13.8.2020 | Viro
Koronavirus Virossa: ei yhtään uutta tartuntaa viimeisen vuorokauden aikana
Teksti ja kuva Silja Hurskainen
Koronavirustilanne Virossa on edelleen vakaa. Tartuntamäärät ovat laskeneet elokuun alun tartuntapiikin jälkeen.
Viron terveysvirasto (Terviseamet) tiedotti torstaina 13.8., että maassa ei ole viimeisen vuorokauden aikana todettu yhtäkään uutta covid19-tartuntaa.
Tartuntojen määrä alkoi elokuun alussa nousta varsinkin Tarton seudulla. Tartuntoja tuli erityisesti tarttolaisissa yökerhoissa, mistä johtuen kaupungin kahdeksan yökerhoa sulki vapaaehtoisesti ovensa ainakin tämän viikon loppuun saakka.
Sitten kevään pahimman vaiheen tartuntoja todettiin eniten 5.8., jolloin tartuntoja vahvistui 22.
Sen jälkeen tartuntamäärät ovat jälleen laskeneet. Esimerkiksi 12.8. tartuntoja todettiin kahdeksan.
Koronaviruksen takia on sairaalahoidossa tällä hetkellä kahdeksan henkilöä. Viruksesta johtuvia kuolintapauksia on Virossa ollut 63.
Jatkuvasti päivittyvä tilasto Viron koronavirustilanteesta löytyy Viron terveysviraston nettisivuilta.
Virossa ei ole maskipakkoa
Virossa ei ole yleistä viranomaisten asettamaa pakkoa käyttää kasvomaskia. Lue tästä The Baltic Guiden uutinen aiheesta.
The Baltic Guide on julkaissut kevään ja kesän aikana satoja juttuja koronavirustilanteesta Virossa. Tästä linkistä pääset lukemaan kaikki kesäkuun loppuun mennessä julkaistut uutiset.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
Lue lisää samasta aiheesta
koronavirus
25.5.2025 | Viro
Pääsiäinen vaikutti alkuvuoden matkailijamääriin
Viron tilastokeskuksen julkaisemaa tilastoa maaliskuun matkailijamääristä kommentoitiin useissa lehdissä. Suomalaisten matkailijoiden määrä oli uutisen mukaan vain 36 000 ja … Lue lisää
22.5.2025 | Viro
Näistä puhutaan Virossa
Viron väkiluku väheni Viron tilastokeskuksen tilaston mukaan Virossa asui tänä vuonna 1. tammikuuta 1 369 995 ihmistä, mikä tarkoittaa, … Lue lisää
15.5.2025 | Luonto
10
Länsi-Viron hurmaavat helmet Hiidenmaa ja Saarenmaa
Vaikka Viron suurimmat saaret, Saarenmaa ja Hiidenmaa, ovat suomalaisille tuttuja nimeltä, ne ovat silti monelle yhä edelleen kokematta. Esimerkiksi … Lue lisää
13.5.2025 | Viro
Puolustusverosta luovutaan Virossa – tilalle muita veronkorotuksia
Viron hallitus peruu kahden prosentin puolustusveron, jonka oli määrä tulla voimaan vuoden 2026 alusta alkaen väliaikaisesti. Puolustusveron tulee korvaamaan … Lue lisää
10.5.2025 | Viro
Sireenit soivat keskiviikkona Virossa
Sireenit soivat ympäri Viroa keskiviikkona 14. toukokuuta, kun maassa testataan hälytysjärjestelmän toimivuutta osana Siil-sotaharjoitusta. Ei ole kuitenkaan mitään syytä … Lue lisää
1.5.2025 | Viro
Riemukasta vappua kaikille lukijoillemme!
27.4.2025 | Viro
Sukupuolten palkkaero on suurin rahoitus- ja vakuutusalalla
Sukupuolten palkkaero pysyi lähes ennallaan viime vuoteen verrattuna. Vuonna 2024 naisten keskimääräinen bruttoansio oli 10,67 euroa tunnilta ja miesten … Lue lisää
18.4.2025 | Viro
6
Viron sotamuseossa näyttely ukrainalaisten taistelijoiden sotasaaliista – tarjolla myös leivonnaisia veteraanien tukemiseksi
Viron sotamuseo Viimsissä järjestää lauantaina 19. huhtikuuta hyväntekeväisyystapahtuman, jonka tuotto ohjataan Viron puolustusvoimien ja Viron maanpuolustusliiton (Kaitseliit) veteraanien tukemiseen. … Lue lisää