Teksti Johanna Heinonen
Kuvat Urmo Raus, Marie Virta,
Kaupo Kikkas, Hendrik Relve,
lehdistömateriaali
Pärnun nykytaiteen museon uusin valokuvanäyttely Metslased (suom. Villit) pohtii luontoa ja virolaista identiteettiä. Ovatko virolaiset metsäkansaa, ja miten puut ja metsät liittyvät virolaiseen kansanluonteeseen, muistoihin ja elämään? ”Yksin olemme puita, mutta yhdessä olemme metsä”, Viron edesmennyt presidentti ja kansantieteilijä Lennart Meri totesi kerran.
Metslased -näyttely sukeltaa ihmisen ja luonnon väliseen yhteyteen kolmen valokuvaajan, Hendrik Relven, Kaupo Kikkasin ja Mark Soosaarin, teosten kautta. Näyttelyssä esillä vuosikymmenten ajan tallennettuja kuvia harvinaisista puista, metsistä ja maisemista, joista osa on jo kadonnut. Valokuvat kertovat paitsi luonnon kauneudesta myös sen haavoittuvuudesta sekä siitä, miten mennyt elää yhä kuvissa, muistoissa ja jopa uusina, kaadetun puun kävyistä tai siemenistä kasvaneina sukupolvina.
Viime vuosina kesästä on tullut Virossa haastavaa aikaa – yksinkertaisesti siksi, että tekemistä on liikaa. Ihmiset joutuvat tekemään vaikeita … Lue lisää
19.4.2025 | Kulttuuri
Corelli Music juhlistaa Bachia barokkikonsertilla
Pääsiäisen aikaan järjestettävä konserttisarja Kirkkopyhät Maarjamaalla juhlii tänä vuonna 20. toimintavuottaan sekä barokin ajan suurimman säveltäjän J.S. Bachin syntymän 340-vuotispäivää. … Lue lisää
17.4.2025 | Kulttuuri
Kansainvälinen festivaali Jazzkaar
Jazzkaar on Virossa joka vuosi järjestettävä kansainvälinen musiikkifestivaali, jota on järjestetty menestyksekkäästi jo vuodesta 1990 lähtien. Tämä valtakunnallinen jazzin … Lue lisää
16.4.2025 | Kulttuuri
Opastettu kierros Linnahallissa
Tulevalla viikolla järjestetään 90 minuutin englanninkielinen opastettu kierros Linnahallissa. Kyseessä on harvinainen ja ainutlaatuinen tilaisuus päästä tutustumaan legendaarisen konsertti- … Lue lisää
15.4.2025 | Kulttuuri
Euroviisujen Allstars Tommy Cashin kanssa
Jõhvin kuuluisa konserttisali toimii näyttämönä konsertille, jota voisi hyvin kutsua nimellä Eurovision Allstars. 27. huhtikuuta lavalle nousevat Viron tämän … Lue lisää
14.4.2025 | Kulttuuri
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
29.3.–6.7. Bernardo Strozzi. Mestari Caravaggion varjossa, Tallinna Italialaisen varhaisrenessanssin aikaan elänyt taidemaalari Bernardo Strozzin harvinaislaatuinen yksityisnäyttely nyt Tallinnassa. Kadriorgin … Lue lisää
13.4.2025 | Kulttuuri
Virolainen pääsiäinen vietetään ulkoilmassa
Pääsiäissunnuntaita vietetään tänä vuonna vasta 20. huhtikuuta, mutta se on hyvä asia näillä leveysasteilla, koska sää on todennäköisesti tavallista … Lue lisää
12.4.2025 | Kulttuuri
5
Olev Subbin juhlanäyttely avattu Tartossa
Viron kansallismuseossa (ERM) avattiin maaliskuussa virolaisen taidemaalari Olev Subbin 95-vuotisjuhlan kunniaksi retrospektiivinen näyttely Olev Subbi. Täiuse poolde püüeldes. (suom. … Lue lisää