Tuoretta tietoa Virosta
11.8.2020 | Viro

Virossa ei ole suunnitteilla maskipakkoa – maskia suositellaan vain paikkoihin, joissa turvaetäisyyttä on vaikea pitää 

Teksti Silja Hurskainen,  kuva Andrei Chertkov

Virossa ei ole suunnitteilla maskipakkoa – maskia suositellaan vain paikkoihin, joissa turvaetäisyyttä on vaikea pitää Kauneushoitoloissa on käytetty maskia jo ennen koronaepidemiaakin, mutta nyt entistä enemmän. Havainnekuva heinäkuulta tallinnalaisesta kauneushoitolasta.

Viron terveysviraston (Terviseamet) ja Viron hallituksen mukaan kasvomaskien käytön ei pidä olla Virossa pakollista.

Terveysviraston ja hallituksen kannan totesi terveysviraston tartuntatautien seurannan ja epidemiatorjunnan osaston pääasiantuntija Hanna Sepp Viron yleisradioyhtiö ERR:n haastattelussa

Maskien käyttö on viraston ja hallituksen mukaan suositeltua vain silloin, kun koronavirustartunnan saanut ihminen joutuu poistumaan kotoaan ja kohtaamaan toisia ihmisiä. 

“Terveille ihmisille suosittelemme maskin käyttöä vain paikoissa, joissa on paljon ihmisiä eikä turvallisen etäisyyden pitäminen ole mahdollista”, Sepp sanoo ERR:n haastattelussa.

Sepp mainitsee esimerkkeinä tällaisista paikoista esimerkiksi ostoskeskukset ja julkisen liikenteen sekä sellaiset työtehtävät, joissa on paljon lähikontakteja toisten ihmisten kanssa. 

Seppin mukaan maskien hyödyllisyyttä koskevat tutkimustulokset ovat edelleen ristiriitaisia. Hän toteaa, että kaikki riippuu siitä, miten maskia käytetään: maskista voi olla apua, kun käyttäjä asettaa maskin kasvoilleen oikein, ei koskettele maskia käytön aikana ja heittää kertakäyttömaskin heti käytön jälkeen pois.

 

Koronavirustilanne Virossa

Koronavirustartuntojen määrä Virossa alkoi nousta elokuun alkupuolella. Sitä ennen heinäkuussa tartuntoja todettiin päivittäin vain yksittäisiä. Heinäkuussa oli myös useita päiviä, jolloin tartuntoja ei todettu koko maassa lainkaan. 

Elokuussa suurin tartuntamäärä on ollut toistaiseksi 22 todettua tartuntaa vuorokaudessa (5.8.), jonka jälkeen tartuntamäärät ovat jälleen laskeneet. 11.8. tartuntoja todettiin yhdeksän. 

Elokuun alun suurin tartuntarypäs kehittyi Tarton seudulle. Virossa hyvin paljon keskustelua herättänyt tapahtumaketju alkoi varomattomista yökerhovierailuista, joiden seurauksena koronavirustartunnan on nyt saanut kymmeniä henkilöitä. 

Kahdeksan tarttolaista baaria ja yökerhoa teki 10.8. yhteisen päätöksen sulkea ovensa ainakin tämän viikon loppuun saakka.  

Virossa on 11.8. tilanteen mukaan tehty yli 128 000 koronavirustestiä, joista positiivisia on ollut 2 167. Sairaalahoitoa viruksen takia tarvitsee tällä hetkellä yhdeksän henkilöä. Koronaviruksen seurauksena Virossa on kuollut 63 henkilöä.  

Viron terveysviraston koronavirus-aiheiset tilastot löytyvät tästä linkistä

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
koronavirus

17.4.2024 | Viro

Ulkomaalaiset matkailijat valitsevat edelleen Tallinnan matkakohteekseen 

Ulkomaalaiset matkailijat valitsevat edelleen Tallinnan matkakohteekseen 

Viron tilastokeskuksen tietojen mukaan maan majoitusliikkeissä yöpyi helmikuussa 2024 lähes 225 000 matkailijaa, mikä oli prosentin enemmän kuin viime … Lue lisää

9.4.2024 | Viro

Inflaatio hidastui maaliskuussa

Inflaatio hidastui maaliskuussa

Viron tilastokeskuksen julkaisemien tietojen mukaan kuluttajahintaindeksi nousi tämän vuoden maaliskuussa 3,9 prosenttia vuoden 2023 maaliskuuhun verrattuna. Tavarat olivat 1,9 … Lue lisää

6.4.2024 | Viro

camera icon5
Liki 300 esiintyjää Viron kansallismuseon lavalla Tartossa

Liki 300 esiintyjää Viron kansallismuseon lavalla Tartossa

Tartossa juhlitaan euroviisujen hengessä 7.–8. huhtikuuta. Yleisö voi nauttia illan aikana euroviisukappaleista, joita lavalla esittävät nuoret tanssijat, lauluryhmä ja … Lue lisää

5.4.2024 | Viro

Talouden taantuma iskenyt voimakkaasti vähittäiskauppaan

Talouden taantuma iskenyt voimakkaasti vähittäiskauppaan

Viron tilastokeskuksen julkaisemien tietojen mukaan maan vähittäiskaupan yritysten liikevaihto oli 739 miljoonaa euroa helmikuussa 2024, mikä oli 3 prosenttia … Lue lisää

2.4.2024 | Viro

NATO esittelee yleisölle kalustoa ja varusteita 75-vuotisjuhlan kunniaksi

NATO esittelee yleisölle kalustoa ja varusteita 75-vuotisjuhlan kunniaksi

ERR kirjoittaa artikkelissaanNaton sotilaiden esittelevän joukkoja, kalustoa ja sotilasvarusteita yleisölle eri puolilla Viroa puolustusliiton 75-vuotisjuhlan kunniaksi. NATOperustettiin 4. huhtikuuta … Lue lisää

1.4.2024 | Viro

Virolaiset näyttelijät keskustelevat suomalaisten onnellisuudesta

Virolaiset näyttelijät keskustelevat suomalaisten onnellisuudesta

Viime kuussa julkistettiin jälleen vuosittainen Maailman onnellisuusraportti (World Happiness Report). Ykkössijalla keikkuivat taas suomalaiset ja Viro sijoittui listalla vasta … Lue lisää

28.3.2024 | Viro

Visit Tallinnan laatima lista Tallinnan suosituimpien kohteiden aukioloajoista pääsiäisenä 

Visit Tallinnan laatima lista Tallinnan suosituimpien kohteiden aukioloajoista pääsiäisenä 

Kun matkustat Viroon pääsiäisenä, kannattaa muistaa että pitkäperjantai 29. maaliskuuta ja pääsiäissunnuntai 31. maaliskuuta ovat myös Virossa pyhäpäiviä. Toinen … Lue lisää

26.3.2024 | Viro

Vähemmän ihmisiä liikkuu julkisilla kulkuvälineillä tai jalan Virossa

Vähemmän ihmisiä liikkuu julkisilla kulkuvälineillä tai jalan Virossa

Kävely ja julkisten kulkuvälineiden käyttö on vähentynyt työmatkaliikenteessä. Sen sijaan ihmiset matkaavat töihin mieluummin omilla autoillaan. Viimeisen 20 vuoden … Lue lisää