Tuoretta tietoa Virosta
22.4.2020 | Viro

Koronaviruksesta kärsineen Viron Saarenmaan kunnanjohtaja eroaa: ”En arvioinut tilannetta riittävän kriittisesti”

Koronaviruksesta kärsineen Viron Saarenmaan kunnanjohtaja eroaa: ”En arvioinut tilannetta riittävän kriittisesti”Viron Saarenmaan saarella on puhaltanut koronavirusepidemian takia myrskyisiä tuulia.

Saarenmaan saari on ollut Virossa pahiten koronavirusepidemiasta kärsineitä alueita. Saaren kunnanjohtaja Madis Kallas ilmoitti 20. huhtikuuta eroavansa tehtävästään. Asiasta ilmoitettiin muun muassa Saarenmaan kunnan Facebook-sivulla ja aiheesta uutisoivat monet Viron tiedotusvälineet, kuten yleisradioyhtiö ERR

Kunnanjohtajan eroon johti Saarenmaan poikkeuksellinen asema koronaviruksen leviämisessä Virossa. Saarenmaalla järjestettiin 4.–5. maaliskuuta kaksi lentopallo-ottelua, joissa pelasi Italian Milanosta paikalle lentänyt joukkue. Päätöstä järjestää tapahtuma on Virossa kritisoitu voimakkaasti. Saarenmaalla on ollut lähes koko epidemian ajan eniten virustartuntoja suhteessa väkilukuun. 

”Kunnanhallituksen puheenjohtajana en pystynyt tuolloin arvioimaan tilannetta riittävän kriittisesti. Siksi on oikein, että eroan kunnanjohtajan tehtävästä. Siten Saarenmaan kunnanhallitus saa takaisin työrauhan, jonka takaaminen on minun työssä ollessani vaikeaa”, Kallas kommentoi tiedonannossaan Saarenmaan Facebook-sivulla.

Kunnanjohtaja Madis Kallaksen ero astuu voimaan toukokuussa. 

 

Koronavirus Saarenmaalla

Koronaviruksen leviäminen Saarenmaalla on nyt rauhoittunut ja tällä hetkellä eniten sairastuneita on Harjun maakunnassa, johon esimerkiksi Tallinna kuuluu. Suhteessa väkilukuun tartuntoja on kuitenkin edelleen eniten Saarenmaalla. 

The Baltic Guide on kirjoittanut useita juttuja koskien koronavirusepidemiaa Saarenmaalla. Lue esimerkiksi tämä, tämä tai tämä juttu. 

Kaikki The Baltic Guiden koronavirusaiheiset jutut löydät tästä linkistä

 

Teksti Silja Hurskainen, kuva Andrei Chertkov

 

 

Lue lisää samasta aiheesta
corona tallinnassa covid viro eckerö line korona korona laivoilla laivaliikenne korona Saarenmaa tallink korona viking line korona

1.1.2026 | Viro

Hiidenmaan ahkera työjuhta

Hiidenmaan ahkera työjuhta

Manner-Viron ja Hiidenmaan välisellä reitillä kulkeva moderni yhteysalus Leiger saavutti juuri ennen vuodenvaihdetta komean virstanpylvään. Joulukuussa 2016 käyttöön otettu … Lue lisää

31.12.2025 | Viro

The Baltic Guide toivottaa kaikille onnellista uutta vuotta!

The Baltic Guide toivottaa kaikille onnellista uutta vuotta!

24.12.2025 | Viro

Häid Jõule! The Baltic Guide toivottaa lukijoilleen tunnelmallista joulua!

Häid Jõule! The Baltic Guide toivottaa lukijoilleen tunnelmallista joulua!

12.12.2025 | Viro

Tallinnan lentoasemaa laajennetaan

Tallinnan lentoasemaa laajennetaan

Lennart Meren nimeä kantavalla Tallinnan lentoasemalla aloitetaan merkittävä, yli 75 miljoonan euron arvoinen laajennustyö. Lentoaseman matkustajakapasiteetti on tarkoitus kaksinkertaistaa … Lue lisää

29.11.2025 | Viro

Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita

Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita

Virolaiset joulutorit tekevät vaikutuksen myös suurimpiin jouluvihaajiin. Kuuma glögi höyryää käsissä, piparkakut rouskuvat hampaissa, ja ilmassa leijuvat makkaran ja … Lue lisää

26.11.2025 | Viro

Valhe, emävalhe ja tilasto?

Valhe, emävalhe ja tilasto?

Tilastoiden tekeminen ja niiden analysointi on vaikea laji. Viron tilastokeskuksen eli Statistikaametin johtava analyytikko kommentoi syyskuun majoitustilastoa: ”Vaikka Suomesta … Lue lisää

18.11.2025 | Viro

Kolmen kopla syksyisessä Narvassa

Kolmen kopla syksyisessä Narvassa

Miten sujuu matka Viron itäisimpään kaupunkiin kahden koiran kanssa? Ja mitä kaikkea Narva tarjoaa karvaisille matkakumppaneille ja heidän ihmisilleen? … Lue lisää

13.11.2025 | Viro

Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan

Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan

Yöpyminen Tallinnassa muuttuu vuosi vuodelta helpommaksi, mukavammaksi ja ylellisemmäksi. Vuosi 2025 ei ole tässä poikkeus. The Baltic Guide esittelee … Lue lisää