Tuoretta tietoa Virosta
11.5.2017 | Kauneus

Kullan kosketusta kevätiholle

Kullan kosketusta kevätiholle

Viroon rantautui pari kuukautta sitten luksustason kauneushoitopalvelu, kun tallinnalainen kauneushoitola Freya Estetica otti valikoimiinsa Kullan kosketus -nimisen hoidon.

Hoito on tarkoitettu tuomaan iholle nopeasti hehkua ja poistamaan väsymyksen ja stressin jälkiä. Kullan kosketus on hyvä vaihtoehto esimerkiksi silloin, kun illalla odottaa tilaisuus, jossa pitäisi olla kauneimmillaan. Hoito ei raaputa ihoa laikulliseksi ja punaiseksi, vaan tuo esiin ihon loiston, vähentää pieniä ryppyjä, kosteuttaa ja uudistaa ihon rakennetta.

 

Iho puhdistetaan kahdella eri kuorinnalla ennen varsinaista kullanhohtoista naamiota. Ensin iholle levitetään miellyttävän tuoksuinen riisijauhokuorinta. Tämän jälkeen tehdään hyvin kevyt kemiallinen kuorinta.

Vielä ennen naamiota kasvot hierotaan huolellisesti tehosteaineella, jotta iho on valmis hoitoon. Naamiota testannut Anne-Liis kehui, kuinka päivän vaivannut päänsärky katosi hieronnan myötä.

Anne-Liisin mukaan varsinainen “kultanaamio” tuntui kasvoille levitettäessä erittäin miellyttävältä ja pehmeältä. Hoitavaa ainetta levitetään paksu kerros kasvoille ja kaulalle. Naamion vaikutusaika on noin 15 minuuttia, johon mennessä naamio on kovettunut iholle. Naamion poistamisen jälkeen Freya Estetican hoitaja lisää iholle vielä seerumin ja kosteusvoiteen.

 

Parhaiten Kullan kosketus -hoidon teho säilyy, jos sen uusii noin kerran kuussa. Hoito on ajateltu enemmänkin aikuiselle iholle, mutta mikään ei toki estä parikymppistäkään hakemasta iholleen lisähehkua.

“Lopputulos todella näkyi ja tuntui”, Anne-Liis kehui rentouttavan puolitoistatuntisen jälkeen.

 

TEKSTI SILJA HURSKAINEN, KUVA ANDREI CHERTKOV

Lue lisää samasta aiheesta

29.5.2023 | Mainos | Kauneus

Aurinkoa, saunoja, uima-altaita ja loputtomia hiekkarantoja

Mainos Aurinkoa, saunoja, uima-altaita ja loputtomia hiekkarantoja

Oletko jo suunnitellut kesälomaasi? Lähde tänä vuonna lomalle Viroon, jossa voit nauttia loputtomista hiekkarannoista, upeasta luonnosta ja kulttuurista sekä … Lue lisää

28.5.2023 | Kauneus

Pärnun Tervis-kylpylähotellin ilmastoidut huoneet valmistuivat toukokuussa – toiminnassa huomioitu ympäristöystävällisyys

Pärnun Tervis-kylpylähotellin ilmastoidut huoneet valmistuivat toukokuussa – toiminnassa huomioitu ympäristöystävällisyys

Pärnun tunnetuimpiin kylpylähotelleihin lukeutuva Tervis on panostanut viihtyvyyteen. Uudet ilmastoidut superior-huoneet valmistuivat toukokuussa. Ilmastoinnin lisäksi huoneet saivat uudistetut, tyylikkäät … Lue lisää

28.3.2023 | Kauneus

Virolaista muotia esittelevä Tallinn Fashion Week järjestetään ensi perjantaina ja lauantaina

Virolaista muotia esittelevä Tallinn Fashion Week järjestetään ensi perjantaina ja lauantaina

Viron muodin tärkein tapahtuma Tallinn Fashion Week esittelee tuoreita muotiluomuksia 31. maaliskuuta ja 1. huhtikuuta Tallinnan matkustajasatamaa lähellä sijaitsevassa … Lue lisää

12.2.2023 | Historia

camera icon6
Kartanoiden luvattu maa

Kartanoiden luvattu maa

Virossa on vielä nykyäänkin satoja kartanoita tai linnoja. Joskus ne ovat olleet saksalaisten, tanskalaisten tai venäläisten maanomistajien koteja, mutta … Lue lisää

7.2.2023 | Kauneus

Suolahuone kuin leikkikenttä

Suolahuone kuin leikkikenttä

Suola on yksi vanhimmista lääkinnällisistä luonnonaineista. Sen avulla voidaan puhdistaa kehoa ja vahvistaa kehon immuniteettia kausiluontoisia sairauksia vastaan. Nyt … Lue lisää

19.1.2023 | Kauneus

Uusin kylpylähelmi Tallinnassa

Uusin kylpylähelmi Tallinnassa

Saunojat saavat moni­kulttuurisia saunaelämyksiä Vain kahdeksan kilometrin päässä keskustasta sijaitsee Tallinnan uusin kylpylä Ring Spaa & Saunad. Saunakeskuksessa on … Lue lisää

18.12.2022 | Kauneus

Käsityönä kauneutta ja hyvinvointia

Käsityönä kauneutta ja hyvinvointia

Kalev Spa -kylpylähotellin oma kauneushoitola Ilu & Tervis tarjoaa monipuolisia kasvo- ja vartalohoitoja, hierontoja, käsi- ja jalkahoitoja sekä kampaamopalveluita. … Lue lisää

5.12.2022 | Kauneus

Hemmottelua kauneuden ja hyvinvoinnin keitaassa

Hemmottelua kauneuden ja hyvinvoinnin keitaassa

Viru Keskus avasi lokakuussa neljänteen kerrokseen kauneuden ja hyvinvoinnin keitaan, jonka kauppakeskus on nimennyt Ilusfäär-alueeksi eli kauneussfääriksi. Terveysasema … Lue lisää