Tuoretta tietoa Virosta
24.8.2025 | Kulttuuri

Kulttuurin ja historian havinaa Ziemerin kartanossa

Teksti ja kuvat Susanna Poikela


Kulttuurin ja historian havinaa Ziemerin kartanossaKoko kartanon sisustus on kuin satukirjasta. 


 

Etelä-Viroon matkatessa kannattaa myös harkita rajanylitystä Latviaan. Itse löysin sieltä hurmaavan majoituskohteen, jonka omistaja on latvialainen teatteriohjaaja Dita Balčus. Hänen käsissään lähes 300 vuotta vanha kartano on muuttunut satumaaksi, johon mielellään eksyy päiväksi tai pariksi.

Ziemerin nykyinen kartano on yksi Latvian kansallisesti merkittävistä kartanoista. Sen omisti alun perin paroni von Wolfin suku, josta löytyy tietoa ja elävää historiaa Ziemerin seinien sisältä. Mutta jo ennen nykyistä päärakennusta kartano mainittiin historian kirjoissa 1550-luvulla. Arkkitehtuuriltaan rakennus edustaa klassismia barokin vaikutteilla. 

Nykyinen valtiatar Dita Balčus ottaa vieraansa henkilökohtaisesti vastaan. Huoneet on sisustettu hyvällä maulla rakennuksen tyyliä ja henkeä kunnioittaen. Onnistuneen sisustuksen lisäksi huoneet ovat leikkisiä ja kertovat tarinoita, joihin sukeltaa mielellään. Mahdollisuuksien mukaan Balčus myös järjestää kierroksia kartanon toiseen kerrokseen. Siellä järjestetään usein kulttuuritapahtumia, joissa vieraat voivat pukeutua aikakauden pukuihin sekä nauttia teatterista ja konserteista.

Tammiset leveät portaat johdattavat toiseen kerrokseen. Sieltä löytyy muun muassa kirjasto, juhlasali ja salonki. Ihailen vanhaa, alkuperäistä takkaa. Voin kuvitella, miten paroni von Wolf ystäviensä kanssa poltteli takan loimusta nauttien sikaria päivällisen jälkeen. Aikakauden tunnelma tunkeutuu luihin ja ytimiin.

Voit varata majoituksen esimerkiksi Airbnb:n sivustolta

 

Valkeasta huoneesta avautuu näkymä takapihalle ja laitumelle.
Vintagehuoneessa voi pukeutua ajan mukaisiin pukuihin ja asusteisiin.
Tunnelmallinen lepoalue pihalla.
Yleiset oleskelutilat alakerrassa.
Ziemerin kartanon tarina alkoi jo 1550-luvulla.
Kartanon nykyinen omistaja Dita Balčus.
Kartanon toisesta kerroksesta löytyy lisää juhlatilaa.
Nuori paroni von Wolf.
Alkuperäinen takka 1700-luvun lopulta.

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Dita Balčus Etelä-Viro kartanot Latviassa kartanot Virossa latvia matkailu Ziemerin kartano

26.7.2026 | Kulttuuri

Kumun taidemuseo täytti 20 vuotta!

Kumun taidemuseo täytti 20 vuotta!

Tänä vuonna Kumun taidemuseo juhlii 20-vuotisjuhlavuottaan. Pekka Vapaavuoren suunnitteleman, Viron kulmikkaimman näyttelyrakennuksen suuressa salissa kävijät ovat vuosien varrella saaneet nähdä … Lue lisää

24.7.2026 | Kulttuuri

Yöbasaari Narva-Jõesuussa

Yöbasaari Narva-Jõesuussa

Rauhallinen merenranta- ja kylpyläkaupunki Narva-Jõesuu muuttuu 1.8. kello 18 taianomaisen hämyisäksi iltamarkkina- ja festivaalialueeksi. Niin paikalliset kuin matkailijatkin voivat tuolloin … Lue lisää

24.7.2026 | Kulttuuri

Wiiraltin mestarigrafiikkaa esillä Tallinnassa

Wiiraltin mestarigrafiikkaa esillä Tallinnassa

Tallinnan Vanhaankaupunkiin on kesän alussa avattu uusi taidegalleria, jonka ensimmäinen näyttely on omistettu kautta aikojen yhdelle Viron tunnetuimmista taidegraafikoista. Vanhan … Lue lisää

23.7.2026 | Kulttuuri

Tartu Sumin 2026 -festivaali

Tartu Sumin 2026 -festivaali

Tartto on Viron kulttuuripääkaupunki, ja sen myötä Tarton historiallisessa sydämessä eli vanhassakaupungissa järjestetään 1.–16. elokuuta Tartu Sumin -festivaali, jonka nimen … Lue lisää

22.7.2026 | Kulttuuri

Tallinn Rock Festival on jo aivan nurkan takana

Tallinn Rock Festival on jo aivan nurkan takana

Reilun viikon kuluttua eli 31.7.–2.8. Tallinn Rock Festival järjestetään – arvasit aivan oikein – nimensä mukaisesti Tallinnassa, Unibet Arenalla. Tämänkertainen … Lue lisää

22.7.2026 | Kulttuuri

Virolaisen viinin päivä Põltsamaalla

Virolaisen viinin päivä Põltsamaalla

Põltsamaan ehkä suosituin vientituote oli pitkään vahva sinappi. Jo ennen sen tuotannon ulkoistamista Latviaan samainen Orkla-konserniin kuuluva elintarviketehdas lakkautti vuonna … Lue lisää

21.7.2026 | Kulttuuri

Leigojärven musiikkifestivaali 2026

Leigojärven musiikkifestivaali 2026

Etelä-Virossa, Otepään lähellä sijaitsee Leigojärvi, jonka vesille on rakennettu kaksi esiintymislavaa. Kerran vuodessa kesäisin siellä järjestettävän Leigon järvimusiikkifestivaalin ajankohta on … Lue lisää

20.7.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

22.7. Kadriorgin puiston vuosipäivä, Tallinna Tallinnan upein kaupunkipuistoalue lukuisine museoineen juhlistaa 308. merkkipäiväänsä. Iltapäivän ajaksi lapsille on järjestetty monenlaista puuhaa, … Lue lisää