Tuoretta tietoa Virosta
27.9.2025 | Kulttuuri

Peter Bencen konsertti Tallinnassa

Teksti Stewart Johnson
Kuva Alexelan konserttitalo

Peter Bencen konsertti Tallinnassa

 

Peter Bencestä on tullut pianoesitystensä ansiosta yksi maailman tunnetuimmista muusikoista. Monet hänen esityksistään ovat nousseet viraaleiksi viime vuosina. 34-vuotiaan unkarilaisen videoita on katsottu jo yli puoli miljardia kertaa. Hänet tunnetaan erityisesti siitä, että hän soittaa suosittuja kappaleita yksin pianolla, mutta onnistuu silti sisällyttämään versioihinsa kaikki alkuperäisen kappaleen instrumentit.

Torstaina 2. lokakuuta Peter Bence hurmaa yleisön Tallinnan Alexelan konserttitalossa täyspitkällä konsertilla. Vaikka hänet tunnetaan parhaiten covereistaan, joissa hän yhdistää nerokkaasti popin ja klassisen musiikin, konsertti sisältää myös kappaleita hänen uusimmalta albumiltaan Pianosphere, jolla on paljon omia sävellyksiä.

Koska hän pystyy tuomaan useiden instrumenttien äänet esiin yhdellä pianolla, hänen musiikkiaan voisi kutsua yhden miehen sinfoniaksi. Usein hän hyödyntää myös erilaisia elektronisia ja visuaalisia tehosteita. 

Bence on esiintynyt monilla maailman kuuluisimmilla lavoilla, kuten Sydneyn oopperatalossa ja Geneven Victoria Hallissa. Hän on myös ollut Guinnessin maailmanennätyksen haltija lyödessään minuutissa eniten pianon koskettimia – huimat 765 kertaa. Ensimmäisen oman sävellyksensä hän julkaisi vain 7-vuotiaana, ja tähän mennessä hän on julkaissut yhteensä neljä kokopitkää albumia. Liput Peter Bencen konserttiin ovat saatavilla Piletilevin lippupalvelusta.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Alexelan konserttitalo konsertit maailmanennätys Peter Bence piano tapahtumat tapahtumat Tallinnassa

5.9.2026 | Kulttuuri

Maarjalaat eli Maarjan markkinat Tartossa

Maarjalaat eli Maarjan markkinat Tartossa

Tarton kaupunki järjestää alkusyksyisin – tällä kertaa lauantaina 12.9. – vuosittaisen  markkinatapahtuman, joka tunnetaan viroksi nimellä Maarjalaat eli suomeksi Maarjan … Lue lisää

4.9.2026 | Kulttuuri

Leivän päivä Viron ulkomuseossa Tallinnassa

Leivän päivä Viron ulkomuseossa Tallinnassa

Ruisleipä, tumma leipä, musta leipä tai yksinkertaisesti leib – rakkaalla virolaisella perusruoalla on monta nimeä ja lukemattomia reseptejä. Viron ulkomuseossa … Lue lisää

4.9.2026 | Kulttuuri

Disainiöö täyttää Põhjalan tehtaan muotoilulla

Disainiöö täyttää Põhjalan tehtaan muotoilulla

Baltian maiden suurinta muotoilujuhlaa Disainiöö-festivaalia vietetään 28.9.–4.10. Tallinnassa jo 21. kerran. Põhjalan tehdaskorttelin halleissa ja pihoilla järjestettävä tapahtuma ei keskity … Lue lisää

3.9.2026 | Kulttuuri

Pikk-kadun festivaali 2026

Pikk-kadun festivaali 2026

Tallinnan Vanhankaupungin Pikk-katu on yksi seudun pisimmistä ja eloisimmista. Se ulottuu sataman puoleisesta pohjoispäädystä eli Paksun Margareetan tornilta Toompean mäen … Lue lisää

2.9.2026 | Ravintolat

Kasvihuoneiden, puutarhojen ja verantojen päivä Pohjois-Virossa

Kasvihuoneiden, puutarhojen ja verantojen päivä Pohjois-Virossa

Pohjois-Virossa voi sunnuntaina 6.9. kello 11–17 välillä vierailla paikallisissa kasvihuoneissa, puutarhoissa ja verannoilla. Alueen 24 erilaista matkailuyrittäjää tarjoavat mahdollisuuden tutustua … Lue lisää

31.8.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

3.–6.9. Station Narva -festivaali, Narva Tarjolla monipuolinen valikoima musiikkia virolaisilta ja ulkomaisilta esiintyjiltä Narvan linnoituksen pihalla ja sataman Ro-Ro Clubissa, … Lue lisää

30.8.2026 | Kulttuuri

Syksyisten jazz-iltojen sarja alkaa pian

Syksyisten jazz-iltojen sarja alkaa pian

Sügisjazz on Jazzkaar-festivaalin syksyinen konserttisarja, joka järjestetään tänä vuonna 11.9.-14.10. Festivaali tuo viiteen virolaiskaupunkiin ja niiden kahdeksaan eri tapahtumasaliin viisi … Lue lisää

28.8.2026 | Kulttuuri

Kadriorgin valofestivaali 

Kadriorgin valofestivaali 

Syyskuun puolivälissä, kun illat ovat jo täysin pimeitä, Kadriorgin puisto Tallinnassa on jo kahden vuosikymmenen ajan täyttynyt valoista Valgus kõnnib … Lue lisää