Tuoretta tietoa Virosta
21.4.2015 | Kauneus

Kokonaisvaltaista miesten terveydenhoitoa

Kokonaisvaltaista miesten terveydenhoitoaMargus Punab on Viron andrologisen koulutuksen käynnistäjä.

Andrologia eli miestentautien tutkimus ja hoito ovat Virossa Euroopan huipputasoa.

Vuodesta 1992 lähtien miesten terveyteen perehtynyt, Viron andrologian koulutuksen, tutkimuksen sekä toiminnan käynnistäjä, Margus Punab on nostanut oman erikoisalansa Euroopan huipulle. Hän toimii nykyään Tarton yliopistollisen sairaalan (Tartu Ülikooli Kliinikum) miestenklinikan johtajana.

Punab erikoistui alaan 90-luvulla muun muassa Väestöliitossa Suomessa sekä myös Ruotsissa ja Tanskassa. Hänen tohtorinväitöskirjansa käsitteli miesten hedelmällisyyttä Virossa.

90-luvun lopulla valmistui myös Olev Poolamets, joka on Punabin ohella tällä hetkellä maan tunnetuimpia miestentautien erikoislääkäreitä. Poolamets johtaa Tallinnan miestenklinikkaa.

Nykyään Tarton yliopistossa voi opiskella viisi vuotta kestävän ohjelman puitteissa andrologiksi. Valmistuneita lääkäreitä on tällä hetkellä neljä ja jonkin ajan kuluttua tulee kolme lisää.

Tarton yliopistollisen sairaalan (Tartu Ülikooli Kliinikum) miestenklinikka toimii tällä hetkellä Tartossa, Pärnussa ja Tallinnassa. ”Kuulumme Euroopan andrologiakatemiaan (European Academy of Andrology) ja keskuksemme kuuluu kolmen parhaan joukkoon. ParassijaitseeBarcelonassa”,toteaa Punab kertoen viime vuonna saadusta sertifikaatista.Tohtori Margus Punab vastasi lehtemme kysymyksiin.

Mitä miesten pitäisi ottaa huomioon oman terveytensä seurannassa?

”Miehet tietävät tai ovat ainakin kuulleet nykyään yhä enemmän eturauhassyövästä, mutta se ei ole ainoa asia. Elämäntavoista johtuvat ongelmat aiheuttavat liikapainoa. Useinkaan ei ajatella, että se muuttaa myös testosteronin määrää. Miehille voi jopa kasvaa rinnat, kun naissukuhormonin osuus kasvaa lihavuuden takia.

Eturauhassairaudet eivät rajoitu vain syöpään, johon sairastuu joka kuudes mies. Ikääntyvien miesten enemmistö, noin 70 prosenttia, kärsii eturauhasen suurenemisen vaivoista, kuten virtsaamisvaikeuksista. Eturauhastulehduksia voi olla jopa 15-vuotiailla. Suuri osa tulehduksesta kärsivistä on aktiivisessa työ- ja seksuaali-iässä olevia 35-45-vuotiaita miehiä.”

Miten miehet voivat seurata mahdollisia muutoksia terveydessään?

”Perusohje on, että heti, kun tuntee muutoksia terveydessään, on otettava yhteys lääkäriin. Ensi vaiheessa riittää yleislääkärillä käynti, jolloin pitää tehdä sekä PSA- että testosteronitestit.

Muutenkin kannattaa tutkituttaa itsensä parin vuoden välein. Varhaisessa vaiheessa havaittu syöpä voidaan hoitaa, mutta hoitamaton ja liian myöhään havaittu eturauhassyöpä voi olla kohtalokas.”

Millaisia testejä teidän yksiköissänne tehdään?

”Tutkimme miehiä kokonaisvaltaisesti, terveyden yleistestistä tai kaljuuden syiden selvittämisestä sekä hormonitutkimuksista laajaan vanhenemisen tutkimukseen. Viimeksi mainittu sisältää lääkärin vastaanoton sekä useita erilaisia tutkimuksia, joilla selvitetään terveydentila perin pohjin. Silloin tehdään muun muassa kuormitustestit, analyysit verestä ja virtsasta, lisäksi eturauhasen ultraäänitutkimukset. Tutkimuksen avulla saadaan kokonaisvaltainen kuva terveydentilasta. Sen hinta on 250 euroa.

Esimerkiksi kolmen päivän matkan aikana saamme tehtyä kaikki tarvittavat tutkimukset ja voimme antaa asiakkaille ohjeet toimenpiteitä varten.”

Kuinka pitkät jonot vastaanotollenne on?

