Myyttien kotisaari
TARINOI ANTTI SARASMO, Thor Tolkienin Sofokles Kelttien putoava aurinko
Me kaikki Asterixin lukijat tiedämme, etteivät voittamattomat gallialaiset pelänneet mitään muuta kuin sitä, että taivas putoaisi heidän niskaansa. Me kaikki amerikkalaisia sarjakuvapohjaisia elokuvia nähneet tiedämme, että Thor oli skandinaavisista jumalista se kova vasaramies. Me kaikki Tolkienin Taru sormusten herrasta -kirjan lukeneet tiedämme, että parhaimmat miekat takoivat haltiasepät. Tarkemmin ajatellen me kaikki tiedämme aika paljon Kaalin meteoriitista ja sen putoamisen seurauksista. Vanhat myytit ja tarinat ovat vielä voimissaan.
Tarinan alku
Joskus muinoin, ehkä noin 350–450 eKr, tunnetun maailman laidalle putosi meteoriitti. Tunnettu maailma oli tuohon aikaan Välimeren alue, erityisesti kreikkalaisten valtapiiri. Käytiin Peleponnesolaissotaa Spartan ja Ateenan välillä ja näytelmäkirjailija Sofokles kirjoitti näytelmiään, joista tunnetuin on Kuningas Oidipus. Ateenassa opetti filosofi Sokrates ja hänen oppilaansa Platon kirjoitti mestarinsa opetuksia muistiin. Rintamailla sivistys oli korkealla, Itämeren rannoilla elettiin vielä pronssikautta, mutta sitten tömähti.
On harvinaista, että suuret meteoriitit osuvat maahan ja vielä harvinaisempaa on, että ne osuvat maalle, onhan maapallon pinta- alasta suurin osa merta. Kaalin meteoriitti lienee ainoa suuri meteoriitti, joka on pudonnut Eurooppaan niin, että siitä on jäänyt muistoja.
Thor
Meteori tuli alempaan ilmakehään suunnilleen Narvan tasalla, ja vetäen perässään jymisevää paineaaltoa se syöksyi matalalla Viron ylitse. Ilmeisesti kaksi virolaisten harjulinnaa jäi meteorin uralle ja ne paloivat tai ”räjähtivät” kappaleiksi paineaallon vaikutuksesta. Tulipallo putosi Saarenmaalle ja sytytti metsät, mutta sytytti varmaan metsiä mantereenkin puolella.
Metsäpalot olivat niin suuret, että ne ilmeisesti nähtiin Etelä- Ruotsista. Nimenomaan palot nähtiin, tulen kumu taivaalla, ei pelkkää savua. Skandinaavisessa mytologiassa on kuvauksia siitä, miten meren takana idässä raivoavat suuret palot ja taivas meren takana on punainen.
Myös Kalevalassa tapahtuma mainitaan. Väinämöinen ja Ilmarinen matkaavat läpi palaneiden, autioiden maiden ja tulevat lopulta ”palavalle järvelle”.
Skandinaavisessa mytologiassa ukkosenjumala Thor on nuorempaa jumalpolvea. Jotenkin luontevalta tuntuu ajatella, että luonnollinen tulipalojen sytyttäjä, salamanisku, on yhdistynyt suurista tulipaloista syntyneeseen jumaluuteen. Kukapa muu se jymisten ajoikaan yli taivaankannen ja vasaraansa heilutellen tuhosi alleen jäävät varustukset kuin Thor.
Thor syntyi varmasti kuulopuheiden perusteella, tuskinpa monikaan skandinaavi oli Viron puolella katselemassa meteoriitin putoamista.
Kelttien putoava aurinko
Sarjakuvien Asterix on heimoltaan Gallian kelttejä. Keltit puolestaan olivat varhaisen pronssikauden eurooppalainen valtaheimo, joka hiipui pois, jääden vaikuttamaan eristäytyneeseen Irlantiin ja syrjäiseen Skotlantiin. Aikoinaan kelttejä oli Skånessa ja Tanskassa.
Katsottaessa itään, näytti hohkaava meteoriitti varmasti yhtä kirkkaalta kuin aurinko, ja tämä aurinko laski itään! Luultavasti meteoriitti nosti sellaisen pölypilven, että oikea aurinko pimeni. Pahin mahdollinen oli siis tapahtunut, taivas putosi kelttien niskaan. Jumalat olivat kuitenkin armollisia ja normaali aurinko palasi paikalleen. Kauhun hetkien muisto jäi kuitenkin elämään.
Latviassa juhlitaan juhannusta edelleen niin, että kukkulalta lasketaan vierimään palava vanne. Ei siis juhannuskokkoa vuoden valoisimman päivän juhlistamiseksi, vaan laaksoon vierivä palava vanne. Yhteys Kaalin meteoriittiin on selvä.
Haltiasepät
Kaalin meteoriitti oli kokoluokaltaan noin 100 tonnia ja se oli tyypillinen rautameteoriitti. ”Taivaan kivestä” oli 91,5 prosenttia rautaa ja nikkeliä 8,3 prosenttia. Nykyään meteoriittia ei ole enää olemassa, se on hävinnyt.
