Tuoretta tietoa Virosta
25.6.2015 | Viro

Põltsamaa – ruusujen kaupunki

Põltsamaa – ruusujen kaupunki

Tiesitkö, että Põltsamaa on ollut vuosina 1570–1578 Liivinmaan valtakunnan pääkaupunki? Nykyään Põltsamaa on pieni kaupunki Keski-Virossa, Tallinnan ja Tarton välisen tien varrella. Siellä asuu noin 5 000 ihmistä. Kaupungin keskellä virtaa Viron kolmanneksi pisin joki, Põltsamaajoki (135 km). Põltsamaalla on ommeltu ensimmäinen sinimustavalkoinen lippu, joka siunattiin Eesti Üliõpilaste Selts -opiskelijajärjestön käyttöön myöhemmin Otepäällä.

Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Põltsamaata on nimitetty viinipääkaupungiksi, ja viiniä voikin maistella historiallisella linnanpihalla sijaitsevassa viinikellarissa. Keskiaikaisen linnan vieressä on myös Põltsamaan ruokamuseo, jossa voi tutustua muun muassa siihen, minkälaista ruokaa tarjottiin parikymmentä vuotta sitten kosmonauteille.

Lisäksi voi vierailla Põltsamaan Nigulisten kirkossa, joka on rakennettu vuonna 1272 joen äärelle. Kirkon viereen rakennettu historiallinen linnoitus on ollut Liivinmaan kuninkaan residenssi. Linnan pihalla on myös galleria PART, savityöpaja, käsityöpaja ja lehdistömuseo. Joka kesä on tapana pitää linnanpihalla festivaali, jota kutsutaan Põltsamaan linnanpäiväksi. Silloin on aamusta asti tekemistä niin lapsille kuin vanhemmillekin: linnanpihalla on esimerkiksi käsityötori, illalla esiintyy jokin tunnettu yhtye – ja illan päättää aina upea ilotulitus. Tänä kesänä Põltsamaa lossipäev järjestetään 4.7.2015.

Põltsamaa on tunnettu myös kauniista silloistaan: valkoisia siltoja on yhteensä 18. Aurinkoisena kesäpäivänä on mukava kävellä kaikkien siltojen yli.

Vihreää Põltsamaan sydäntä kaunistaa ruususaari, jossa on noin 2 000 ruusua. Tästä tulee myös Põltsamaan kolmas nimi eli ruusupääkaupunki. Põltsamaalla sijaitsee Baltian suurin ruusujen viljelylaitos, joka on samalla yksi Euroopan kymmenestä suurimmasta. Ruusujen viljelylaitoksessa kasvaa noin 1 000 erilaista ruusulajiketta. Ne tarjoavat silmäniloa niin pienille kuin aikuisillekin.

Vauhdista pitäville Põltsamaalla on mikroautorata, jossa kannattaa vierailla. Rata on 850 metriä pitkä ja monien kilpailijoiden mielestä Viron paras – ja myös hauskaa ajanvietettä seikkailunhaluisille. Tervetuloa viettämään kaunista kesäpäivää Põltsamaalle!

TEKSTI KÄTLIN KASVO, KUVAT ANDREI CHERTKOV

Lue lisää samasta aiheesta

11.6.2025 | Viro

Missä suomalaiset nukkuvat yönsä Virossa?

Missä suomalaiset nukkuvat yönsä Virossa?

Tämän vuoden ensimmäisen vuosineljänneksen suomalaismatkailun numeroita avatessa näkyy, että yöpymiset ovat vahvasti siirtyneet pois perinteisestä hotellimajoituksesta. Suomalaisten matkailua Viroon … Lue lisää

11.6.2025 | Viro

Lennä Tallinnasta Madeiralle 

Lennä Tallinnasta Madeiralle 

airBaltic avaa suorat lennot Tallinnan ja Madeiran välillä lokakuussa. Uusi reitti liikennöi joka sunnuntaisin ajalla 26.10.2025–22.3.2026. Liput ovat jo … Lue lisää

1.6.2025 | Viro

Viron todelliset tilastot – opas virolaiseen elämään

Viron todelliset tilastot – opas virolaiseen elämään

Kuinka pitkä on virolaisen keskimääräinen elinikä? Kuinka onnellisia he ovat? Kuinka paljon he juovat, ja kuinka turvallista Virossa on … Lue lisää

25.5.2025 | Viro

Pääsiäinen vaikutti alkuvuoden matkailijamääriin

Pääsiäinen vaikutti alkuvuoden matkailijamääriin

Viron tilastokeskuksen julkaisemaa tilastoa maaliskuun matkailijamääristä kommentoitiin useissa lehdissä. Suomalaisten matkailijoiden määrä oli uutisen mukaan vain 36 000 ja … Lue lisää

22.5.2025 | Viro

Näistä puhutaan Virossa

Näistä puhutaan Virossa

Viron väkiluku väheni Viron tilastokeskuksen tilaston mukaan Virossa asui tänä vuonna 1. tammikuuta 1 369 995 ihmistä, mikä tarkoittaa, … Lue lisää

15.5.2025 | Luonto

camera icon10
Länsi-Viron hurmaavat helmet Hiidenmaa ja Saarenmaa

Länsi-Viron hurmaavat helmet Hiidenmaa ja Saarenmaa

Vaikka Viron suurimmat saaret, Saarenmaa ja Hiidenmaa, ovat suomalaisille tuttuja nimeltä, ne ovat silti monelle yhä edelleen kokematta. Esimerkiksi … Lue lisää

13.5.2025 | Viro

Puolustusverosta luovutaan Virossa – tilalle muita veronkorotuksia

Puolustusverosta luovutaan Virossa – tilalle muita veronkorotuksia

Viron hallitus peruu kahden prosentin puolustusveron, jonka oli määrä tulla voimaan vuoden 2026 alusta alkaen väliaikaisesti. Puolustusveron tulee korvaamaan … Lue lisää

10.5.2025 | Viro

Sireenit soivat keskiviikkona Virossa 

Sireenit soivat keskiviikkona Virossa 

Sireenit soivat ympäri Viroa keskiviikkona 14. toukokuuta, kun maassa testataan hälytysjärjestelmän toimivuutta osana Siil-sotaharjoitusta. Ei ole kuitenkaan mitään syytä … Lue lisää