Tuoretta tietoa Virosta
12.12.2018 | Ostokset

Kosteuttavaa kauneutta Viron luonnosta

Kosteuttavaa kauneutta Viron luonnosta

Kosmetiikkamarkkinoilla on yhä enemmän virolaisia tuotteita, joista suuri osa on luonnonkosmetiikkaa.
TBG:n testiryhmä kokeili tuotteita, jotka sopivat hyvin talven kuivattamalle iholle tai hiuksille.

 

Käsivoidekukkanen

Jovelyn pienen käsivoidepurkin kannen alta paljastuu ilahduttava yllätys: voidepala on kukan muotoinen. Voidepalaa lämmitetään ensin käsissä ja hierotaan sitten iholle.

”Onpa kaunis! Voide on todella rasvaista, joten papereita tai kännykkää ei voi voiteen levityksen jälkeen hypistellä. Varmasti parasta yövoiteena.”

Jovely-piparminttu-suklaa-käsivoide, 3,99 e

 

Hamppua hiuksiin

Tallinnalaisen Hempsonin tuotteissa käytetään hampusta saatavaa kannabidioli-yhdistettä (CBD). Sitä saadaan cannabis sativa -kasvista ja sen THC-arvo on hyvin matala. Psykoaktiivisia kokemuksia on siis turha odottaa, ellei sellaiseksi lasketa iloa hyvin toimivasta kosmetiikkatuotteesta.

”Superraikas tuoksu! Pitkistä hiuksista tuli todella helposti kammattavat jo märkänä. Kun hiukset olivat kuivuneet, hiukset olivat kiiltävät ja edelleen erittäin hyvin kammattavat.”

Hempson-hoitoaine, 15,99 e

 

Tilkkanen kosteutta

Tilk!-sarjan erilaiset voiteet nousivat pari vuotta sitten nopeasti huippusuosituiksi Virossa. Saarenmaalaisyrityksen voiteilla on kuohkean vaahtomainen koostumus.

”Pidin kovasti paketin designista ja mukana tulevasta puisesta applikaattorista. Voide imeytyi hyvin eikä tuntunut rasvaiselta. Ihosta tuli pehmeä ja kosteutettu. Tuntui, kuin olisi silkkinen kerros iholla. ”

Tilk! Moisture me -kasvovoide, 23,99 e

 

Aasian viisautta virolaisittain

Berrichi-voiteet ovat syntyneet kehittäjänsä Berit Joosepin kokemuksista Aasian-matkoillaan. Voiteissa käytetään merilevää ja ne on suunniteltu yhdessä Tallinnan yliopiston ympäristö- ja terveystieteiden instituutin tutkijoiden kanssa.

”Jo pakkauksesta tulee tunne korkealaatuisesta luonnonkosmetiikasta. Tuoksu muistuttaa apteekin perusvoidetta. Todella miellyttävä koostumus. Aamulla iho on erittäin pehmeä ja hyvinvoivan tuntuinen.”

Berrichi-yövoide, 40,90 e

 

Pärnulaista kauneutta

Magradaa ei pidä sekoittaa latvialaiseen Madaraan. Pärnulaisyrityksen tuotteet eivät sisällä lainkaan synteettisiä ainesosia ja raaka-aineet tulevat muun muassa Hiidenmaalta.

”Jo pakkaus on kaunis kuin kukka. Toisin kuin monissa kuorijoissa, tässä suolarakeet ovat hyvin hienoja. Iho on kuorinnan jälkeen uskomattoman pehmeä. Vartalovoidetta ei tosiaan tarvitse.”

Magrada-pionivartalokuorija, 12,60 e

 

Kosteutta koko keholle

Tyylikäs Lumi-tuotemerkki on jo vakiinnuttanut asemansa virolaisilla kosmetiikkamarkkinoilla. Tarton lähellä Ülenurmella syntyvät tuotteet, joita käytetään myös muutamissa kauneushoitoloissa.

”Tekee ihon mukavan pehmeäksi. Tuotteessa on peitetty hyvin hamppuöljylle tyypillinen tuoksu ja esille nousee sen sijaan sitruunaheinän tuoksu. Pullosta on helppo annostella öljyä.”

Lumi-vartaloöljy, 16 e

 

Mistä löytää?

