Tuoretta tietoa Virosta
14.4.2026 | Kulttuuri

Norjalais-virolais-suomalainen musiikki-ilta

Teksti Timo Raussi

Kuva NCO / Mona Odegaard

Norjalais-virolais-suomalainen musiikki-ilta

 

Tämän viikon lauantaina 18.4. Tallinnaan saapuu konsertoimaan norjalaismuusikoiden All Star -kokoonpanoksikin kutsuttu, ensi vuonna 50-vuotista toimintaansa juhlistava Norjan kamariorkesteri NCO. Virtuoosimaisista ja innovatiivisista klassisen musiikin taitajistaan maailmalla tunnettu kollektiivi esittää Estonia-konserttisalissa viiden teoksen ohjelmiston, joista peräti kolme on virolaista käsialaa – Arvo Pärtin “Fratres“, Erkki-Sven Tüürin “Lighthouse“ sekä Veiko Tubinin “Sarja virolaisista tanssisävelistä“. Lisäksi illan aikana kuullaan Edvard Griegin ja Dmitri Šostakovitšin musiikkia.

Orkesterin taiteellisena johtajana on vuodesta 2021 lähtien toiminut suomalainen viulisti, kapellimestari ja säveltäjä Pekka Kuusisto. Virossa konsertti-iltaa onkin mainostettu ensisijaisesti Kuusiston nimellä ja meriiteillä. Miehen mainosarvo on hyvin ymmärrettävä – maailmankuulu viulisti ja esiintyjä tekee yhteistyötä eurooppalaisten orkestereiden kanssa niin Berliinissä, Göteborgissa kuin Helsingissäkin, ja kahden vuoden kuluttua Kuusistoa odottaa ylikapellimestarin työ Tokion Metropolitan Symphony Orchestran edessä.

Virolaisyleisön voidaan odottaa pitävän suomalaisviulistista siksikin, että paikallisen musiikkilehti Aplausin toimittaja kirjoitti taannoin Kuusiston olevan paitsi tietoinen myös haltioitunut Viron TV:n jo vuodesta 2013 asti suureellisesti järjestämästä ja yleisön suosion valloittaneesta nuorten muusikoiden “Klassikatähed“-kilpailusta. Kuusiston mielestä vastaavanlainen klassisen musiikin kilpailu pitäisi olla kaikkien Euroopan yleisradioyhtiöiden ohjelmistossa.

Pekka Kuusisto on innokas nykymusiikin ja improvisaation puolestapuhuja sekä usein myös lämminhenkinen ja humoristinen kansanmusiikin ystävä – siitäkin huolimatta, että hän soittaa esiintyesssään erittäin arvokkaalla Antonio Stradivariusen viululla. Mainio näyte Kuusiston huumorista ja yleisön hurmaamisen taidosta on hänen encore-esiintymisensä BBC:n Proms –konserttitaltiointivideolla.

Lippuja Norjan kamariorkesterin ja Pekka Kuusiston lauantaiseen Tallinnan-konserttiin on vielä jonkin verran saatavilla täältä. Konsertti-iltaa alkaa kello 19.00 ja sen kesto väliaikoineen on noin kaksi tuntia.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
arvo pärt klassinen musiikki kulttuuri musiikki Pekka Kuusisto Tallinna tapahtumat

24.5.2026 | Kulttuuri

Museoon, mars!

Museoon, mars!

Virossa on noin 170 museota. Kun päätoimittaja pyysi minua kirjoittamaan ”Top10-jutun” vierailun arvoisista museoista, jäin hetkeksi miettimään. Olenko maassa … Lue lisää

23.5.2026 | Kulttuuri

Viscosa uudistui ympärivuotiseksi Hiidenmaan kulttuurikeitaaksi

Viscosa uudistui ympärivuotiseksi Hiidenmaan kulttuurikeitaaksi

Hiidenmaan keskustaajamasta Kärdlasta noin 20 ja lentoasemasta 25 kilometriä länteen sijaitseva Viscosa Kulttuuritehdas avataan Kõrgessaaressa yleisölle 20.6. lähes vuoden … Lue lisää

22.5.2026 | Kulttuuri

Kuressaaren kymmenes katufestivaali

Kuressaaren kymmenes katufestivaali

Saarenmaalla jo kymmenettä kertaa järjestettävä Kuressaaren katufestivaali tuo 30.-31.5. ajaksi kaupungin keskustaan musiikkia, käsityö- ja design-myyjiä, katuruokaa ja ravintolatarjouksia … Lue lisää

22.5.2026 | Kulttuuri

Laibach livenä Tallinnassa

Laibach livenä Tallinnassa

Legendaarinen slovenialainen Laibach-yhtye konsertoi 27.5. Tallinnassa, Kalamajan kaupunginosassa sijaitsevassa Salmen kulttuurikeskuksessa. Konsertissa kuullaan sekä uutta että vanhempaa materiaalia, joten … Lue lisää

20.5.2026 | Kulttuuri

Saunafestivaali saapuu Tallinnaan

Saunafestivaali saapuu Tallinnaan

Ülemisten suuri ostoskeskus ja sen takana sijaitseva Ülemiste Cityn toimistotaloalue on viime aikoina isännöinyt yhä useampia sekä alueen työntekijöille … Lue lisää

20.5.2026 | Kulttuuri

Tallinn Craft Beer Weekend täyttää 10 vuotta!

Tallinn Craft Beer Weekend täyttää 10 vuotta!

TCBW on kansainvälinen pienpanimo-oluiden viikonloppufestivaali, joka järjestetään 29.–30.5. Tallinnan Kultuurikatel-tapahtumatilassa. Tämänkertainen tapahtuma juhlistaa myös Põhjala-panimon vuonna 2015 alulle paneman … Lue lisää

19.5.2026 | Kulttuuri

Uutta värikästä taidetta KUMUssa

Uutta värikästä taidetta KUMUssa

Kumun taidemuseoon tulee tänä kesänä esille kahden uutuusnäyttelyn myötä värikästä abstraktia taidetta. Museon pääsaliin kuratoidaan ensimmäistä kertaa virolaisen nykysuuntausta … Lue lisää

18.5.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

8.5.–31.12. Vuosisata eetterissä -näyttely, Tallinna Uusi näyttely Tallinnan TV-tornissa juhlistaa Viron radiotoiminnan satavuotista historiaa sekä viestinnän muutosvaiheita television kautta … Lue lisää