15.1.2025 | Kulttuuri
MUBA tuo näyttämölle Myrskyn
Teksti Susanna Poikela
Kuva Ivan Danyliuk

Tallinnan musiikki- ja balettikoulun (MUBA) oppilaat esittävät tänään ja huomenna (15. ja 16. tammikuuta) barokkisäveltäjä Antonio Vivaldin sekä nykysäveltäjä Max Richterin tuotantoa musiikin ja tanssin keinoin. Näyttämöllä nähdään kamariorkesteri MUBA, koulun kitaraorkesteri ja balettikoulun nuoret tanssijat.
Torm (suomeksi Myrsky) on kunnianosoitus suurelle italialaiselle barokkisäveltäjälle Antonio Vivaldille. Musiikki- ja tanssiesityksessä kuullaan Vivaldin lisäksi myös Max Richterin musiikkia. Koreografian tanssinumeroihin on luonut Helen Veidebaum.
Tallinnan musiikki- ja balettikoulu muodostui, kun Tallinnan musiikkikoulu, Tallinnan balettikoulu ja Georg Otsin nimeä kantava Tallinnan musiikkikoulu yhdistyivät. MUBA:ssa on mahdollista suorittaa tanssi- ja musiikkiopintojen rinnalla peruskoulu ja toisen asteen koulutus. Koulun opetussuunnitelma noudattaa Viron kansallista opetussuunnitelmaa tanssin ja musiikin erityispainotuksella.
Koulu toimii uudessa, upeassa rakennuksessa Pärnu maantiellä. Oppilaitoksen tiloissa järjestetään säännöllisesti konsertteja ja tanssiesityksiä. Näihin tapahtumiin voi tutustua tarkemmin koulun kotisivuilla.
Liput Torm-esitykseen ovat saatavilla Fientan lippupalvelusta.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
Lue lisää samasta aiheestabaletti
georg ots
konsertit
MUBA
musiikki
Tallinnan musiikki- ja balettikoulu
tanssi
5.9.2026 | Kulttuuri
Maarjalaat eli Maarjan markkinat Tartossa
Tarton kaupunki järjestää alkusyksyisin – tällä kertaa lauantaina 12.9. – vuosittaisen markkinatapahtuman, joka tunnetaan viroksi nimellä Maarjalaat eli suomeksi Maarjan … Lue lisää
4.9.2026 | Kulttuuri
Leivän päivä Viron ulkomuseossa Tallinnassa
Ruisleipä, tumma leipä, musta leipä tai yksinkertaisesti leib – rakkaalla virolaisella perusruoalla on monta nimeä ja lukemattomia reseptejä. Viron ulkomuseossa … Lue lisää
4.9.2026 | Kulttuuri
Disainiöö täyttää Põhjalan tehtaan muotoilulla
Baltian maiden suurinta muotoilujuhlaa Disainiöö-festivaalia vietetään 28.9.–4.10. Tallinnassa jo 21. kerran. Põhjalan tehdaskorttelin halleissa ja pihoilla järjestettävä tapahtuma ei keskity … Lue lisää
3.9.2026 | Kulttuuri
Pikk-kadun festivaali 2026
Tallinnan Vanhankaupungin Pikk-katu on yksi seudun pisimmistä ja eloisimmista. Se ulottuu sataman puoleisesta pohjoispäädystä eli Paksun Margareetan tornilta Toompean mäen … Lue lisää
2.9.2026 | Ravintolat
Kasvihuoneiden, puutarhojen ja verantojen päivä Pohjois-Virossa
Pohjois-Virossa voi sunnuntaina 6.9. kello 11–17 välillä vierailla paikallisissa kasvihuoneissa, puutarhoissa ja verannoilla. Alueen 24 erilaista matkailuyrittäjää tarjoavat mahdollisuuden tutustua … Lue lisää
31.8.2026 | Kulttuuri
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
3.–6.9. Station Narva -festivaali, Narva Tarjolla monipuolinen valikoima musiikkia virolaisilta ja ulkomaisilta esiintyjiltä Narvan linnoituksen pihalla ja sataman Ro-Ro Clubissa, … Lue lisää
30.8.2026 | Kulttuuri
Syksyisten jazz-iltojen sarja alkaa pian
Sügisjazz on Jazzkaar-festivaalin syksyinen konserttisarja, joka järjestetään tänä vuonna 11.9.-14.10. Festivaali tuo viiteen virolaiskaupunkiin ja niiden kahdeksaan eri tapahtumasaliin viisi … Lue lisää
28.8.2026 | Kulttuuri
Kadriorgin valofestivaali
Syyskuun puolivälissä, kun illat ovat jo täysin pimeitä, Kadriorgin puisto Tallinnassa on jo kahden vuosikymmenen ajan täyttynyt valoista Valgus kõnnib … Lue lisää