Tuoretta tietoa Virosta
8.1.2020 | Viro

Verkkouutinen Lippuautomaateista saa nyt tunnin voimassa olevia matkalippuja – automaatteja tulossa lisää Tallinnaan

Lippuautomaateista saa nyt tunnin voimassa olevia matkalippuja – automaatteja tulossa lisää TallinnaanTallinnan julkisen liikenteen lippuautomaatti on esimerkiksi linja-autoaseman aulassa. Automaatista voi ostaa tunnin voimassa olevia lippuja.

Tammikuun alusta lähtien voi lippuautomaateista ostaa tunnin voimassa olevia lippuja. Aikaisemmin automaateista sai kertalippuja, jotka olivat voimassa vain yhden matkan ajan. Uuden tuntilipun hinta on 1,50 euroa.

Automaatti tulostaa paperisen lipun, jonka QR-koodi pitää näyttää kulkuneuvon etuoven luona olevalle lukulaitteelle.

Tallinnan julkisen liikenteen lippuautomaatteja on linja-autoasemalla, sataman terminaaleissa sekä lentokentällä. Lippuautomaatti on tulossa myös Balti Jaam -rautatieasemalle.

Tallinnan julkisen liikenteen hinnat nousivat vuoden alussa. Esimerkiksi päivälippu maksaa nyt 4,50 euroa (ennen 3 euroa). The Baltic Guide kertoi aiemmin hintojen noususta. Jutun voi lukea tästä.

Teksti ja kuva Mikko Virta

 

Lue lisää samasta aiheesta
mistä saa bussilipun tallinna mistä saan bussilipun tallinnassa miten ostaa ratikkalippu miten ostaa tallinnan bussilippu tallinnan bussilippu Tallinnan julkinen liikenne tallinnan julkisen liikenteen opas tallinnan ratikkalippu

29.11.2025 | Viro

Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita

Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita

Virolaiset joulutorit tekevät vaikutuksen myös suurimpiin jouluvihaajiin. Kuuma glögi höyryää käsissä, piparkakut rouskuvat hampaissa, ja ilmassa leijuvat makkaran ja … Lue lisää

26.11.2025 | Viro

Valhe, emävalhe ja tilasto?

Valhe, emävalhe ja tilasto?

Tilastoiden tekeminen ja niiden analysointi on vaikea laji. Viron tilastokeskuksen eli Statistikaametin johtava analyytikko kommentoi syyskuun majoitustilastoa: ”Vaikka Suomesta … Lue lisää

18.11.2025 | Viro

Kolmen kopla syksyisessä Narvassa

Kolmen kopla syksyisessä Narvassa

Miten sujuu matka Viron itäisimpään kaupunkiin kahden koiran kanssa? Ja mitä kaikkea Narva tarjoaa karvaisille matkakumppaneille ja heidän ihmisilleen? … Lue lisää

13.11.2025 | Viro

Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan

Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan

Yöpyminen Tallinnassa muuttuu vuosi vuodelta helpommaksi, mukavammaksi ja ylellisemmäksi. Vuosi 2025 ei ole tässä poikkeus. The Baltic Guide esittelee … Lue lisää

9.11.2025 | Viro

Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan

Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan

Viron keskuspankki, Eesti Pank, julkaisi kolmannen vuosineljänneksen matkailutilaston. Suomalaisten osuus matkailijoista putosi alle 40 prosentin ja oli 35 prosenttia. … Lue lisää

7.11.2025 | Viro

Näistä puhutaan

Näistä puhutaan

Viron julkisen talouden velka on Euroopan pienin Eurostatin mukaan Viron julkisen talouden velka on 23,2 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Euroopan … Lue lisää

4.11.2025 | Viro

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!

Vuoden viimeisessä numerossa on paljon hyviä vinkkejä loman viettoon Virossa. Lisäksi löydät monipuolisen kattauksen Viron hyvin eri-ilmeisistä ja erilaisia … Lue lisää

4.11.2025 | Mainos | Viro

Nauti 5 päivää Tallinnassa

Mainos Nauti 5 päivää Tallinnassa

Tallinnassa osataan juhlistaa joulua. Kuvittele keskiaikaiset kadut, joita valaisee tuhansien jouluvalojen loiste, ilmassa leijuu glögin tuoksu ja joulun­ajan rauha … Lue lisää