8.2.2026 | Viro
Kansainväliset Tourest 2026 -matkamessut
Teksti Stewart Johnson
Kuva Andrei Chertkov

Kansainväliset matkailualan Tourest-messut järjestetään Tallinnassa 13.-15. helmikuuta järjestyksessään nyt jo 33. kertaa. Alan ammattiväki Virosta sekä eri ulkomaiden kohteista kokoontuu tapaamaan lomanviettoa suunnittelevia kuluttajia ja liikematkailijoita Eesti Näitused -messukeskukseen Piritan tien varrelle.
Tourest on yleisesti tunnustettu Baltian alueella pitkäikäisimmäksi ja suurimmaksi tapahtumaksi lajissaan. Vuodesta 1991 alkaen järjestetyt messut ovatkin kasvaneet keskeiseksi lomaideoitten, lomakohteiden ja virolaisten kannalta kotimaan matkailun esittelytapahtumaksi.
Matkailijoille kolmipäiväiset messut tarjoavat tilaisuuden tavata sekä tutustua matkanjärjestäjiin ja matkailupalvelujen tarjoajiin. Tourest kokoaa vuosittain yhteen tuhansia messuvieraita, näytteilleasettajia, Viron eri matkailumaakuntien edustajia, innovatiivisia startup-yrittäjiä sekä kokeneita matkanjärjestäjiä.
Messut ovat oiva paikka hankkia tietoa ja inspiraatiota matkailun uusista mahdollisuuksista. Oletpa sitten kiinnostunut perheen kanssa lomailusta, liikematkoista, kulttuurista tai yksilöllisistä seikkailuelämyksistä, Tourest tarjoaa käytännöllistä ja suoraan palveluntarjoajilta saatavaa tietoa siitä, mikä matkailun alalla on uusinta uutta.
Messuliput ja lisätietoa Tourest 2026 -tapahtumasta on saatavissa täältä.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
Lue lisää samasta aiheestaelämykset
liikematkailu
loma
Matkamessut
messut
Tallinna
tapahtumat
tourest
17.3.2026 | Viro
Huomenna Viro testaa taas sireenejä
Huomenna keskiviikkona 18.3. kello 15.00-15.10 testataan Tallinnassa ja eri puolilla Viroa taas väestöhälytysjärjestelmää sekä yleisen vaaramerkin antavia ulkosireenejä sen … Lue lisää
15.3.2026 | Viro
Nyt matkataan Tallinnan lähialueille lännessä
Facebookin Tallinna-matkailuryhmissä törmää yhä useammin kysymyksiin kohteista pääkaupungin lähiseuduilla. Mielenkiinto on suurta sellaisia paikkoja kohtaan, joissa ennättää vierailla yhden … Lue lisää
13.3.2026 | Viro
Virolaiskeksintö osaksi Suomen kansallismuseon kokoelmaa
Tuore Yhteishyvä-lehti kertoo Suomen kansallismuseon laajentaneen kokoelmaansa lähettirobotilla, jollaiset ovat suomalaisessa katukuvassa kuljettaneet vuodesta 2022 asti ihmisten ruokaostoksia kaupasta … Lue lisää
6.3.2026 | Viro
Lahemaan matkailun kehittäjät palkittiin ITB-messuilla
Tallinnan itäpuolella sijaitseva Lahemaan alue on tunnettu kansallispuistostaan sekä rannikkoseutujensa neuvostoaikaisen rajavyöhykkeen sotilaskohteista kuten Haran sukellusvenesatamasta. Muutos kylmän sodan … Lue lisää
1.3.2026 | Mainos | Viro
Mainos Prisman maaliskuun tarjoukset
28.2.2026 | Kauneus
Telliskiven viimeinen vanha jätti uusiutuu
Telliskiven alueella Tallinnassa luovan keskuksen myymälä-, ravintola-, tapahtuma- ja museotarjonta on pitkään keskittynyt kadunvarren Loomelinnak-talon sekä Fotografiskan välisille pihoille … Lue lisää
27.2.2026 | Viro
Kitaravirtuoosi Luca Stricagnoli Tallinnassa
Kansainvälisesti arvostettu akustisen kitaran virtuoosi Luca Stricagnoli saapuu Tallinnaan Kumu-museon auditorioon lauantaina 28.2. esiintyäkseen erityisessä live-konsertissa. Tapahtuma alkaa kello … Lue lisää
24.2.2026 | Historia
Helmikuun 24. on Viron itsenäisyyspäivä – ja sen lisäksi…?
Miksi Viron itsenäisyyspäivää vietetään juuri 24. helmikuuta eikä jo edellispäivänä, jolloin maan itsenäisyysjulistus eli ”Manifesti kaikille Vironmaan kansoille” luettiin … Lue lisää