8.8.2019 | Viro
Penkkiurheilijan tärpit Viron loppukesään
Tarton rullaluistelumaratonilla 25.8. on matkoja sekä kevyesti harrastaville että tosiurheilijoille.
Elokuun 12.–18. päivä on luvassa tiukkaa vääntöä Tallinnan Tondiraban jäähallissa, kun siellä kilpaillaan juniorien painin Euroopan mestaruuskilpailut. Viro isännöi painin arvokisoja ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1938, jolloin Estonia-teatterissa painittiin aikuisten Euroopan mestaruuksista.
Nuorten kisoissa painitaan sekä kreikkalais-roomalaisessa painissa että vapaapainissa.
Parantaako keihäänheittäjä Magnus Kirt taas kerran Viron ennätystä? Se selviää Viron yleisurheilun mestaruuskilpailuissa Tallinnan Kadriorgin stadionilla 17.–18.8. Tarjolla saattaa vielä olla paikkoja syyskuussa Qatarin Dohassa kilpailtaviin maailmanmestaruuskilpailuihin.
Tarttoon voi mennä joko itse luistelemaan tai reitin varrelle kannustamaan, kun kaupungissa luistellaan rullaluistelumaraton 25.8. Matkoina ovat 42, 21 ja 10 kilometriä.
Pärnussa juostaan 31.8.–1.9. pärnulaislähtöisen olympiasoutaja Jüri Jaansonin mukaan nimetty kahden sillan juoksu. Kisoja on niin lapsille, kuntoilijoille kuin kilpaurheilijoillekin.
Teksti Silja Hurskainen, kuva Ardo Säks
Lue lisää samasta aiheestadoha
kahden sillan juoksu
MM-kisat
painin nuorten euroopan mestaruuskilpailut
rullaluistelu
tarton rullaluistelumaraton
viron urheilutapahtumat
viron yleisurheilun mestaruuskilpailut
29.11.2025 | Viro
Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita
Virolaiset joulutorit tekevät vaikutuksen myös suurimpiin jouluvihaajiin. Kuuma glögi höyryää käsissä, piparkakut rouskuvat hampaissa, ja ilmassa leijuvat makkaran ja … Lue lisää
26.11.2025 | Viro
Valhe, emävalhe ja tilasto?
Tilastoiden tekeminen ja niiden analysointi on vaikea laji. Viron tilastokeskuksen eli Statistikaametin johtava analyytikko kommentoi syyskuun majoitustilastoa: ”Vaikka Suomesta … Lue lisää
18.11.2025 | Viro
Kolmen kopla syksyisessä Narvassa
Miten sujuu matka Viron itäisimpään kaupunkiin kahden koiran kanssa? Ja mitä kaikkea Narva tarjoaa karvaisille matkakumppaneille ja heidän ihmisilleen? … Lue lisää
13.11.2025 | Viro
Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan
Yöpyminen Tallinnassa muuttuu vuosi vuodelta helpommaksi, mukavammaksi ja ylellisemmäksi. Vuosi 2025 ei ole tässä poikkeus. The Baltic Guide esittelee … Lue lisää
9.11.2025 | Viro
Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan
Viron keskuspankki, Eesti Pank, julkaisi kolmannen vuosineljänneksen matkailutilaston. Suomalaisten osuus matkailijoista putosi alle 40 prosentin ja oli 35 prosenttia. … Lue lisää
7.11.2025 | Viro
Näistä puhutaan
Viron julkisen talouden velka on Euroopan pienin Eurostatin mukaan Viron julkisen talouden velka on 23,2 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Euroopan … Lue lisää
4.11.2025 | Viro
Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!
Vuoden viimeisessä numerossa on paljon hyviä vinkkejä loman viettoon Virossa. Lisäksi löydät monipuolisen kattauksen Viron hyvin eri-ilmeisistä ja erilaisia … Lue lisää
4.11.2025 | Mainos | Viro
Mainos Nauti 5 päivää Tallinnassa
Tallinnassa osataan juhlistaa joulua. Kuvittele keskiaikaiset kadut, joita valaisee tuhansien jouluvalojen loiste, ilmassa leijuu glögin tuoksu ja joulunajan rauha … Lue lisää