4.4.2012 | Kulttuuri
Monipuolisen taiteilijan nimikkomuseo

Monipuolisen taiteilijan nimikkomuseo
Raatihuoneentorilta matkaa museolle on parisataa metriä.
Harva taiteilija saa oman museon. Miksi juuri Adamson Ericille on moinen kunnianosoitus langennut? Adamson Eric oli aikansa todellinen kosmopoliitti, joka opiskeli taidetta 1920-luvun Berliinissä, Pariisissa ja muualla Euroopassa. 1925 hän sai töitään uuden taiteen näyttelyyn Tallinnassa, mitä pidetään hänen läpimurtonaan Viron taidepiireihin.
Parhaina luomisvuosinaan Adamson Eric kokeili kuvataiteen rajoja. Öljyvärimaalauksen ohessa hän harrasti myös akvarelleja, grafiikkaa ja muita tekniikoita. Hän oli innovatiivinen materiaalien käyttäjä ja tuottelias taideteollinen muotoilija. Adamson Ericin tuotannosta löytyykin vaivatta materiaalia enemmän kuin riittävästi yhden museon tarpeisiin. Ja hyvä, että Adamson-Ericille on perustettu aivan oma museo. Sen hän ansaitsee ja myös museovieras saa näin kerralla hienon kuvan yhdestä aikansa merkittävimmästä taiteilijasta.
Mistä löytää?
Adamson-Eric -museo, Lühike jalg 3, Tallinna.
TEKSTI TOOMAS KÄBIN, KUVAT ANDREI CHERTKOV
Lue lisää samasta aiheesta
7.6.2023 | Kulttuuri
Haapsalussa on 15.–18. kesäkuuta Valkeiden öiden -musiikkifestivaali – tapahtumassa esiintyy maesto Neeme Järvi
Haapsalun Valkeiden öiden -musiikkifestivaali (Haapsalu Valgete Ööde muusikafestival) tuo pikkukaupunkiin Tšaikovskin romanttisen hengen. Festivaalin korkeatasoinen ja monipuolinen musiikkiohjelma houkuttelee … Lue lisää
6.6.2023 | Kulttuuri
Käärijä esiintyy 17. kesäkuussa Tallinnassa!
16.–17. kesäkuuta esiintyy Flex-festivaaleilla Euroviisuissa tunnetuksi tullut suomalainen kokeellinen rap-artisti Käärijä. Hänen hittinsä ”Cha Cha Cha” tullee hullaannuttamaan myös … Lue lisää
5.6.2023 | Historia
Kiek in de Kökin linnoitusmuseossa on avattu näyttely virolaisesta kahvilakulttuurista
Kiek in de Kökin linnoitusmuseon Lyhyen jalan porttitornissa on avattu virolaisesta kahvilakulttuurista kertova ”Lõputu kohvijoomine” eli jatkuva kahvin juominen … Lue lisää
2.6.2023 | Kulttuuri
Huomenna on Tallinnassa virolaisten design-klassikoiden myyjäiset
3. kesäkuuta kello 11–15 on Viron taideteollisuus- ja muotoilumuseon ETDM pihalla myyjäiset, joka kokoaa yhteen design-keräilijät ja -myyjät. Osana … Lue lisää
1.6.2023 | Vapaa-aika
Tallinnan vanhankaupungin päivät alkavat huomenna
Tallinna Vanalinna päevad eli Tallinnan vanhankaupungin päivät on suurin Vanhankaupungin kulttuuriperinnölle omistettu festivaali. Kaupunkilaisille ja matkailijoille on tarjolla erilaisia … Lue lisää
31.5.2023 | Historia
Viron vetovoimaisin museoviisikko
Viron Kansallismuseo (Eesti Rahva Muuseum ERM) sijaitsee Tartossa ja se on Viron museoista suurin. Museon kokoelmat esittelevät monipuolisesti Viron … Lue lisää
23.5.2023 | Vapaa-aika
Alkukesän tapahtumat Virossa
27.5. Ruokamarkkinat Narvan maut Narvan kesäkauden avajaisia vietetään ruokamarkkinoiden merkeissä. Markkinoilla voi maistella eri ruokakojujen herkkuja kahden euron hintaan. … Lue lisää
23.5.2023 | Historia
Merten valtiaat saapuivat Lentosatamaan
Lentosatamassa avattiin kaksi kiehtovaa näyttelyä, joita molempia yhdistää meri ja rikkaudet. Toinen kertoo ensimmäisistä Itämeren seudun viikingeistä ja toinen … Lue lisää