Tuoretta tietoa Virosta
26.10.2018 | Luonto

Verkkouutinen Luontoelokuva nousi Viron kaikkien aikojen katsotuimmaksi dokumentiksi

Luontoelokuva nousi Viron kaikkien aikojen katsotuimmaksi dokumentiksiTuulten taottu maa -elokuvassa saadaan seurata muun muassa hirvien elämää. Elokuva on osa Viro 100 -juhlavuoden ohjelmistoa.

Tuulten taottu maa eli Tuulte tahutud maa on kerännyt alle kuukaudessa Viron elokuvateattereissa yli 22 000 katsojaa.

Kyseessä on kaikkien aikojen katsotuin virolainen dokumenttielokuva. Aikaisemman katsojaennätyksen teki vuonna 2007 Laulava vallankumous -elokuva.

Tuulten taottu maa vie katsojan eri puolille Viroa, mutta etenkin Matsalun seudulle.

Valkokankaalla saadaan seurata muun muassa hirvien, saukkojen ja hanhien elämää.

Kameran eteen sattuu myös metsästysretkellä oleva susilauma.

Elokuva on saanut kiitosta etenkin upeasta kuvauksestaan. Se palkittiin parhaasta kuvauksesta Matsalun luontoelokuvafestivaalilla syyskuussa.

Elokuvan on ohjannut nuori virolainen ohjaaja Joosep Matjus. Kuvauksissa olivat apuna suomalaiset Atte ja Jan Henriksson.

Elokuvan voi käydä katsomassa muun muassa Artis-, Apollo- ja Forum Cinema -elokuvateattereissa Tallinnassa.

The Baltic Guide on kirjoittanut muun muassa Matsalusta. Jutun voi lukea tästä.

 

Teksti Mikko Virta, kuvat elokuvasta Tuulte tahutud maa / Wild Kino

Lue lisää samasta aiheesta
joosep matjus linturetkelle viroon linturetki virossa luontoon matsalun luontoelokuvafestivaali retkelle Tuulten veistämä maa virolaiseen luontoon

21.3.2024 | Luonto

Luonnonmukaisesta puutarhasta ja permakulttuurista Tartossa 

Luonnonmukaisesta puutarhasta ja permakulttuurista Tartossa 

Tänään 21. maaliskuuta sertifioitu permakulttuurin asiantuntija Marian Nummert luennoi permakulttuurista eli luonnonmukaisen puutarhan pitämisestä. Luento on ilmainen ja se … Lue lisää

1.3.2024 | Luonto

Tallinnan kasvitieteellisen puutarhan orkidealoisto

Tallinnan kasvitieteellisen puutarhan orkidealoisto

Tallinnan kasvitieteellisen puutarhan vuotuinen orkideanäyttely avautuu tänään 1. maaliskuuta. Näyttely tarjoaa mahdollisuuden nähdä hyvin harvinaisia ​​orkideoita luonnonvaraisia olosuhteita jäljittelevässä … Lue lisää

28.2.2024 | Luonto

Viro on pienentynyt neljällä neliökilometrillä

Viro on pienentynyt neljällä neliökilometrillä

Viron maanmittausviraston laatimassa uudessa kartassa Viron maa-ala on pienentynyt neljä kilometriä. Mutta kompensoiva uutinen on se, että maassa onkin … Lue lisää

27.2.2024 | Vapaa-aika

Suuntaa katse tähtiin Tartossa 

Suuntaa katse tähtiin Tartossa 

Tarton tähtitornissa järjestetään yleisölle 26.2.–3.3. välisenä aikana opastettuja iltoja, jolloin katsellaan ja opitaan lisää tähtitaivaasta. Iltoihin on vapaa pääsy … Lue lisää

13.2.2024 | Luonto

Äänestä Euroopan vuoden puu 2024

Äänestä Euroopan vuoden puu 2024

Euroopan vuoden puu 2024 -kilpailun äänestys on nyt käynnissä. Kilpailussa on mukana 14 puuta, joista viisi on tammia, kaksi … Lue lisää

30.1.2024 | Luonto

Vaella ikivanhoja jääteitä Tartumaalla

Vaella ikivanhoja jääteitä Tartumaalla

Tarton Euroopan kulttuuripääkaupunkivuosi ei rajoitu vain Tarton kaupunkiin, vaan tapahtumia järjestetään ympäri Etelä-Viroa. Yksi tällainen tapahtuma on lähes kolme … Lue lisää

22.1.2024 | Mainos | Vapaa-aika

Etelä-Viro on lähempänä kuin Lappi

Mainos Etelä-Viro on lähempänä kuin Lappi

Talviloma etelässä tuntuu ehkä kummalliselta, mutta Helsingistä on Etelä-Viroon huomattavasti lyhyempi matka, kuin Pohjois-Suomeen ja talvella Etelä-Virossa tapahtuu monenlaista. … Lue lisää

20.1.2024 | Luonto

camera icon6
Talviretkelle Viron luontoon 

Talviretkelle Viron luontoon 

Talviretkelle suomaisemiin Virolaiset suot ovat hienoja kohteita talvellakin. Pitkospuureiteillä on mukava tallustella, kun aurinko paistaa siniseltä taivaalta ja suomaisema … Lue lisää