Tuoretta tietoa Virosta
19.2.2026 | Kulttuuri

Juhlista Viron itsenäisyyttä Duo Ruutin Tabiveren-konsertissa

Teksti Stewart Johnson

Kuva lehdistöaineisto

Juhlista Viron itsenäisyyttä Duo Ruutin Tabiveren-konsertissa

 

Maanantaina 23.2. klo 19.00 musiikin ystävät läheltä ja kaukaa kokoontuvat juhlistamaan jo ennalta Viron itsenäisyyspäivää Tabiveren kansantalolle. Kulttuuri-illan konsertin siellä tarjoaa kiehtova ja arvostettu virolainen yhtye Duo Ruut, jonka musiikki puhuttelee yleisöjä ympäri maailmaa.

Duo Ruut koostuu kahdesta monipuolisen musiikillisen taustan omaavasta muusikosta, joita yhdistää yhteinen visio tunteellisen syvyyden luomisesta lauluihin pelkistämisen ja mielikuvituksen avulla. Tätä kaksikolle ominaista minimalistista lähestymistapaa on kiitetty, ja duo onkin kiertänyt viime vuosien mittaan yli 20 maan suurilla festivaalilavoilla ja tunnetuissa konserttisaleissa. Kansainvälinen yleisö on ottanut virolaiset sydämellisesti vastaan.

Tabiveren konserttipaikka on todella pieni, joten pääsylippujen saaminen vasta viimeiseen hetkeen ostoksen jättäen voi olla vaikeaa. Toisaalta tämä on yksi harvoista konserteista, jotka duo pitää Virossa alkaneen vuoden alkupuoliskolla. Muut heidän konserttinsa ovat 5.3. Tallinnan Paavlin kulttuuritehtaalla yhdessä Euroviisu-mainetta nauttineen Puuluupin kanssa sekä 7.3. Võrun Kannel-kulttuurikeskuksessa – ja siinä onkin kaikki keskikesään asti. Heinäkuun lopulla he ovat pääesiintyjänä Tõrvassa järjestettävillä Võnge-festivaaleilla. Muun ajan duo viettää maailmaa kiertäen.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Duo Ruut Etelä-Viro kansanmusiikki konsertti Tallinna tapahtumat tõrva Võru

26.7.2026 | Kulttuuri

Kumun taidemuseo täytti 20 vuotta!

Kumun taidemuseo täytti 20 vuotta!

Tänä vuonna Kumun taidemuseo juhlii 20-vuotisjuhlavuottaan. Pekka Vapaavuoren suunnitteleman, Viron kulmikkaimman näyttelyrakennuksen suuressa salissa kävijät ovat vuosien varrella saaneet nähdä … Lue lisää

24.7.2026 | Kulttuuri

Yöbasaari Narva-Jõesuussa

Yöbasaari Narva-Jõesuussa

Rauhallinen merenranta- ja kylpyläkaupunki Narva-Jõesuu muuttuu 1.8. kello 18 taianomaisen hämyisäksi iltamarkkina- ja festivaalialueeksi. Niin paikalliset kuin matkailijatkin voivat tuolloin … Lue lisää

24.7.2026 | Kulttuuri

Wiiraltin mestarigrafiikkaa esillä Tallinnassa

Wiiraltin mestarigrafiikkaa esillä Tallinnassa

Tallinnan Vanhaankaupunkiin on kesän alussa avattu uusi taidegalleria, jonka ensimmäinen näyttely on omistettu kautta aikojen yhdelle Viron tunnetuimmista taidegraafikoista. Vanhan … Lue lisää

23.7.2026 | Kulttuuri

Tartu Sumin 2026 -festivaali

Tartu Sumin 2026 -festivaali

Tartto on Viron kulttuuripääkaupunki, ja sen myötä Tarton historiallisessa sydämessä eli vanhassakaupungissa järjestetään 1.–16. elokuuta Tartu Sumin -festivaali, jonka nimen … Lue lisää

22.7.2026 | Kulttuuri

Tallinn Rock Festival on jo aivan nurkan takana

Tallinn Rock Festival on jo aivan nurkan takana

Reilun viikon kuluttua eli 31.7.–2.8. Tallinn Rock Festival järjestetään – arvasit aivan oikein – nimensä mukaisesti Tallinnassa, Unibet Arenalla. Tämänkertainen … Lue lisää

22.7.2026 | Kulttuuri

Virolaisen viinin päivä Põltsamaalla

Virolaisen viinin päivä Põltsamaalla

Põltsamaan ehkä suosituin vientituote oli pitkään vahva sinappi. Jo ennen sen tuotannon ulkoistamista Latviaan samainen Orkla-konserniin kuuluva elintarviketehdas lakkautti vuonna … Lue lisää

21.7.2026 | Kulttuuri

Leigojärven musiikkifestivaali 2026

Leigojärven musiikkifestivaali 2026

Etelä-Virossa, Otepään lähellä sijaitsee Leigojärvi, jonka vesille on rakennettu kaksi esiintymislavaa. Kerran vuodessa kesäisin siellä järjestettävän Leigon järvimusiikkifestivaalin ajankohta on … Lue lisää

20.7.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

22.7. Kadriorgin puiston vuosipäivä, Tallinna Tallinnan upein kaupunkipuistoalue lukuisine museoineen juhlistaa 308. merkkipäiväänsä. Iltapäivän ajaksi lapsille on järjestetty monenlaista puuhaa, … Lue lisää