Tuoretta tietoa Virosta
22.1.2025 | Kulttuuri

Kulttuuripääkaupunkivuosi valoi uutta uskoa tulevaan

Teksti Petri Saraste
Kuvat Kaarel Kõlvatu,
Kiur Kaasik, Maanus Kullamaa

Kulttuuripääkaupunkivuosi valoi uutta uskoa tulevaanAutoton bulevardi avataan jälleen tulevana kesänä Tarton keskustassa.

 

Euroopan kulttuuripääkaupunkivuosi 2024 aiotaan hyödyntää Tartossa ja eteläisessä Virossa laajalti tänä vuonna ja tulevinakin vuosina.

”Kokemuksia tullaan hyödyntämään Tarton lisäksi muun muassa Valgassa, Võrussa, Põlvassa ja Viljandin kaupungissa”, sanoo Tarton  kulttuuripääkaupunkiprojektin toimitusjohtaja Kuldar Leis.

”Projekti oli meidän kaikkien aikojen laajin yhteistyöprojekti. Se kesti yhteensä viisi vuotta, ja sen vaikutukset tulevat näkymään näillä alueilla jatkossakin niin projektiin osallistuneiden kuin yleisönkin osalta”, hän vakuuttaa.

Oppia saatiin muun muassa suurista tapahtumista, jotka keräsivät jättiyleisöjä. Sellaisia olivat esimerkiksi Laulu- ja tanssifestivaali, autoton bulevardi (Car free Avenue), teatteriesitykset ja massasuutelutapahtuma, joka oli ensimmäinen laatuaan maailmassa. Tähtiesiintyjiä olivat muun muassa Sting ja Bryan Adams.

Viron kansallismuseo on Tarton kävijöiden kestosuosikki, mutta erityisesti japanilaisen äänitaiteilija Ryoji Ikedan näyttely keräsi noin 8000 kävijää kuukauden aikana. Viron kulttuuriministeri Heidy Purgan mukaan pääkaupunkivuosi antoi koko Viron kulttuurisektorille taitoa, rohkeutta ja kansainvälisyyttä toimia maailmanlaajuisesti jatkossakin. 

Pääkaupunkivuosi toi Tarttoon noin miljoona kävijää, joista 100 000 tuli ulkomailta. Viiden vuoden satsaus maksoi noin 26 miljoonaa euroa, joista EU-rahaa oli 1,5 miljoonaa. Satsaus kannatti ja näkyvyyttä saatiin. Kansainvälisiä mediaosumia, eli hittejä, laskettiin olleen yli 1000 noin 20 Euroopan maassa. Kansainvälisen median kautta voidaan laskea Tarton saavuttaneen miljoonien lukijoiden huomion muun muassa sellaisissa lehdissä kuin The Guardian, Vogue, The Telegraph, The Independent, Der Spiegel, Frankfurter Allgemeine Zeitung, National Geographic ja niin edelleen.

 

Aparaaditehdas on Tarton luova keskus, josta löytyy gallerioita, myymälöitä ja ruokapaikkoja.

 

Mitä kulttuuripääkaupunkivuoden jälkeen?

Vaikka virallinen kulttuuripääkaupunki-ohjelma on päättynyt, on kulttuuritarjonta kaupungissa edelleen runsasta. Kaupungissa järjestetään säännöllisesti erilaisia tapahtumia, ja kulttuurielämä on edelleen vilkasta. Tartto on onnistunut yhdistämään hienon historiansa nykyaikaan luoden inspiroivan ympäristön taiteelle ja kulttuurille. Kaupungissa sijaitsee Viron ja Pohjois-Euroopan vanhin, vuonna 1632 perustettu yliopisto, joka on ollut keskeisessä roolissa tieteen ja kulttuurin kehittämisessä.

Seuraavaksi suurimmat panostukset suunnataan vuonna 2029 avattavaan Tarton kulttuurikeskukseen, Siuruun.  Kulttuurikeskukseen on tiettävästi tulossa laaja valikoima virolaisia kirjoja sekä mahdollisesti myös Suomen ja muiden Pohjoismaiden kirjallisuutta. Siellä voidaan järjestää myös erilaisia tapahtumia, kuten kirjailijavierailuja, runoiltoja, kirjoituspajoja, keskustelutilaisuuksia, näyttelyitä ja muita kulttuuritilaisuuksia, esimerkiksi konsertteja ja teatteria.

 

Tarton kulttuuripääkaupunkivuotta oli järjestämässä iso joukko ammattilaisia ja vapaaehtoisia.

 

Suomalaiset löysivät Tarton uudelleen

Suomalaiset olivat selvästi viime vuonna suurin ulkomainen vierailijaryhmä Tartossa. Suomalaisten osuus  kaupungissa yöpyjistä oli myös suurin, noin 13 prosenttia. Suomalaisten kiinnostuksen uskotaan ja toivotaan lisääntyvän jatkossakin eteläiseen Viroon.

