Tuoretta tietoa Virosta
19.4.2017 | Ostokset

Kotipuutarhureiden kevätpäivät

Kotipuutarhureiden kevätpäivät

Kevät on puutarhatapahtumien kulta-aikaa. Pärnun Taimimarkkinat on yksi alan uusimpia tapahtumia.

 

Toukokuussa kotipuutarhureiden kannattaa suunnata ostosretkelle Viroon. Puutarha- ja taimimarkkinoita järjestetään melkein jokaisena toukokuun viikonloppuna.

Pärnun Taimelaat eli taimimarkkinat on alan uusimpia tulijoita. Se järjestettiin ensimmäistä kertaa elokuussa 2013.

”Niin ostajat kuin markkinamyyjätkin ovat ottaneet tapahtuman hyvin vastaan”, kertoo Kati Niibo tapahtumaa järjestävästä Pärnun puutarhaseurasta.

Hänen mukaansa Pärnun markkinat poikkeaa muista alan tapahtumista keskittymällä vain puutarhaan liittyviin tuotteisiin.

”Markkinoiden suuri etu on myös se, että meillä käy paljon latvialaisia myyjiä, joilla on valikoimissa kiinnostavia kasvilajikkeita ja todella laadukkaita taimia.”

 

Markkinoilla on myynnissä kaikkea puutarhaan liittyvää: hedelmäpuita, pensaita, perennoja ja havupuita sekä puutarhakalusteita ja -koneita. Kaiken kaikkiaan myyjiä on noin 150.

”Keväällä suosituimpia ostoksia ovat kesäkukat”, Niibo kertoo.

Ja jos ei omaa puutarhaa ole, voi markkinoilta hankkia tuoreita puutarhojen antimia. Niibon mukaan markkinoilla voi perinteisesti maistella kesän ensimmäisiä kotimaisia mansikoita.

Lapsetkin on huomioitu markkinoilla. Joulupukki ja -muori ovat paikan päällä touhuamassa lasten kanssa ja poniajelullekin pääsee. Markkinat järjestään Pärnun keskustan tuntumassa, vallihaudan viereisellä kentällä.

 

Mistä löytää?

Pärnun Taimimarkkinat, 12.–13.5. Vallihaudan (Vallikraav) kenttä.
www.taimelaat.ee/fi

 

Klikkaa osoitetta, jos haluat nähdä sijainnin kartalla.

TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVA PÄRNU TAIMELAAT

Lue lisää samasta aiheesta

15.3.2024 | Ostokset

camera icon5
Täyden palvelun lemmikkitarvikekaupat

Täyden palvelun lemmikkitarvikekaupat

Urr & Nurr on perheomisteinen life­style-myymälä, josta löytyy kaikille kodin lemmikeille jotakin. Tarjolla on myös eläinaiheisia tuotteita ihmisille, kuten … Lue lisää

29.2.2024 | Mainos | Ostokset

Prisman maaliskuun tarjoukset

Mainos Prisman maaliskuun tarjoukset

31.1.2024 | Ostokset

camera icon6
Kaksi sataa vuotta makeisia ja suklaata

Kaksi sataa vuotta makeisia ja suklaata

Viron makeisten ja suklaiden historian lyhyt oppimäärä Kalevin makeistehdas on Viron suurin ja vanhin makeisten valmistaja. Makeistehtaan ensimmäinen edelläkävijä … Lue lisää

6.1.2024 | Ostokset

Joulutorit avoinna vielä tämän viikonlopun

Joulutorit avoinna vielä tämän viikonlopun

Tallinnan joulutori on avoinna vielä Loppiaisviikonlopun (6.–7.1.). Keskiaikaisessa miljöössä on helppo hellittää arjen kiireestä ja nauttia talvisista Raatihuoneentorin maisemista, … Lue lisää

22.12.2023 | Ostokset

Narvan joulukylä tänä vuonna Raatihuoneentorilla

Narvan joulukylä tänä vuonna Raatihuoneentorilla

Narvan joulukylä avataan tänään 22.12. kello 17 juhlallisuuksineen Narvan raatihuoneentorilla. Tunnelmallinen joulukylä on avoinna aina Loppiaiseen 26.12. asti. Nelipäiväisen … Lue lisää

20.12.2023 | Ostokset

Viljandin kolmipäiväiset joulumarkkinat

Viljandin kolmipäiväiset joulumarkkinat

Huomenna alkaa kolmipäiväiset joulumarkkinat UKU Keskuksessa Viljandissa. Tapahtuman järjestää paikallinen käsityöläisten ryhmä nimeltään Bonifatiuksen Kilta. Viljandin joulumarkkinat juhlivat tänä … Lue lisää

18.12.2023 | Ostokset

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

1.12.–6.1.Rotermannin joulutori, Tallinna 1.12.–7.1.Tallinnan joulutori, Tallinna 3.12.–7.1.Tarton joulukaupunki, Tartto 5.12.–5.1. Väätsan joulunäyteikkunat, Väätsa 18.–22.12. MozartFest III -festivaali, Tallinna 19.–20.12. … Lue lisää

16.12.2023 | Ostokset

Varo Grinchiä viikonloppuna Pärnussa

Varo Grinchiä viikonloppuna Pärnussa

Tänä viikonloppuna 16.–17.12. Pärnun Itsenäisyyden aukio muuttuu maagiseksi joulukyläksi, joka on pullollaan jolulahjoja, ruokia ja reipasta joulumieltä. Tietysti myös … Lue lisää