Tuoretta tietoa Virosta
29.9.2022 | Kulttuuri

Pärnun uuden taiteen museossa on taiteilija Uno Roosvaltin näyttely ”Siin Põhjanaela all” eli täällä Pohjantähden alla

Teksti Timo Huttunen
Kuvat Pärnun uuden taiteen museo

Pärnun uuden taiteen museossa on taiteilija Uno Roosvaltin näyttely ”Siin Põhjanaela all” eli täällä Pohjantähden alla

 

Museon tiedotteen mukaan virolaisista taiteilijoista ovat ihmisten kuvaamisessa mestaritason saavuttaneet Eduard Wiiralt, Evald Okas ja Uno Roosvalt. Kaikki kolme ovat myös harvinaisen hyviä piirtäjiä. Heidän piirustustaitonsa ei rajoitu vain lähes valokuvauksellisen tarkkuuden vangitsemiseen muutamalla viivalla, vaan teokset katsovat myös syvälle kuvattujen sieluun.

Uno Roosvaltin taiteilijapolulle tutustutti Pärnun Koidulan koulun taideopettaja Meeta Viks. Valmistuttuaan Viron taideinstituutista (EKA) Roosvalt seurasi vaimonsa isän Evald Okasin jalanjälkiä. Piirtäjänä Okasta voi jopa kutsua Viron Picassoksi.

 

 

Kuitenkin Uno Roosvalt näyttää tämän näyttelyn töillään, että kuuluisa Eduard Wiiralt on ollut hänen suurin opettajansa ja esikuvansa, vaikka miesten elämänpolut eivät koskaan risteytyneetkään.

Näyttelyn yhteydessä esitettävät elokuvat ”Nael” (Heino Pars, 1972) ja ”Maised ihad” (1977) pyrkivät auttamaan nuoria taiteen ystäviä ymmärtämään paremmin sitä historiallista aikaa ja maaperää, jolle Uno Roosvaltin teokset ovat kasvaneet, ja mitä hänellä on sanottavaa ihmisille.

”Siin Põhjanaela all” -näyttely on avoinna Pärnun uuden taiteen museossa 2. syyskuuta–16. lokakuuta 2022.

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
eduard wiiralt evald okas Pärnu Pärnun uuden taiteen museo taide taidenäyttely Uno Roosvalt Väinö Linna

5.9.2026 | Kulttuuri

Maarjalaat eli Maarjan markkinat Tartossa

Maarjalaat eli Maarjan markkinat Tartossa

Tarton kaupunki järjestää alkusyksyisin – tällä kertaa lauantaina 12.9. – vuosittaisen  markkinatapahtuman, joka tunnetaan viroksi nimellä Maarjalaat eli suomeksi Maarjan … Lue lisää

4.9.2026 | Kulttuuri

Leivän päivä Viron ulkomuseossa Tallinnassa

Leivän päivä Viron ulkomuseossa Tallinnassa

Ruisleipä, tumma leipä, musta leipä tai yksinkertaisesti leib – rakkaalla virolaisella perusruoalla on monta nimeä ja lukemattomia reseptejä. Viron ulkomuseossa … Lue lisää

4.9.2026 | Kulttuuri

Disainiöö täyttää Põhjalan tehtaan muotoilulla

Disainiöö täyttää Põhjalan tehtaan muotoilulla

Baltian maiden suurinta muotoilujuhlaa Disainiöö-festivaalia vietetään 28.9.–4.10. Tallinnassa jo 21. kerran. Põhjalan tehdaskorttelin halleissa ja pihoilla järjestettävä tapahtuma ei keskity … Lue lisää

3.9.2026 | Kulttuuri

Pikk-kadun festivaali 2026

Pikk-kadun festivaali 2026

Tallinnan Vanhankaupungin Pikk-katu on yksi seudun pisimmistä ja eloisimmista. Se ulottuu sataman puoleisesta pohjoispäädystä eli Paksun Margareetan tornilta Toompean mäen … Lue lisää

2.9.2026 | Ravintolat

Kasvihuoneiden, puutarhojen ja verantojen päivä Pohjois-Virossa

Kasvihuoneiden, puutarhojen ja verantojen päivä Pohjois-Virossa

Pohjois-Virossa voi sunnuntaina 6.9. kello 11–17 välillä vierailla paikallisissa kasvihuoneissa, puutarhoissa ja verannoilla. Alueen 24 erilaista matkailuyrittäjää tarjoavat mahdollisuuden tutustua … Lue lisää

31.8.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

3.–6.9. Station Narva -festivaali, Narva Tarjolla monipuolinen valikoima musiikkia virolaisilta ja ulkomaisilta esiintyjiltä Narvan linnoituksen pihalla ja sataman Ro-Ro Clubissa, … Lue lisää

30.8.2026 | Kulttuuri

Syksyisten jazz-iltojen sarja alkaa pian

Syksyisten jazz-iltojen sarja alkaa pian

Sügisjazz on Jazzkaar-festivaalin syksyinen konserttisarja, joka järjestetään tänä vuonna 11.9.-14.10. Festivaali tuo viiteen virolaiskaupunkiin ja niiden kahdeksaan eri tapahtumasaliin viisi … Lue lisää

28.8.2026 | Kulttuuri

Kadriorgin valofestivaali 

Kadriorgin valofestivaali 

Syyskuun puolivälissä, kun illat ovat jo täysin pimeitä, Kadriorgin puisto Tallinnassa on jo kahden vuosikymmenen ajan täyttynyt valoista Valgus kõnnib … Lue lisää