Entä mitä neuvoja Tartto voisi antaa Oululle, joka on Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2026? ”Tällaiset projektit eivät ole mitään sprinttikilpailuja, vaan pikemminkin maratoneja. Siksi on tarpeen pitää huolta koko tiimistä ja tarjota heille myös riittävästi lepoaikaa, silloin kun on rauhallisempia jaksoja. Myös organisaation jäsenten tulee voida nauttia ja pitää hauskaa tämän matkan aikana.”

”Monet kulttuuripääkaupunkiprojektiin osallistuneista ovat erittäin innokkaita myös jatkossa osallistumaan tällaisiin tapahtumiin, ja potentiaalia on jopa suurempien tapahtumien järjestämiseen”, Kuldar Leis vakuuttaa.

 

Kulttuuripääkaupunki Tartto on mielenkiintoinen sekoitus modernia ja vanhaa.

 

Euroopan kulttuuripääkaupunki

  • Euroopan unioni myöntää kulttuuripääkaupungin tittelin vuosittain yhdelle tai useammalle kaupungille.
  • Kaupungit sitoutuvat edistämään kulttuuria ja luovuutta ja lisäämään kaupungin vetovoimaa matkailukohteena.
  • Ensimmäinen Euroopan kulttuuripääkaupunki oli Ateena vuonna 1985.
  • Suomessa kulttuuripääkaupunkeina ovat olleet tähän mennessä Helsinki vuonna 2000 ja Turku vuonna 2011.
  • Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2026.
  • Tartossa vieraili 90 korkean tason valtuuskuntaa ja 1400 vierasta 20 maasta.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
kulttuuripääkaupunki matkailu matka Tarttoon tapahtumat tarton nähtävyydet tarton yliopisto tartto 2024 Viron kulttuuripääkaupunki

5.9.2026 | Kulttuuri

Maarjalaat eli Maarjan markkinat Tartossa

Maarjalaat eli Maarjan markkinat Tartossa

Tarton kaupunki järjestää alkusyksyisin – tällä kertaa lauantaina 12.9. – vuosittaisen  markkinatapahtuman, joka tunnetaan viroksi nimellä Maarjalaat eli suomeksi Maarjan … Lue lisää

4.9.2026 | Kulttuuri

Leivän päivä Viron ulkomuseossa Tallinnassa

Leivän päivä Viron ulkomuseossa Tallinnassa

Ruisleipä, tumma leipä, musta leipä tai yksinkertaisesti leib – rakkaalla virolaisella perusruoalla on monta nimeä ja lukemattomia reseptejä. Viron ulkomuseossa … Lue lisää

4.9.2026 | Kulttuuri

Disainiöö täyttää Põhjalan tehtaan muotoilulla

Disainiöö täyttää Põhjalan tehtaan muotoilulla

Baltian maiden suurinta muotoilujuhlaa Disainiöö-festivaalia vietetään 28.9.–4.10. Tallinnassa jo 21. kerran. Põhjalan tehdaskorttelin halleissa ja pihoilla järjestettävä tapahtuma ei keskity … Lue lisää

3.9.2026 | Kulttuuri

Pikk-kadun festivaali 2026

Pikk-kadun festivaali 2026

Tallinnan Vanhankaupungin Pikk-katu on yksi seudun pisimmistä ja eloisimmista. Se ulottuu sataman puoleisesta pohjoispäädystä eli Paksun Margareetan tornilta Toompean mäen … Lue lisää

2.9.2026 | Ravintolat

Kasvihuoneiden, puutarhojen ja verantojen päivä Pohjois-Virossa

Kasvihuoneiden, puutarhojen ja verantojen päivä Pohjois-Virossa

Pohjois-Virossa voi sunnuntaina 6.9. kello 11–17 välillä vierailla paikallisissa kasvihuoneissa, puutarhoissa ja verannoilla. Alueen 24 erilaista matkailuyrittäjää tarjoavat mahdollisuuden tutustua … Lue lisää

31.8.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

3.–6.9. Station Narva -festivaali, Narva Tarjolla monipuolinen valikoima musiikkia virolaisilta ja ulkomaisilta esiintyjiltä Narvan linnoituksen pihalla ja sataman Ro-Ro Clubissa, … Lue lisää

30.8.2026 | Kulttuuri

Syksyisten jazz-iltojen sarja alkaa pian

Syksyisten jazz-iltojen sarja alkaa pian

Sügisjazz on Jazzkaar-festivaalin syksyinen konserttisarja, joka järjestetään tänä vuonna 11.9.-14.10. Festivaali tuo viiteen virolaiskaupunkiin ja niiden kahdeksaan eri tapahtumasaliin viisi … Lue lisää

28.8.2026 | Kulttuuri

Kadriorgin valofestivaali 

Kadriorgin valofestivaali 

Syyskuun puolivälissä, kun illat ovat jo täysin pimeitä, Kadriorgin puisto Tallinnassa on jo kahden vuosikymmenen ajan täyttynyt valoista Valgus kõnnib … Lue lisää