mainos | Ostokset
Mainos Artius – Tallinnan uusi kaupunkikeidas kutsuu pysähtymään
Tallinnan ydinkeskustaan on avautunut uusi ostoskeskus, jossa ostokset, hyvä ruoka, kauneuspalvelut ja arkkitehtuuri kohtaavat rauhallisella ja elegantilla tavalla. Artius täydentää … Lue lisää
1.7.2026 | Mainos | Ostokset
Mainos Prisman heinäkuun tarjoukset
11.6.2026 | Ostokset
Viron uudet jäätelöt testissä
Viron tunnetuin jäätelömerkki on Onu Eskimo (suomeksi Setä Eskimo). Sillä nimellä tunnettiin 106-vuotiaaksi elänyt Evald Rooma, joka perusti vuonna 1934 … Lue lisää
25.4.2026 | Ostokset
Pärnun taimimarkkinat – astu värikylläiseen kesään
Pärnun taimimarkkinat ovat yksi läntisen Viron suurimmista puutarhatapahtumista. Ne järjestetään kahdesti vuodessa eli keväisin ja syksyisin aivan Viron kesäpääkaupunkina … Lue lisää