Tuoretta tietoa Virosta
8.11.2023 | Ravintolat

Pärnun ravintolaviikko avataan juhlallisesti konsertti-illallisen merkeissä

Teksti Susanna Poikela
Kuva Visit Estonia / Ragne Värk

Pärnun ravintolaviikko avataan juhlallisesti konsertti-illallisen merkeissä

 

Marraskuu on Virossa ravintoloiden kulta-aikaa. Kuukauden ensimmäisellä viikolla vietettiin ravintolaviikkoa Tallinnassa. Etelä-Virossa on parhaillaan meneillään oma ruokatapahtuma, jossa tutustutaan eteläisen Viron maakuntien keittiöihin. Lauantaina 11.11. Pärnu julistaa vuoden 2023 ravintolaviikon alkaneeksi. 

Pärnun ravintolaviikko järjestetään nyt yhdeksättä kertaa ja siitä on kehittynyt yksi Pärnumaan tärkeimmistä tapahtumista. Viikon aikana on loistava tilaisuus tutustua paikalliseen ruokakulttuuriin, nauttia monipuolisesta viihteestä ja vierailla Pärnumaalla. Tapahtumaan osallistuu 24 ravintolaa. 

Edellisvuonna suosittu tapahtuma keräsi Pärnuun suuren joukon hyvien makujen ja gourmet-elämysten ystäviä eri puolilta Viroa. Kahdeksan päivän aikana lähes 8 200 ihmistä nautti herkullisten erikoismenujen annista Pärnun parhaissa ravintoloissa. Vuonna 2022 Ferro toit & vein oli vierailijoiden suosikki. Myös ravintola Edelweiss, Resto Akord, Vehverments BAR & TOSTADAS ja Purpur osoittautuivat suosituiksi. Jää nähtäväksi mitkä ravintolat nousevat tämän vuoden suosikeiksi. 

Pärnun ravintolaviikko alkaa ainutlaatuisella konsertti-illallisella Pärnun konserttitalossa 11.11. Näyttävän neljän ruokalajin illallisen herkullisilla alkupaloilla valmistavat Pärnun ravintolaviikkoon osallistuvat kokkauksen mestarit yhdessä avustajiensa kanssa. Iltaa musiikillisesti täydentämässä virolaisten rakastamat laulajat Maarja-Liis Ilus ja Koit Toome. Konserttitalon illallisella on myös avoinna cocktailbaari, josta löytyy monipuolinen juomamenu. 

Konsertti-illallisen ruokalistaan voi tutustua tapahtuman facebook-sivuilla ja Pärnun ravintolaviikon osallistujat sekä yöpymistarjoukset löytyvät tapahtumajärjestäjän kotisivuilta.

11.–19.11. Pärnun ravintolaviikko

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
festivaalit Pärnu pärnun ravintolaviikko ravintolat tapahtumat virolainen ruoka

20.11.2025 | Ravintolat

Rannalle piilotettu huippuravintola

Rannalle piilotettu huippuravintola

Kogu Resto sijaitsee paikassa, jota on vähän vaikea löytää. Ravintola on Tallinnassa meren rannalla Kalamajan kaupunginosassa, Linnahallin ja vanhan … Lue lisää

16.11.2025 | Ravintolat

Korealaisen keittiön täydellinen fuusio

Korealaisen keittiön täydellinen fuusio

Kun ajattelemme aasialaista ruokaa, mieleen tulevat yleensä ensin wokatut nuudelit ja riisi. Ne ovat toki herkullisia, mutta mitä jos … Lue lisää

15.11.2025 | Ravintolat

Yksi Tallinnan omaperäisimmistä katuruokapaikoista

Yksi Tallinnan omaperäisimmistä katuruokapaikoista

Vaikka Burger Boxin julkisivu ei herätä suuria odotuksia, sisällä odottaa Liisa Ihmemaassa -kaltainen omaleimainen maailma: pieni ja hämärä ruokailutila, … Lue lisää

13.11.2025 | Ravintolat

Pohjoismaisia makuja Aasian mausteilla

Pohjoismaisia makuja Aasian mausteilla

O2 on uusi moderni ravintola, joka selvästi pyrkii Viron Michelin-ravintoloiden sarjaan. Keittiömestari Martin Meikas on luonut ravintolamiljöön ja menun, … Lue lisää

12.11.2025 | Ravintolat

Tähtiravintolassa syödään taideteoksia

Tähtiravintolassa syödään taideteoksia

Saksalainen Matthias Diether aloitti kokin uransa vuonna 1995. Vuodesta 2016 alkaen hän toimi keittiömestarina Muhun saarella Pädasten kartanon Alexander-ravintolassa … Lue lisää

10.11.2025 | Mainos | Ravintolat

Pikk-kadun merihenkinen ruokapaikka

Mainos Pikk-kadun merihenkinen ruokapaikka

Ports on sanaleikki, joka viroksi tarkoittaa annosta ja englanniksi satamia. Ports Kitchen/Bar -ravintolassa molemmat merkitykset toimivat. Ravintolan ruokalista rakentuu … Lue lisää

6.11.2025 | Ravintolat

Itä-Viron Makuseikkailu tarjoaa paikallisia makuja ja elämyksiä

Itä-Viron Makuseikkailu tarjoaa paikallisia makuja ja elämyksiä

Itä-Viron alueen suosittu Makuseikkailu alkoi eilen 5. marraskuuta. Tapahtuma järjestetään jo seitsemättä kertaa. Kahden viikon ajan alueen ravintolat ja … Lue lisää

4.11.2025 | Ravintolat

Etelä-Viron ravintolat tarjoavat kulinaarisia mestariteoksia 

Etelä-Viron ravintolat tarjoavat kulinaarisia mestariteoksia 

Etelä-Viro muuttuu pariksi viikoksi todelliseksi gastronomiseksi taivaaksi, kun vuosittainen Metsast taldrikule -tapahtuma (suomeksi Metsästä lautaselle) järjestetään jo kuudetta kertaa. … Lue lisää