Tuoretta tietoa Virosta
11.7.2020 | Henkilö

”Pärnussa on paljon löydettävää” – Kristel Kallau antaa lomavinkit kotikaupunkiinsa

Pärnulainen Kristel Kallau suosittelee varaamaan aikaa joutenoloon ja kurkistamaan nurkan taakse.
Teksti ja kuva Mikko Virta

”Pärnussa on paljon löydettävää” – Kristel Kallau antaa lomavinkit kotikaupunkiinsaPärnussa asuva Kristel Kallau pitää itseään joki-ihmisenä. ”Uin joka päivä Pärnujoessa, myös talvella”, hän kertoo.

Pärnussa melkein 25 vuotta asunut Kristel Kallau pitää itseään jo ihan oikeana pärnulaisena. Pohjois-Viron Rakveresta kesäpääkaupunkiin muuttanut nainen kertoo hauskasta sattumasta.

”Kävin lapseni kanssa uimarannalla ja poltin ihoni vähän auringossa. Myöhemmin vastaan tuli eräs tuttava, joka sanoi: ’Kuule, pärnulaiset eivät käy rannalla’”.

”Sen jälkeen aloin miettiä, että totta tosiaan, paikalliset eivät käy kovinkaan paljon Pärnun päärannalla.”

Hän itse myöntää käyvänsä Pärnunkin uimarannalla melko usein, koska se on sopivan matala lapsille.

”Ja vieraat tietysti pitää viedä sinne.”

 

Kävelemme pitkin Pärnujoen rantapromendia, jonne hellepäivä on houkutellut runsaasti väkeä.

Kristel Kallau luonnehtii itseään joki-ihmiseksi. Hän kertoo uivansa Pärnujoessa melkein joka päivä, vuoden ympäri.

”Tuolta vastarannalta uin joen yli tänne lumpeenkukkien luokse ja sitten takaisin samaa reittiä”, Kallau näyttää ja osoittaa joen vastarannalla näkyvää laituria.

Kallaun mielestä Pärnujoki on jäänyt liian vähälle huomiolle.

”Täällä voisi olla enemmän tekemistä, kuten veneiden vuokrausta. Myös uimapaikkoja voisi olla enemmän.”

Hän on kuitenkin iloinen, että joen rantoja on kunnostettu ja pyörätiet ovat huippukunnossa.

”Tykkään ylipäänsä ajella pyörällä pitkin Pärnua. Välimatkat ovat täällä niin lyhyet.”

 

Kristel Kallau on onnellinen, että saa asua Pärnussa.

”Pärnussa on varmasti yksi Viron viihtyisimmistä asuinympäristöistä. Kaikki virolaiset haluavat tulla kesällä tänne. Minä saan olla täällä vuoden ympäri, joka päivä. Se on suuri etuoikeus.”

Sitten juttelu keskeytyy ja Kallau rientää tytön luokse, joka on horjahtanut pyörällään katua vasten.

”Sattuiko pahasti? Naarmun päälle kannattaisi panna piharatamon lehti, olisikohan täällä jossain…?”

Kallau ja tytön äiti etsivät yhdessä piharatamon lehtiä rannasta. Onneksi muutama pieni lehti löytyy ja haava saa ensihoitoa. 

Kristel Kallau kertoo, että hänen isoisänsä opetti hänelle, minkälaisia yrttejä luonnosta kannattaa kerätä.

”Kerään joka kesä siankärsämöitä ja lehmuksen kukkia.”

 

Kristel Kallau työskentelee Pärnun taidekoulun rehtorina. Yli 700 lasta ja nuorta pitävät naisen kiireisenä, mutta onneksi kesällä saa vähän huilia. Itseään Kallau luonnehtii monipuoliseksi kulttuurin kuluttajaksi.

”Jos jokin asia puhuttelee, niin olen valmis tutustumaan siihen. Eli ihan kaikkea klassisesta musiikista pop-kulttuuriin. Pidän myös yhteisöllisistä tapahtumista, kuten kaupunginosapäivistä.”

Taiteesta pääsee Pärnussa nauttimaan monessa paikassa. Kallau on iloinen, että esimerkiksi kirjastossa ja kylpylöissä on taidetta esillä.

”Pärnun nykytaiteen museossa saan aina elämyksen. Voi olla, että jokin näyttely puhuttelee enemmän kuin toinen, mutta en muista, että olisin koskaan tullut pettyneenä sieltä.”

”Ja on todella hienoa, että Pärnun kaupunki tukee kaupungin taidegallerian toimintaa.”

