Tuoretta tietoa Virosta
28.3.2020 | Viro

Verkkouutinen Pärnussa jalkineita valmistavan Pomarfinin johtaja Jarno Fonsén koronakriisistä – ”Tämän jälkeen maailma ei ole entisellään”

Pärnussa jalkineita valmistavan Pomarfinin johtaja Jarno Fonsén koronakriisistä – ”Tämän jälkeen maailma ei ole entisellään”Jarno Fonsénin johtama Pomarfin-kenkätehdas on toiminut Pärnussa jo yli 25 vuotta. Fonsén myöntää, että koronakriisi on jo jättänyt jälkensä tehtaan toimintaan. "Muutos on aina myös mahdollisuus, jos sen pystyy hyödyntämään", hän sanoo.

Pitkään Pärnussa asunut, Pomarfin-kenkätehtaan toimitusjohtaja Jarno Fonsén kertoo Pärnun olevan koronakriisistä huolimatta samanlainen kuin ennenkin, ehkä vain hiukkasen hiljaisempi.

”Arkipäivän kuva Pärnussa kaupungilla on nyt suunnilleen samanlainen kuin talvisena sunnuntai-iltana. Aika hiljaista, mutta kaiken kaikkiaan tuntuu, että ihmiset ovat kuitenkin melko luottavaisin mielin”, hän sanoo.

Fonsén uskoo, että pärnulaiset noudattavat melko hyvin rajoituksia.

”Jonkun verran löytyy kyllä luovuutta. Yhdessä ravintolassa kysyin, että menettekö nyt kymmeneltä kiinni, niin vastaus oli ’olemme auki niin kauan kuin asiakkaita riittää. He (asiakkaat) tilaavat ennen kymmentä pöytään tarpeelliseksi katsomansa määrän alkoholia’.”

Koronaepidemia on vaikuttanut Jarno Fonsénin arkeen ennen kaikkea työn kautta.

”Aiemmin minulla oli lähes joka viikko ulkomaanmatka, nyt sen sijaan tavataan Skype-palavereissa. Etäpäivät ovat lisääntyneet.”

Pärnussa jo yli 25 vuotta jalkineita valmistanut Pomarfin on saanut jo tuntea koronakriisin vaikutukset. Jarno Fonsén myöntää, että muutoksia toiminnassa on jo tehty.

”Kevät- ja kesäkenkien tuotanto on lopetettu ja teemme tällä hetkellä ensi syksyn ja talven kenkiä. Koska emme tietenkään tiedä tämän poikkeustilan kestosta mitään, sopeutamme varotoimenpiteenä tuotantoamme ja alamme ensi kuussa lyhennetyn työajan”, hän kertoo.

”Tämän jälkeen maailma ei ole entisellään. Meidän alalla se tarkoittaa erittäin suurta murrosta erikoiskaupassa. Digitalisoituminen olisi joka tapauksessa muuttanut sitä, mutta nyt muutos tulee nopeasti. Muutos on aina myös mahdollisuus, jos sen pystyy hyödyntämään”, hän toteaa.

Vaikka korona on jättänyt jälkensä, ei tulevaisuus silti tunnu Jarno Fonsénin mukaan toivottomalta.

”Toiveekkuus lienee tässä tilanteessa väärä sana, sanoisin että erittäin huolestunut, mutta samalla luottavainen”, hän kuvailee tämänhetkisiä tuntojaan.

Teksti ja kuva Mikko Virta

Lue lisää samasta aiheesta
jarno fonsen pomar pomarfin Pärnu pärnu korona pärnussa

29.11.2025 | Viro

Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita

Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita

Virolaiset joulutorit tekevät vaikutuksen myös suurimpiin jouluvihaajiin. Kuuma glögi höyryää käsissä, piparkakut rouskuvat hampaissa, ja ilmassa leijuvat makkaran ja … Lue lisää

26.11.2025 | Viro

Valhe, emävalhe ja tilasto?

Valhe, emävalhe ja tilasto?

Tilastoiden tekeminen ja niiden analysointi on vaikea laji. Viron tilastokeskuksen eli Statistikaametin johtava analyytikko kommentoi syyskuun majoitustilastoa: ”Vaikka Suomesta … Lue lisää

18.11.2025 | Viro

Kolmen kopla syksyisessä Narvassa

Kolmen kopla syksyisessä Narvassa

Miten sujuu matka Viron itäisimpään kaupunkiin kahden koiran kanssa? Ja mitä kaikkea Narva tarjoaa karvaisille matkakumppaneille ja heidän ihmisilleen? … Lue lisää

13.11.2025 | Viro

Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan

Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan

Yöpyminen Tallinnassa muuttuu vuosi vuodelta helpommaksi, mukavammaksi ja ylellisemmäksi. Vuosi 2025 ei ole tässä poikkeus. The Baltic Guide esittelee … Lue lisää

9.11.2025 | Viro

Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan

Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan

Viron keskuspankki, Eesti Pank, julkaisi kolmannen vuosineljänneksen matkailutilaston. Suomalaisten osuus matkailijoista putosi alle 40 prosentin ja oli 35 prosenttia. … Lue lisää

7.11.2025 | Viro

Näistä puhutaan

Näistä puhutaan

Viron julkisen talouden velka on Euroopan pienin Eurostatin mukaan Viron julkisen talouden velka on 23,2 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Euroopan … Lue lisää

4.11.2025 | Viro

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!

Vuoden viimeisessä numerossa on paljon hyviä vinkkejä loman viettoon Virossa. Lisäksi löydät monipuolisen kattauksen Viron hyvin eri-ilmeisistä ja erilaisia … Lue lisää

4.11.2025 | Mainos | Viro

Nauti 5 päivää Tallinnassa

Mainos Nauti 5 päivää Tallinnassa

Tallinnassa osataan juhlistaa joulua. Kuvittele keskiaikaiset kadut, joita valaisee tuhansien jouluvalojen loiste, ilmassa leijuu glögin tuoksu ja joulun­ajan rauha … Lue lisää