Tuoretta tietoa Virosta
22.5.2026 | Kulttuuri

Kuressaaren kymmenes katufestivaali

Teksti Timo Raussi

Kuvat Visit Estonia / tapahtumajärjestäjä 

Kuressaaren kymmenes katufestivaali

 

Saarenmaalla jo kymmenettä kertaa järjestettävä Kuressaaren katufestivaali tuo 30.-31.5. ajaksi kaupungin keskustaan musiikkia, käsityö- ja design-myyjiä, katuruokaa ja ravintolatarjouksia sekä koko perheen ohjelmaa. Talkoovoimin järjestettävä festivaali ja sitä seuraava kirppispäivä on kasvanut vuosien mittaan yhdeksi saaren tunnetuimmista kevättapahtumista, joka houkuttelee paikan päälle vieraita myös manner-Virosta ja kauempaakin.

Lauantaina aamupäivästä Kuressaaren keskusaukio sekä siltä alkavat Lossi- ja Kauba-kadut muuttuvat kävelyalueiksi täynnä myyntikojuja, kahviloita ja esiintymislavoja. Tarjolla on elävää musiikkia, tanssiesityksiä, työpajoja, lastenohjelmaa sekä paikallisten yrittäjien ja käsityöläisten tuotteita. Lossi-kadun ravintola-alue tarjoaa kävijöille mahdollisuuden tutustua sekä saarelaisiin makuihin että kansainväliseen katuruokaan.

Lähipihoille ja -puistoihin rakennetaan eri teemoihin keskittyviä hyvinvointi- ja aktiviteettialueita. Osallistua voi muun muassa jooga- ja tanssitunteihin sekä maksuttomiin liikuntatuokioihin.

Yksi lauantain erikoisuuksista on kello 12 Ferrumin kauppakeskuksen edessä pidettävä match show eli “Kuressaaren kaunein koira“ sekä “Lapsi ja koira“-kilpailu. Myös keskusaukion leikkikentän luona järjestettävä mutta yläikärajaton keppihevosten esteratakisa tarjoaa yleisölle taatusti hyväntuulista seurattavaa. Lieneekin jo uskottava, että keppihevosharrastus on lyönyt lopullisesti läpi myös Virossa vaikka tarvike- ja muu kauppa tapahtuukin vielä lähes sataprosenttisesti Suomen kautta.

Festivaalipäivän monet ohjelmaosat päättyvät jo kello 16 aikaan, mutta keskusaukiolla esitykset jatkuvat ja musiikki soi pitkälle myöhäisiltaan. Päälavalla esiintyvät muun muassa tunnettu folk-yhtye Kukerpillid kello 18 sekä saarenmaalainen bileyhtye RPB eli Risto Paiste Bänd kello 21.30.

 

Autotallimyyjäisissä oli viime vuonna tarjolla tällaisiakin helmiä arkisempien esineiden joukossa.

 

Sunnuntaina alkukesäinen kaupunkitunnelma jatkuu hieman rauhallisempana. Päivä on pyhitetty Kuressaaren asukkaille, jotka avaavat pihojaan, autotallejaan ja varastojaan kirpputorimyyntiä varten. Pihakirppispäivä tarjoaakin vieraille mahdollisuuden tehdä löytöjä lastenvaatteista ja leluista aina vintage-esineisiin, kirjoihin, huonekaluihin ja jopa antiikkiin asti tälle kartalle merkityistä kirppispaikoista. Päivän tavoitteita ovat kierrätyksen edistäminen ja yhteisöllisyyden tukevoittaminen.

Kuressaaren katufestivaali on aiempina vuosina houkutellut varsin suuren määrän kävijöitä myös kauempaa, ja saman odotetaan toistuvan tälläkin kertaa. Siten majoituspaikkojen kysyntä kaupungissa voi tapahtumaviikonlopun aikana olla tavallista suurempaa.


The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
autotallimyyjäiset katufestivaail koiranäyttely Kuressaare musiikki pihakirpputori Saarenmaa tapahtumat

12.6.2026 | Kulttuuri

Suure-Jaanin musiikkijuhlat 2026

Suure-Jaanin musiikkijuhlat 2026

Klassisen musiikin keskipiste Virossa 16.–23.6. on Suure-Jaani, joka sijaitsee vain 20 minuutin päässä Viljandista pohjoiseen. Vuodesta 1998 lähtien pidetyt eli … Lue lisää

11.6.2026 | Vapaa-aika

Grillfestin päätapahtuma Pärnussa

Grillfestin päätapahtuma Pärnussa

Mistä voit löytää yli 50 000 tapahtumavierasta, jotka nauttivat grilliruokaa? Tai mistä voit löytää yli 300 ruokamyyjää, jotka tarjoavat kävijöille … Lue lisää

10.6.2026 | Kulttuuri

Uusi näyttely Pärnun nykytaiteen museossa

Uusi näyttely Pärnun nykytaiteen museossa

Pärnun nykytaiteen museossa on tänä kesänä eli 6.9. asti esillä kansainvälisen alastontaiteen näyttelysarjan töitä jo 33. kerran. “Mies & Nainen”-näyttelyn … Lue lisää

9.6.2026 | Kulttuuri

Tallinnan vanhin museo täyttää vuosia

Tallinnan vanhin museo täyttää vuosia

Jos veikkaat Tallinnan vanhimman museon sijaitsevan Vanhassakaupungissa, niin arvaapa uusiksi. Titteli kuuluu nimittäin Kadriorgissa, presidentinlinnan ja Kumun naapurustossa sijaitsevalle Pietari … Lue lisää

8.6.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

10.–12.6. Estonian Fashion Festival, Viljandi ja Tartto Viron suurin kestävää kehitystä ja järkeviä kulutustottumuksia huomioivalle muodille omistettu vuosittainen tapahtuma. Keskiviikkoinen … Lue lisää

7.6.2026 | Kulttuuri

Tallinnan kitarafestivaali 2026

Tallinnan kitarafestivaali 2026

Tallinnan kitarafestivaali järjestetään tänä kesänä jo 21. kerran. Vuonna 2006 perustettu tapahtuma on omistettu kitaramusiikin lukuisille eri tyylisuunnille, ja sen … Lue lisää

5.6.2026 | Kulttuuri

Stencibility luo taas uutta kaupunkikuvaa Tarton seinille

Stencibility luo taas uutta kaupunkikuvaa Tarton seinille

Tartto muuttuu taas kansainväliseksi katutaiteen keskukseksi, kun Emajõen Ateenaksikin kutsutussa yliopistokaupungissa järjestetään 11.–14.6. Stencibility-festivaali. Vuonna 2010 alkunsa saanut tapahtuma on … Lue lisää

5.6.2026 | Kulttuuri

Estonian Fashion Festival 2026

Estonian Fashion Festival 2026

Estonian Fashion Festival on Viron suurin kestävälle muodille omistettu vuosittainen tapahtuma. Tänä vuonna EFF jalkautuu 10.–12.6. Viljandiin ja Tarttoon. Kiinnostus … Lue lisää