Musiikkipuolelta Kristel Kallau suosittelee esimerkiksi Villa Ammenden kesäkonsertteja. 

Olemme palanneet takaisin lähtöpisteeseen, kävelypromenadin alkuun. Kävelytuokion lopuksi Kristel Kallaulla on Pärnuun tulevalle suomalaiselle suositus:

”Tärkeintä on se, että paikan päällä olisi riittävästi aikaa olla. Enemmän kuin päivän tai kaksi. Silloin ehtii kävellä ympäriinsä ja vain olemaan.”

”Ja kannattaa lähteä rohkeasti etsimään uusia paikkoja. Pärnussakin on paljon löydettävää, kuten vanhoja puutaloalueita ja kauniita puutarhoja, mutta myös jännittäviä neuvosto-aikaisia rakennuksia.” 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
galleria museo Pärnu ranta

14.5.2025 | Henkilö

Roolien ja kielten kameleontti – Sara Soulié

Roolien ja kielten kameleontti – Sara Soulié

Näyttelijä Sara Soulié liikkuu sujuvasti eri kielten ja kulttuurien välillä. Tanskalais-ranskalais-suomalaisesta perheestä ponnistanut näyttelijä on esiintynyt näyttämöillä ja valkokankaalla … Lue lisää

21.3.2025 | Henkilö

Alissa kiinnostui suomalaisturismista –

Alissa kiinnostui suomalaisturismista –

Virolainen Alissa Januskevitš aloitti kolme vuotta sitten opinnot Tarton yliopiston matkailu- ja hotellialan koulutusohjelmassa. Nyt hän viimeistelee kandidaatin tutkintoaan, … Lue lisää

31.1.2025 | Henkilö

camera icon5
Heikki Nenosen Itä-Viro huokuu kulttuuria, historiaa ja seikkailuja

Heikki Nenosen Itä-Viro huokuu kulttuuria, historiaa ja seikkailuja

Valokuvaaja, pappi ja kolumnisti Heikki Nenonen viihtyy Virossa. Hänen matkansa eteläiseen naapurimaahan alkoivat jo parikymmentä vuotta sitten tavallisina turistireissuina. … Lue lisää

23.1.2025 | Henkilö

Toimittaja Kaja Kunnas palkittiin journalistisesta työstään

Toimittaja Kaja Kunnas palkittiin journalistisesta työstään

Helsingin Sanomien Viron kirjeenvaihtaja Kaja Kunnas on saanut arvostetun Suomen Leijonan ritarikunnan ritarimerkin. Kunniamerkki myönnettiin 22. tammikuuta 2025 Suomen … Lue lisää

15.1.2025 | Henkilö

Pojat, jotka päätyivät Võsun huvilalta Euroviisu-lavalle

Pojat, jotka päätyivät Võsun huvilalta Euroviisu-lavalle

5MIINUST on virolainen pop- ja hip hop -bändi, joka edusti yhdessä nykyfolk-yhtyeen Puuluupin kanssa Viroa vuoden 2024 Euroviisuissa Malmössa … Lue lisää

10.11.2024 | Henkilö

Rain Kooli: ”En koe itseäni Suomessa ulkomaalaiseksi”

Rain Kooli: ”En koe itseäni Suomessa ulkomaalaiseksi”

Toimittaja Rain Kooli sai arvostetun Suomen Leijonan ritarikunnan ritarimerkin ansioituneesta ja pitkäaikaisesta työstä Suomen hyväksi tämän vuoden toukokuussa. Kunniamerkki … Lue lisää

23.9.2024 | Henkilö

Rain Kooli sai arvostetun Suomen Leijonan ritarikunnan ritarimerkin

Rain Kooli sai arvostetun Suomen Leijonan ritarikunnan ritarimerkin

Viime viikon perjantaina 20. syyskuuta suomalais-virolaiselle toimittajalle Rain Koolille luovutettiin arvostettu Suomen Leijonan ritarikunnan ritarimerkki Viron Suomen suurlähetystössä. Kunniamerkin … Lue lisää

2.8.2024 | Henkilö

Severi Kaukiainen jatkaa Kalev/Cramon riveissä seuraavankin kauden

Severi Kaukiainen jatkaa Kalev/Cramon riveissä seuraavankin kauden

Severi Kaukiainen on viihtynyt hyvin legendaarisen koripalloseuran Kalev/Cramon riveissä eikä ole aikeissa vaihtaa seuraa seuraavallakaan kaudella. Seuran maine on … Lue lisää