”Varmasti aika löytyy kahdessa viikossa, mutta usein jo seuraavalle viikolle — hätätilassa joskus nopeamminkin. Tutkimusaikoja löytyy parissa päivässä. Vastaamme kotisivullemme tehtyihin ajanvarauspyyntöihin vuorokauden kuluessa.”

Miten suomenkielinen palvelu toimii teillä?

”Esimerkiksi Tallinnan miestenklinikan johtaja Olev Poolamets osaa erinomaisesti suomea. Vastaanottomme sijaitsee aivan kaupungin keskustassa, Kaubamajan ja Viru Keskuksen naapurissa.

Olemme avanneet myös Pärnun Kylpylä Tervisessä vastaanoton ja sielläkin osataan suomea.”

 

Mistä löytää?

Tartu Ülikooli Kliinikum, Meestekliinik.

Tarton keskus, L. Puusepa 1a, Tartto.

 

Katso kartalta

Tallinnan keskus, Gonsiori 3, 3. kerros, Tallinna.

Katso kartalta

Pärnun keskus, Seedri 6, 2. kerros. www.kliinikum.ee/meestekliinik/

 

Katso kartalta

TEKSTI MIKKO SAVIKKO, KUVA ANDRES TENNUS

Lue lisää samasta aiheesta

21.11.2022 | Mainos | Kauneus

Pärnussa kylvetään terveyttä parantavassa lumisaunassa

Mainos Pärnussa kylvetään terveyttä parantavassa lumisaunassa

Viiking Spa -hotellin vesikeskukseen on rakennettu lumisauna, johon mahtuu kerralla peräti kymmenen henkilöä. Lumisauna on ainutlaatuinen koko Baltiassa. Lumisaunan … Lue lisää

27.10.2022 | Kauneus

Pärnussa voi kylpeä terveyttä parantavassa lumisaunassa

Pärnussa voi kylpeä terveyttä parantavassa lumisaunassa

Viiking Spa -hotellin vesikeskuksen sisään on rakennettu lumisauna, johon mahtuu kerralla kymmenen henkilöä. Lumisauna on ainutlaatuinen koko Baltiassa ja … Lue lisää

19.10.2022 | Kauneus

camera icon5
Tallinn Fashion Week alkoi eilen palkintojenjaolla – pääpalkinnon voitti Diana Arno

Tallinn Fashion Week alkoi eilen palkintojenjaolla – pääpalkinnon voitti Diana Arno

Tallinnassa sijaitsevassa Kultuurikatlassa 18.–21. lokakuuta järjestettävä Tallinn Fashion Week -muotitapahtumaavattiin juhlallisesti eilen, kun palkintogaalassa jaettiin Kuld- ja Hõbenõel -palkinnot … Lue lisää

12.6.2022 | Kauneus

Kasvojen ja vartalon muokkausta<br>ilman kirurgin veistä

Kasvojen ja vartalon muokkausta
ilman kirurgin veistä

Kauneusklinikka vipMedicum on toiminut Tallinnassa vuodesta 2008 alkaen. Hoitola tarjoaa laajan valikoiman kasvo- ja vartalohoitoja. Alkukesän suosituimpia hoitoja ovat … Lue lisää

29.5.2022 | Kauneus

Keho ja kasvot kesäkuntoon

Keho ja kasvot kesäkuntoon

Ella Beauté kauneushoitola on kolmen naisen vuonna 2015 perustama viihtyisä salonki aivan Tallinnan sydämessä, Foorum-keskuksessa. Ella Beautéen pääsee sisään … Lue lisää

5.2.2022 | Kauneus

Plastiikkakirurgia on arkipäivää

Plastiikkakirurgia on arkipäivää

Kauneuskirurgiasta on tullut arkipäivää, johon turvaudutaan yhä useammin sen nopeiden ja pitkäkestoisten tulosten takia. Plastiikkakirurgian keinoin asiakkaalta korjataan arkea … Lue lisää

27.1.2022 | Kauneus

Kuumakivihieronta poistaa väsymyksen

Kuumakivihieronta poistaa väsymyksen

MassaažiExpress täyttää tänä vuonna 24 vuotta ja vuosien saatossa salongista on kasvanut yksi monipuolisimmin palvelevista hierontasalongeista Tallinnassa. ”Meillä on … Lue lisää

12.10.2020 | Kauneus

Rentoutusta, hoitoja ja vesileikkejä – Viron kylpylät odottavat suomalaisia

Rentoutusta, hoitoja ja vesileikkejä – Viron kylpylät odottavat suomalaisia

Koronapandemian takia Viron kylpylöissä on tänä syksynä ollut normaalia hiljaisempaa. Virolaisten lisäksi asiakkaina on ollut lähinnä latvialaisia ja liettualaisia sekä … Lue lisää