Tuoretta tietoa Virosta
7.8.2018 | Ravintolat

Kaukasialaisia makuja

Kaukasialaisia makujaHommiku-kadun varrella sijaitseva Kolhethin terassi on aitiopaikka seurata ohi kulkevia kesävieraita.

Kolhethi vie makumatkalle georgialaisen keittiön ruokamaailmaan.

 

Pärnun keskustakadun kulmauksessa seistä jököttää venäläinen kuorma-auto. Vaaleansinisen neuvostoihmeen kyljessä on banderolli, jossa lukee: Gruusialaiset kaupungissa.

Kaupungin ainoan georgialaisravintolan mainostemppu toimii. Muutaman askeleen päässä kuorma-autosta sijaitseva ravintola on heinäkuisena arki-iltana asiakkaita pullollaan.

Päästäkseen terassille onkin oltava valppaana ja kytätä vapautuvaa pöytää. Onneksi pienen odottelun jälkeen pääsemme istumaan. Terassin muu väki on yhtä seuruetta lukuunottamatta suomalaisia. 

 

Hatsapuri on georgialaisen keittiön klassikkoherkku.

Ravintolan ruokalista näyttää eksoottiselta. Onneksi jännittävien nimien alapuolella on myös kerrottu, mitä annos pitää sisällään.

Tarjolla on georgialaisen keittiön herkkuja: kharcho-keittoa, badrizaneja, hatsapureja ja khinkali-taikinanyyttejä. Juomalistalla on tarjolla georgialaisia viinejä ja olutta sekä tietysti Borjomi-kivennäisvettä.

Monipuoliselta listalta maistelimme Tevzin eli lohta vihannesten kera ja Mtsvadi katmiksen eli hiilillä grillattua kanaa.

Alkuruoaksi sopi lämpimänä pöytään tuotu hatsapuri eli juustolla täytetty leipä. Siitä riitti naposteltavaa mainiosti kahdelle nälkäiselle.

Suoraan grillistä saapuneet kanavartaat ja lohi eivät aiheuttaneet pettymystä. Molemmat olivat juuri oikein kypsennettyjä: kuori rapeaa ja liha mehevän pehmeää. Mukana tarjoiltu tomaattikastike toi ruokiin juuri sopivasti tulisuutta. 

 

Mistä löytää?

Kolhethi, Kuninga 36, Pärnu. 

www.facebook.com/kolhethi

 

Teksti ja kuvat Mikko Virta

Lue lisää samasta aiheesta
borjomi georgia georgialainen gruusialainen hatsapuri herkkuja terassi

20.11.2025 | Ravintolat

Rannalle piilotettu huippuravintola

Rannalle piilotettu huippuravintola

Kogu Resto sijaitsee paikassa, jota on vähän vaikea löytää. Ravintola on Tallinnassa meren rannalla Kalamajan kaupunginosassa, Linnahallin ja vanhan … Lue lisää

16.11.2025 | Ravintolat

Korealaisen keittiön täydellinen fuusio

Korealaisen keittiön täydellinen fuusio

Kun ajattelemme aasialaista ruokaa, mieleen tulevat yleensä ensin wokatut nuudelit ja riisi. Ne ovat toki herkullisia, mutta mitä jos … Lue lisää

15.11.2025 | Ravintolat

Yksi Tallinnan omaperäisimmistä katuruokapaikoista

Yksi Tallinnan omaperäisimmistä katuruokapaikoista

Vaikka Burger Boxin julkisivu ei herätä suuria odotuksia, sisällä odottaa Liisa Ihmemaassa -kaltainen omaleimainen maailma: pieni ja hämärä ruokailutila, … Lue lisää

13.11.2025 | Ravintolat

Pohjoismaisia makuja Aasian mausteilla

Pohjoismaisia makuja Aasian mausteilla

O2 on uusi moderni ravintola, joka selvästi pyrkii Viron Michelin-ravintoloiden sarjaan. Keittiömestari Martin Meikas on luonut ravintolamiljöön ja menun, … Lue lisää

12.11.2025 | Ravintolat

Tähtiravintolassa syödään taideteoksia

Tähtiravintolassa syödään taideteoksia

Saksalainen Matthias Diether aloitti kokin uransa vuonna 1995. Vuodesta 2016 alkaen hän toimi keittiömestarina Muhun saarella Pädasten kartanon Alexander-ravintolassa … Lue lisää

10.11.2025 | Mainos | Ravintolat

Pikk-kadun merihenkinen ruokapaikka

Mainos Pikk-kadun merihenkinen ruokapaikka

Ports on sanaleikki, joka viroksi tarkoittaa annosta ja englanniksi satamia. Ports Kitchen/Bar -ravintolassa molemmat merkitykset toimivat. Ravintolan ruokalista rakentuu … Lue lisää

6.11.2025 | Ravintolat

Itä-Viron Makuseikkailu tarjoaa paikallisia makuja ja elämyksiä

Itä-Viron Makuseikkailu tarjoaa paikallisia makuja ja elämyksiä

Itä-Viron alueen suosittu Makuseikkailu alkoi eilen 5. marraskuuta. Tapahtuma järjestetään jo seitsemättä kertaa. Kahden viikon ajan alueen ravintolat ja … Lue lisää

4.11.2025 | Ravintolat

Etelä-Viron ravintolat tarjoavat kulinaarisia mestariteoksia 

Etelä-Viron ravintolat tarjoavat kulinaarisia mestariteoksia 

Etelä-Viro muuttuu pariksi viikoksi todelliseksi gastronomiseksi taivaaksi, kun vuosittainen Metsast taldrikule -tapahtuma (suomeksi Metsästä lautaselle) järjestetään jo kuudetta kertaa. … Lue lisää