6.6.2011 | Ravintolat
Nautintoja kartanonrouville ja muonamiehille

Lahemaan kolmen kartanon ravintolapalvelut poikkeavat toisistaan.
Niinpä useankaan päivän matkalla ei tarvitse tyytyä samanlaisiin ruokiin millään aterialla. Tallinnasta kauimmaisen eli Vihulan kartanon kokit hakevat tuoreet yrtit omasta puutarhasta. Päärakennuksessa olevan La Bohemen suosituin osa on kesäisin aurinkoterassi, mutta kesän kuumuutta voi mennä pakoon myös sikaritupaan tai entisen jääkellarin tiloihin rakennettuun Kaval-Antsu Kõrt- siin. Vihulan kartanon viinikellarissa on yli 500 pulloa portugalilaisia viinejä.
Metsämuseon yhteydessä olevan Sagadin ravintolan keittiössä käytetään metsän anteja. Sosekeitto sienistä jää varmasti muillekin sienten ystäville mieleen ja villisian puolukkakastiketta voisi kokeilla monien muidenkin ruokien kanssa. Listalla on myös kotimaisia kaloja.
Palmsen kartanon museokertomukset jatkuvat kõrtsissä eli muonamiesten krouvissa. Tarjoilijat ovat kuin Jukolan veljeksiä pellavavaatteissaan ja ruokalistan aloittavat perunankuoret. Voi tuodaan pöytään suolaveden peittämänä. Erityisesti voisi mainita sipulin kanssa paistetun naudanmaksan. 3,20 eurolla sen hinta-laatu-elämyssuhde on erinomainen. Vaihtoehtoja löytyy myös kasvisyöjille.
Oppejakin kapakoissa jaetaan: Joonud inimesele ja heinakoormale tuleb teed anda eli humalaiselle ja heinäkuormalle pitää antaa tietä (Palmse kõrts).
TEKSTI MIKKO SAVIKKO, KUVAT PALMSEN JA VIHULAN KARTANOT
Mistä löytää? Vihulan, Sagadin ja Palmsen kartanot sijaitsevat samannimisillä paikkakunnilla Vihulan kunnassa, Länsi-Virumaalla.
Lue lisää samasta aiheesta
26.5.2025 | Mainos | Ravintolat
Mainos Laulun iloa ja suomalaista tunnelmaa Tallinnan sydämessä
Tallinnan vanhankaupungin vilkkaimmalla kävelykadulla sijaitseva Helsinki Karaoke Baar on vakiinnuttanut asemansa suosittuna illanviettopaikkana erityisesti suomalaismatkailijoiden keskuudessa. Lavalle nousee iltaisin … Lue lisää
23.5.2025 | Ravintolat
Italian herkkuja yli 30 vuotta eikä suotta
Italialainen ravintola Controvento on toiminut samassa rakennuksessa Tallinnan vanhankaupungin sydämessä jo yli 30 vuotta. Paikka on onnistunut säilyttämään korkean … Lue lisää
22.5.2025 | Ravintolat
Katuruokafestivaali Tallinnassa
Viidettä kertaa järjestettävällä Toidutänavad -ruokafestivaalilla kävijöitä odottaa puoli kilometriä katuruokaa, juomia ja viihdettä. Toukokuun lopussa tapahtuma saapuu Tallinnan vanhan … Lue lisää
19.5.2025 | Ravintolat
6
Yhden perheen kahvilat Tallinnassa – vehreyden ja historian syleilyssä
Tallinna kätkee sisäänsä monia viihtyisiä ja perheystävällisiä kahviloita, jotka yhdistävät kauniin luonnon, historiallisen miljöön ja maukkaan ruoan. Näitä paikkoja … Lue lisää
19.5.2025 | Mainos | Ravintolat
Mainos Tommi Grill palvelee nyt myös Rocca al Maressa
Tommi Grill on koko perheen ruokapaikka. Ruokalistalta löytyvät niin kevyet ruoat, kuten keitot ja salaatit sekä painavammat ruoat pihveistä … Lue lisää
19.5.2025 | Mainos | Ravintolat
Mainos Suosittu Lido-ravintola avaa ovensa Coca-Cola Plazassa!
Ravintolaketju Lido avaa uuden ravintolan Tallinna ydinkeskustaan, Coca-Cola Plazaan. Viron viidennen Lido-ravintolan ovet aukesivat 30. huhtikuuta. Luvassa ei ole … Lue lisää
9.5.2025 | Mainos | Ravintolat
Mainos Merimuseon kesäterassit avaavat ovensa toukokuussa!
Viron merimuseo toivottaa toukokuusta alkaen vierailijat tervetulleiksi kolmelle viihtyisälle kesäterassille. Ensimmäinen niistä sijaitsee Paksun Margareetan tykkitornin katolla, toinen lentosataman … Lue lisää
7.5.2025 | Ravintolat
Etelä-Viron suurin ruokatapahtuma on alkanut
UMA MEKK kevät-gourmet on ruokatapahtuma, joka järjestetään Etelä-Virossa 2.–11.5. Kymmenen päivän ajan paikalliset ravintolat ja kahvilat tarjoavat vierailleen parasta … Lue lisää