Pillerkaar, Estonia pst 9 (Solaris-keskus), Tallinna. 

https://pillerkaar.ee/

Lue lisää samasta aiheesta
berrichi hempson jovely kosmetiikka magrada virolainen luonnonkosmetiikka virolaisia meikkejä virolaista kosmetiikkaa

20.5.2020 | Ostokset

Aakkoset-karkkipussi uudistui – mukana myös viron kielen õ ja ü

Aakkoset-karkkipussi uudistui – mukana myös viron kielen õ ja ü

Monille makeisten ystäville tuttu suomalainen Aakkoset-karkkipussi on uudistanut ilmettään Aakkoset-karkkien 50-vuotisjuhlavuoden kunniaksi.  Alkukesän aikana myyntiin tulee Aakkoset-pusseja suomen lisäksi kuudella … Lue lisää

6.5.2020 | Ostokset

Ruokaostokset robottikaapista – virolaisyritykset loivat uuden palvelun

Ruokaostokset robottikaapista – virolaisyritykset loivat uuden palvelun

Koronaviruksen aiheuttama poikkeustila on vienyt Virossa ruuan verkkokauppaa harppauksin eteenpäin.  Uusin askel on Coop-ruokakauppaketjun ja virolaisen pakettiautomaatteja valmistavan Cleveronin robottikaappi, … Lue lisää

28.4.2020 | Ostokset

Muutos Viron kauppaketjujen rintamalla – Kaubamaja ostaa Comarketit

Muutos Viron kauppaketjujen rintamalla – Kaubamaja ostaa Comarketit

Viron kilpailua kihisevillä päivittäistavarakauppamarkkinoilla tapahtuu jälleen.  Tallinnan Kaubamajan tytäryhtiö Selver ostaa ABC Supermarkets -yrityksen, josta kuluttajille näkyy katukuvassa Comarket-ruokakauppaketju. Kaupan … Lue lisää

23.4.2020 | Ostokset

Tallink aloitti ruuan verkkokaupan – Tallinkin taksit toimittavat ostokset kotiin

Tallink aloitti ruuan verkkokaupan – Tallinkin taksit toimittavat ostokset kotiin

Matkustajaliikenne Suomenlahden laivoilla on tauolla, mikä pakottaa laivavarustamot miettimään uusia toimintatapoja. Laivayhtiö Tallink avasi Virossa viime viikolla Tallink Ekspress -nimisen … Lue lisää

20.4.2020 | Ostokset

Tallinnan Lasnamäelle valmistuu uusi Prisma

Tallinnan Lasnamäelle valmistuu uusi Prisma

Koronaviruksen aiheuttama poikkeustila on Virossa tuonut kauppakeskusyrittäjille melkoista päänvaivaa, mutta uusiakin ostoskeskuksia on silti tulossa.  Tallinnan Lasnamäen kaupunginosaan osoitteeseen Linnamäe … Lue lisää

17.4.2020 | Ostokset

Tallinnan muotiviikko järjestetään netissä

Tallinnan muotiviikko järjestetään netissä

16.4.2020 | Ostokset

Rimi avaa verkkokaupan toukokuun alussa

Rimi avaa verkkokaupan toukokuun alussa

Ruokakauppaketju Rimi avaa 1. toukokuuta verkkokaupan Virossa. Rimin kotiinkuljetuspalvelu on toiminnassa Tallinnassa ja Laagrin alueella. Laagrissa on myös drive in … Lue lisää

3.4.2020 | Ostokset

Viimeisetkin kauppaketjut tulevat internetiin – Rimi luo Virossa maan ensimmäisen drive in -palvelun

Verkkouutinen: Viimeisetkin kauppaketjut tulevat internetiin – Rimi luo Virossa maan ensimmäisen drive in -palvelun

Koronavirusepidemian myötä elintarvikekauppa on myös Virossa siirtynyt vauhdilla internetiin ja kotiinkuljetuspalvelut ovat ruuhkautuneet pahasti. Virossa ruokaostosten kotiinkuljetuspalvelua ovat tähän mennessä … Lue lisää

Suunnittele tulevia matkoja valtavan juttuarkistomme avulla.

Pidä Viro mielessä!

Mene juttuarkistoon PDF
Sulge