Kuukauden kestävä Tallinn Fringe täyttää 10 vuotta!
Teksti Timo Raussi Kuva Anton Sedjurkov
Musiikkia, teatteria, sirkusta, tanssia, komediaa, burleskia sekä kaikkea niiden väliltä jo kymmenettä kertaa tarjoileva performanssin ja esittävien taiteiden festivaali Tallinn Fringe on julkistanut ensimmäiset osat tämänvuotisesta ohjelmistostaan. Eri puolilla Tallinnaa sijaitsevissa kulttuuriklubeissa, baareissa, pienteattereissa, Igluparkin ulkoilmalavalla ja jopa englanninkielisen kirjallisuuden kirjakaupassa 18.8.-18.9. tapahtuva kaupunkifestivaali kokoaa esiintyjiä jälleen noin 20 eri maasta antamaan likimain 200 moni-ilmeistä esitystä.
Edinburgista jo toisen maailmansodan jälkeen alkunsa saanut tapahtumaformaatti on laajentunut ympäri maailmaa noin 250 vuosittaisen Fringe-festivaalin verkostoksi. Uusia ja kokeellisiakin esittävän taiteen ideoita yleisön eteen tuova tapahtuma ei ole keskitetysti kuratoitu tai tuotettu, vaan esiintyjät sopivat itse noin tunnin mittaisten ohjelmanumeroittensa järjestämisestä tapahtumapaikkojen kanssa.
Ainoan poikkeuksen muodostaa festivaalin osana Tallinnan Vanhassakaupungissa, Raatihuoneentorilla viikonloppuna 28.-30.8. järjestettävä irlantilaisen katumusiikin ja -esitysten „All irish: Street showcase“ -tapahtuma, jota sponsoroivat Irlannin suurlähetystö ja maan kultuurin edistämiskeskus.
Osa Fringe-festivaalin esityksistä on yleisölle ilmaisia ja osassa tapahtumista kerätään paikan päällä „maksa omantuntosi mukaan“-tyyppinen lahjoitusmaksu. Varsinaisten pääsylipullisten klubi- ja teatteriesitysten ennakkolippuja myy netissä suomenkin kielellä toimiva Fienta-lippupalvelu, josta tapahtumia voi etsiä hakusanalla “Fringe“ festivaalin oman kotisivun ohella. Uusia, taiteilijoiden ja tapahtumapaikkojen kanssa tuoreeltaan vahvistettuja esityksiä lisätään joka maanantai Fringen ohjelmistoon ja Fientaan. Ensimmäisille lipun ostajille on tarjolla myös niin kutsuttuja „Early Bird“ eli varhaisen ostajan alennuksia.
Tallinnassa vuonna 2016 ensimmäistä kertaa järjestetyn Fringe-festivaalin taustavoimana on alusta asti toiminut Kalamajassa sijaitsevan Heldeke-teatteribaarin omistaja Dan Renwick. Australiasta kotoisin oleva mutta Viroon jo kauan aikaa sitten asettunut koomikko ja klovni on myös erittäinkin vakavasti otettava virolaisten startup-yhteisöjen, EU:n kyberturvallisuusyksikön sekä luovien alojen artistien konsultti ja kouluttaja. Hän muun muassa aloitti nelisen vuotta sitten luovien alojen taiteilijoita liiketoiminnalliseen ja määrätietoiseen ajatteluun suuntaavan koulutusohjelman Learn2Fringe#Tallinn.
Suomalaista yleisöä Fringe-festivaali hellii äidinkielisellä kotisivulla. Se muun muassa muistuttaa matkailijoita siitä, että koska Fringe ei ole vain yhdellä tai parilla päälavalla tapahtuva festivaali, tarjoaa tapahtuma hyvän syyn lähteä Tallinnaan ja eri esitysten tapahtumapaikoille vaikka useammankin kerran kuukauden aikana – kaupungin moni-ilmeisyyden yllätettäväksi. Kulttuurielämysten matalaa kynnystä madaltaa sekin, että sirkus, tanssi, musiikki, burleski ja visuaalinen teatteri toimivat yli kielirajojen ja suuri osa komediasta ja teatterista esitetään Fringessä englanniksi.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
Lue lisää samasta aiheestaburleski Fringe katuteatteri musiikki stand up -komedia Tallinna tanssi tapahtumat













