Tuoretta tietoa Virosta
11.11.2020 | Kulttuuri

PÖFF-elokuvafestivaali on nyt käynnissä – festivaaliohjelmistossa yli 170 elokuvaa

Viron suurin elokuvafestivaali PÖFF järjestetään 13.–29. marraskuuta.
Teksti Mikko Virta, kuva Andrei Chertkov 

PÖFF-elokuvafestivaali on nyt käynnissä – festivaaliohjelmistossa yli 170 elokuvaaTallinnan lisäksi PÖFF:in elokuvia voi nähdä muun muassa Tartossa ja Narvassa.

PÖFF eli pimeiden öiden elokuvafestivaali tuo tällä kertaa valkokankaille yli 170 täyspitkää elokuvaa 63 maasta. Mukana on myös useita maailman ensi-iltoja. Lisäksi peräti seitsemän virolaista elokuvaa saa festivaalilla ensi-iltansa.

Festivaalilla voi nähdä myös muualla palkittuja elokuvia. Ohjelmistossa on muun muassa Chloe Zhaon elokuva Nomadland ja Viggo Mortensenin Falling.

Elokuvafestivaalin teemamaa on tällä kertaa Saksa, minkä ansiosta ohjelmistossa on 14 saksalaista elokuvaa.

Pääfestivaalin lisäksi samaan aikaan järjestetään lyhytelokuvien festivaali PÖFF Shorts sekä lasten- ja nuorten elokuviin keskittyvä Just Film.

Ensimmäistä kertaa festivaalin ohjelmistossa on oma osionsa myös ympäristöelokuville.

Näytöksiä on Tallinnassa muun muassa Apollo Kino Solariksessa ja Coca-Cola Plazassa.

Turvallisuuden takia maskien käyttäminen on elokuvanäytöksissä pakollista. Maskeja saa ilmaiseksi paikan päältä.

PÖFF kestää sunnuntaihin 29. marraskuuta asti

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
dokumenttielokuvafestivaali elokuvafestivaali viro elokuva viro pöff

9.2.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

10.2. Kim Dracula lavalla, Tallinna Raskaan metallin sekaan satiirisia jazzin ja latinomusiikin sävyjä sekoittava australialainen kohuartisti Kim Dracula konsertoi … Lue lisää

8.2.2026 | Kulttuuri

Tunnelmallinen ystävänpäiväkonsertti Kadriorgin taidemuseossa

Tunnelmallinen ystävänpäiväkonsertti Kadriorgin taidemuseossa

Ystävänpäivänä lauantaina 14. helmikuuta kello 19 Kadriorgin taidemuseon juhlasali täyttyy romantiikasta, kun suomalainen sopraano Marion Melnik ja pianisti Piia … Lue lisää

7.2.2026 | Kulttuuri

Popkulttuuria huikeina artistikuvina

Popkulttuuria huikeina artistikuvina

Tallinnan Fotografiskassa on lopputalven ja kevään ajan esillä tähtiartistien hovikuvaajaksikin arvostetun Anton Corbijnin elämäntyönäyttely. Se kattaa yli 150 teosta … Lue lisää

6.2.2026 | Kulttuuri

Konserttisarja ”Tallinnan talvifestivaali” 

Konserttisarja ”Tallinnan talvifestivaali” 

Tallinnan talvifestivaali -nimistä ja jo 19 vuoden ajan järjestettyä klassisen musiikin konserttisarjaa on markkinoitu kuin yhtä Viron arvostetuinta kulttuuritapahtumaa. … Lue lisää

5.2.2026 | Kulttuuri

The Orb palaa Viroon

The Orb palaa Viroon

Musiikillinen brittiduo The Orb, jonka kakkosalbumi kohosi vuonna 1991 Britannian listaykköseksi, saapuu esiintymään Tallinnaan Paavlin kulttuuritehtaalle 17.4. Viimeksi he … Lue lisää

4.2.2026 | Kulttuuri

Viron kansallistaiteilijan juhlavuosi

Viron kansallistaiteilijan juhlavuosi

Maaliskuussa täyttyy 200 vuotta virolaisen ammatillisen maalaustaiteen isän Johann Kölerin syntymästä. Viljandimaalla köyhästä suurperheestä sisukkaasti opintielle Pietariin sekä eri … Lue lisää

3.2.2026 | Kulttuuri

Viimeiset bileet Café Amigossa

Viimeiset bileet Café Amigossa

Vuonna 1994 Sokos Hotel Virun alakerrassa ovensa avannut yökerho Café Amigo lopettaa toimintansa helmikuun viimeisenä päivänä. Samalla päättyy yksi … Lue lisää

2.2.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

1.–28.2. Maitsev Tartu -ravintolakuu, Tartto Koko kuukauden ajan tarjolla keittiömestareiden loihtimia kolmen ruokalajin maistuvia erikoismenuita Tarton laaturavintoloissa hintaan 35-38 … Lue lisää