3.7.2026 | Kulttuuri
Keskiaikapäivät Tallinnassa
Teksti Stewart Johninpoika
Kuva Andrei Chertkov

Kolõvan, Lindanise, Reval… Nämä ovat kolme Tallinnan kaupungin vanhakantaista nimeä. Viralliset kaupunkioikeudet nykyinen Tallinna eli silloinen Reval sai vuonna 1248. Tuohon aikaan ritarit ratsastivat hevosilla ja taistelivat miekoilla, kauppiaat myivät eri puolilta Hansaliittoa maahan tuotuja tavaroita ja ihmiset elivät ainakin elokuvien mukaan ikivanhan ritarillisuuden ihanteen mukaisesti. Kerran vuodessa tämä nykyisin moderni kaupunki keskiaikaisine vanhoinekaupunkeineen juhlistaa lähes tuhannen vuoden mittaista historiaansa Keskiaikapäivillä.
Kolmen päivän ajan eli 10.–12.7. ritarit mittelevät paremmuudestaan turnajaisissa, työpajat opettavat vierailijoille keskiaikaisia taitoja, juhlakansa pääsee nauttimaan keskiaikaisesta musiikista ja tanssista, ja perinteisiä herkkuruokia on tarjolla kaikkialla. Jokaisella tapahtumapäivällä on oma ohjelmansa.
Ensimmäinen päivä käynnistyy Virun portilta Raatihuoneentorille liikkuvalla kulkueella. Heti sen jälkeen vietetään virallisia avajaisia sekä jännitetään nuorallakävelyesitystä. Toisena päivänä ohjelmassa on muun muassa luento keskiaikaisista taistelutaidoista ja vuotuiset keskiaikaisen taistelulajien mestaruuskilpailut.
Lähde mukaan keskiaikaisille markkinoille, nauti runsaasta ruoka- ja juhlatarjonnasta sekä tutustu Revalin historiaan ja kulttuuriin.
Virallinen ohjelma aikataulu- ja tapahtumapaikkatietoineen löytyy tapahtuman kotisivulta sekä Facebookista.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
Lue lisää samasta aiheestakeskiaikapäivät
ritarit
Tallinna
tapahtumat
turnajaiset
vanhakaupunki
5.9.2026 | Kulttuuri
Maarjalaat eli Maarjan markkinat Tartossa
Tarton kaupunki järjestää alkusyksyisin – tällä kertaa lauantaina 12.9. – vuosittaisen markkinatapahtuman, joka tunnetaan viroksi nimellä Maarjalaat eli suomeksi Maarjan … Lue lisää
4.9.2026 | Kulttuuri
Leivän päivä Viron ulkomuseossa Tallinnassa
Ruisleipä, tumma leipä, musta leipä tai yksinkertaisesti leib – rakkaalla virolaisella perusruoalla on monta nimeä ja lukemattomia reseptejä. Viron ulkomuseossa … Lue lisää
4.9.2026 | Kulttuuri
Disainiöö täyttää Põhjalan tehtaan muotoilulla
Baltian maiden suurinta muotoilujuhlaa Disainiöö-festivaalia vietetään 28.9.–4.10. Tallinnassa jo 21. kerran. Põhjalan tehdaskorttelin halleissa ja pihoilla järjestettävä tapahtuma ei keskity … Lue lisää
3.9.2026 | Kulttuuri
Pikk-kadun festivaali 2026
Tallinnan Vanhankaupungin Pikk-katu on yksi seudun pisimmistä ja eloisimmista. Se ulottuu sataman puoleisesta pohjoispäädystä eli Paksun Margareetan tornilta Toompean mäen … Lue lisää
2.9.2026 | Ravintolat
Kasvihuoneiden, puutarhojen ja verantojen päivä Pohjois-Virossa
Pohjois-Virossa voi sunnuntaina 6.9. kello 11–17 välillä vierailla paikallisissa kasvihuoneissa, puutarhoissa ja verannoilla. Alueen 24 erilaista matkailuyrittäjää tarjoavat mahdollisuuden tutustua … Lue lisää
31.8.2026 | Kulttuuri
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
3.–6.9. Station Narva -festivaali, Narva Tarjolla monipuolinen valikoima musiikkia virolaisilta ja ulkomaisilta esiintyjiltä Narvan linnoituksen pihalla ja sataman Ro-Ro Clubissa, … Lue lisää
30.8.2026 | Kulttuuri
Syksyisten jazz-iltojen sarja alkaa pian
Sügisjazz on Jazzkaar-festivaalin syksyinen konserttisarja, joka järjestetään tänä vuonna 11.9.-14.10. Festivaali tuo viiteen virolaiskaupunkiin ja niiden kahdeksaan eri tapahtumasaliin viisi … Lue lisää
28.8.2026 | Kulttuuri
Kadriorgin valofestivaali
Syyskuun puolivälissä, kun illat ovat jo täysin pimeitä, Kadriorgin puisto Tallinnassa on jo kahden vuosikymmenen ajan täyttynyt valoista Valgus kõnnib … Lue lisää