Syy meteoriitin katoamiseen on itsestään selvä, rauta. Pronssikauden loppuaikoja elävässä Euroopassa rauta jo tunnettiin, sitä saatiin suo- ja järvimalmista. Järvimalmin kerääminen oli hankalaa ja siitä saatavan raudan laatu oli heikkoa. Turhaan ei Kalevalassakaan ole ”Raudan kirousta” ja turhaan ei seppä Ilmarinen ole Kalevalan suuria sankareita.
Kun Kaalin sadan tonnin rautamöhkäle jäähtyi, sitä alettiin varmasti tutkia ja hyödyntää. Meteoriitin raudasta saatiin taottua loistavia miekkoja, sellaisia jotka katkoivat suomalmista valmistetun säilän mennen tullen. Hetken Saarenmaa oli Euroopan parhaitten aseiden tuottaja, juuri sen hetken kun Eurooppa siirtyi raudan ja teräksen käyttäjäksi.
Siitä ei ole mitään todisteita, että Saarenmaalla olisi ollut seppiä ja että Saarenmaalla olisi valmistettu miekkoja ja muita rautatuotteita vientiin. On aika turvallista kuitenkin olettaa, että parasta raaka-aineitta käytettiin kalliimpien ja vaativimpien tuotteiden valmistukseen. Hyvän rautanaulan tai keittokattilan sai aikaiseksi epäpuhtaammasta suomalmistakin, miekassa ratkaisi laatu ja usein se oli hengissä selviytymisen kriteeri. Erikoismiekasta kannatti siis maksaa. Meteoriittimalmista valmistettuja aseita onkin löytynyt Euroopasta runsaasti.
Kaukokauppa oli tuohon aikaan vielä pitkälti sitä mitä pystyttiin mukana kuljettamaan, suuria rahtilaivoja ei Itämeren alueella vielä tunnettu. Kynnys raahata repussa tai kuormahevosen selässä metallikimpaletta on suurempi kuin se, että mukana on pari kolme loistavaa miekkaa, ne on helpompi myydä ostajalle kuin rautakimpale. Rautakimpaleen ostaja kun tarvitsisi vielä sepän ja sepällekin pitäisi maksaa.
Luultavaa siis onkin, että Kaalin rauta jalostettiin jo Saarenmaalla ja myytiin sitten valmiina tuotteina Keski-Eurooppaan. Pitkällä matkalla tuottajalta kuluttajalle oli varmasti välikäsiä, jotka osaltaan suojelivat tavaranlähteitään. Huonoa liiketoimintaa oli kertoa jossain Saksan Itämeren rannikolla asiakkaalle, että jos halvemmalla haluat saada niin käy noutamassa, näitä tehdään Saarenmaalla ja sinne purjehditaan tätä reittiä. Kyllä välittäjäkauppamiehen kannatti pitää tavarantoimittajansa salassa ja jutut vain paranivat mitä useamman välikäden kautta Saarenmaan miekat kulkivat. Lopulta jossain maailman äärillä kääpiöt tai haltiasepät takoivat vuoren uumenissa salaperäisiä ihmemiekkoja. Taitaisivat silloiset myyntipuheet olla vähän nykyisen kuluttajasuojan vastaisia, mutta toisaalta tavaranlaatu puhui itse puolestaan. Syntyi myytti haltiasepistä ja sekin tarina on elänyt meidän päiviimme asti.
Kaali
Saarenmaan Kaalin kylässä on pieni harjanne ja sen keskellä lampi. Paikka näyttää aivan tavalliselta suomalaisen harjualueen pieneltä lammelta, on vain säännöllisemmän muotoinen. Ympäriltä puuttuu myös se tuttu suomalainen harjualue, ollaan tasangolla.
Itse kraatteri on halkaisijaltaan 110 metriä ja syvyydeltään 16 metriä. Kraatterissa olevan lammen halkaisija on noin 50 metriä. Kraatteria reunustaa 3–7 metriä korkea valli, joka on muodostunut meteorin pudotessa ylös paiskautuneista maa-aineksista.
Oikeastaan meteoreja oli 9, yksi iso ja monta pienempää. Meteoriitin painosta on erilaisia arvioita, noin 100 tonnia on yksi hyvä arvio. Meteoriitin arvioidaan iskeytyneen maahan nopeudella 7 200 km/h eli noin 5,8-kertaisella äänennopeudella. Tietenkin meteoriitti oli tulikuuma ja maahan tömähtäessään se aiheutti aikamoisen jymähdyksen, sellaisen vanhanaikaisen ydinpommin luokkaa olevan. Kuumuus ja jymähdyksen paineaalto aiheuttivat tuhoa, lähiympäristö tuhoutui ja metsät syttyivät, luultavasti koko Saarenmaa paloi. Ja mikäli muinais-skandinaavien tarinoihin on yhtään luottamista, levisivät palot myös mantereen puolelle, muutenhan ne eivät olisi olleet tarpeeksi suuret näkyäkseen Itämeren yli.
Vasta 1935 Kaalin järven todistettiin olevan meteoriitin kraatteri. Nykyään paikalla on opastuskeskus. Lennart Meren Hopeanvalkea-kirja kertoo myös Kaalin meteoriitista ja sen historiaan sekä taruihin jättämistä jäljistä.
TEKSTI ANTTI SARASMO, KUVITUS HANNU LUKKARINEN
Lue lisää samasta aiheestaHaltiasepät Kaali kaali kylä Keltit thor
