Joulukuun pääkirjoitus: Kohti uutta, valoisampaa vuotta!
Kuva on otettu Otepään seudulla Etelä-Virossa viitisen vuotta sitten. Pakkasta oli silloin parikymmentä astetta ja ympärillä upea talvinen maisema. (Kuva: Andrei Chertkov)
Pitkän ja piinaavan koronavuoden jälkeen on valoa tunnelin päässä. Koronarokotukset aloitettiin Virossakin joulukuun lopussa.
Viron terveysviranomaiset arvioivat, että huhtikuuhun mennessä on rokotettu terveydenhuollon henkilöstö, vanhainkotien asukkaat ja työntekijät sekä osa riskiryhmästä, yhteensä noin 150 000 ihmistä. Sen jälkeen ovat vuorossa muut ryhmät.
Rokote tuli kreivin aikaan. Virossa koronatilanne on vuoden loppua kohti mentäessä vain pahentunut. Maan ilmaantuvuusluku on jo yli 600. Suomessa vastaava luku on noin 70.
Ilmaantuvuusluku näyttää, kuinka monta tartuntaa on todettu viimeisen 14 päivän aikana 100 000 asukasta kohden.
Viron hallituskin heräsi lopulta ja määräsi tiukkoja rajoitustoimia Itä-Virumaan lisäksi Tallinnan seudulle, jossa museot, kylpylät, teatterit ja kuntosalit suljettiin 28. joulukuuta alkaen.
Rajoitusten lisäksi Virossa tarvitaan myös yhteen hiileen puhaltamista ja vastuullista käyttäytymistä, jotta koronatilanne voisi muuttua paremmaksi.
Pitkittynyt ja syventynyt toinen aalto on ollut myrkkyä virolaisille matkailualan yrityksille. Rajoitukset ja asiakkaiden kato ovat koetelleet muun muassa ravintoloita, hotelleja, kylpylöitä ja muita alan toimijoita.
Nähtäväksi jää, miten paljon yrityksiä ajautuu konkurssiin pitkän talven ja kevään aikana. Työttömiä matkailualalla on jo valmiiksi useita tuhansia.
Yrityksille on lupailtu tukea pääasiassa Tallinnan seudulla ja Itä-Virumaalla, jossa koronarajoitukset ovat tällä hetkellä tiukimmat.
Miten käy Viron-matkailun? Milloin Suomen ja Viron välinen vapaa-ajan matkailu voisi taas käynnistyä?
Keskustelin aiheesta suomalaisten matkanjärjestäjien kanssa marraskuussa. He arvioivat, että Viron-matkailu voisi käynnistyä pääsiäisen aikaan eli huhtikuussa.
Virossa asiantuntijat uskovat matkailun pääsevän vauhtiin toden teolla viimeistään kesällä. Rokotusten lisäksi toivoa tuo myös viime kevään kokemus, silloin tartuntamäärät vähenivät nopeasti kesää kohti mentäessä.
Toivoa siis on, ehkä tulossa on kelpo matkailukesä.
Kun matkailu taas kerran vapautuu, on Viro taatusti yksi ensimmäisistä ulkomaan kohteista, jonne suomalaiset suuntaavat. Tuttu ja lähellä sijaitseva maa on helppo kohde näinä epävarmoina aikoina.
Patoutunutta matkustamisen tarvetta on nyt varmasti monella suomalaisella. Etelänaapuri tarjoaa oivalliset puitteet maisemanvaihdokselle ja piristävälle lomalle.
Viroa on varmasti monella suomalaisella jo ihan oikeasti ikäväkin: Tallinnaa, Pärnua, Saarenmaata, Haapsalua, Tarttoa ja muita tutuiksi tulleita kohteita.
Ihan yhtä kovasti odotetaan myös suomalaisia matkailijoita takaisin Viroon.
Tämä pääkirjoitus on omalta osaltani viimeinen, ainakin toistaiseksi. Pestini The Baltic Guidessa päättyy vuoden lopussa.
11 vuoden aikana olen saanut olla monessa mukana – tavata mielenkiintoisia henkilöitä ja käydä paikoissa, joissa en ehkä muuten olisi käynyt. The Baltic Guide on tarjonnut upean näköalapaikan Viron-matkailun seuraamiseen.
Haluan kiittää teitä lukijoita, että olette olleet mukana matkalla. Kuka tietää, ehkä tapaamme vielä.
Mukavaa vuoden loppua, toivotaan että vuosi 2021 on valoisampi Suomessa, Virossa ja koko maailmassa!
Mikko Virta
Päätoimittaja
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
- Viron matkailu kasvaa tasaisesti
- Tallinnan liikennelaitos kutsuu matkustajat jouluajelulle
- Virolaiset jouluruokaperinteet
Lue lisää samasta aiheestakoronarajotukset viro koronavuosi vuosi 2020