24.7.2025 | Kulttuuri
Johann Sebastian Bachia juhlistetaan Nigulisten museossa
Teksti Susanna Poikela
Kuva Endel Apsalon

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 275 vuotta Johann Sebastian Bachin kuolemasta. Sen kunniaksi järjestettävissä konserteissa Nigulisten museossa esiintyvät Viron tunnetuimmat muusikot sekä urkuri Don Verkuijlen Yhdysvalloista, jonka konsertista voit lukea lisätietoja täältä. Festivaali kutsuu yleisön nauttimaan Bachin ajattomasta musiikista.
Bachin kuolinpäivänä 28. heinäkuuta muistetaan myös toista barokkimusiikin mestaria, Antonio Vivaldia, jonka sävellykset olivat Bachille suuri esikuva.
Festivaalin avajaiskonsertti Rex instrumentorum pidetään perjantaina 25. heinäkuuta. Urkuja soittaa Don Verkuijlen. Ohjelma sisältää Bachin, Dietrich Buxtehudenin, Matthias Weckmannin ja Charles-Marie Widorin teoksia.
Festivaalin ohjelmaan sisältyvät myös urkumusiikin puolituntiset, jotka pidetään lauantaina ja sunnuntaina kello 16. Lauantaina 26. heinäkuuta Nigulistessa kuullaan Bachin urkuteoksia sekä valikoituja osia sellosarjoista. Sunnuntaina 27. heinäkuuta ohjelmassa on muun muassa osia sonaateista sooloviululle.
Festivaalin päätöskonsertissa 28. heinäkuuta Niguliste-museossa esitetään Johann Sebastian Bachin Das Musikalische Opfer, joka on yksi säveltäjän myöhemmän tuotannon monimutkaisimmista ja syvällisimmistä teoksista.
Koko ohjelma löytyy viron kielellä täältä.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
Lue lisää samasta aiheestaBach festivaali
barokkimusiikki
festivaalit
klassinen musiikki
konsertit
Nigulisten kirkko
nigulisten museo
tapahtumat Tallinnassa
26.7.2026 | Kulttuuri
Kumun taidemuseo täytti 20 vuotta!
Tänä vuonna Kumun taidemuseo juhlii 20-vuotisjuhlavuottaan. Pekka Vapaavuoren suunnitteleman, Viron kulmikkaimman näyttelyrakennuksen suuressa salissa kävijät ovat vuosien varrella saaneet nähdä … Lue lisää
24.7.2026 | Kulttuuri
Yöbasaari Narva-Jõesuussa
Rauhallinen merenranta- ja kylpyläkaupunki Narva-Jõesuu muuttuu 1.8. kello 18 taianomaisen hämyisäksi iltamarkkina- ja festivaalialueeksi. Niin paikalliset kuin matkailijatkin voivat tuolloin … Lue lisää
24.7.2026 | Kulttuuri
Wiiraltin mestarigrafiikkaa esillä Tallinnassa
Tallinnan Vanhaankaupunkiin on kesän alussa avattu uusi taidegalleria, jonka ensimmäinen näyttely on omistettu kautta aikojen yhdelle Viron tunnetuimmista taidegraafikoista. Vanhan … Lue lisää
23.7.2026 | Kulttuuri
Tartu Sumin 2026 -festivaali
Tartto on Viron kulttuuripääkaupunki, ja sen myötä Tarton historiallisessa sydämessä eli vanhassakaupungissa järjestetään 1.–16. elokuuta Tartu Sumin -festivaali, jonka nimen … Lue lisää
22.7.2026 | Kulttuuri
Tallinn Rock Festival on jo aivan nurkan takana
Reilun viikon kuluttua eli 31.7.–2.8. Tallinn Rock Festival järjestetään – arvasit aivan oikein – nimensä mukaisesti Tallinnassa, Unibet Arenalla. Tämänkertainen … Lue lisää
22.7.2026 | Kulttuuri
Virolaisen viinin päivä Põltsamaalla
Põltsamaan ehkä suosituin vientituote oli pitkään vahva sinappi. Jo ennen sen tuotannon ulkoistamista Latviaan samainen Orkla-konserniin kuuluva elintarviketehdas lakkautti vuonna … Lue lisää
21.7.2026 | Kulttuuri
Leigojärven musiikkifestivaali 2026
Etelä-Virossa, Otepään lähellä sijaitsee Leigojärvi, jonka vesille on rakennettu kaksi esiintymislavaa. Kerran vuodessa kesäisin siellä järjestettävän Leigon järvimusiikkifestivaalin ajankohta on … Lue lisää
20.7.2026 | Kulttuuri
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
22.7. Kadriorgin puiston vuosipäivä, Tallinna Tallinnan upein kaupunkipuistoalue lukuisine museoineen juhlistaa 308. merkkipäiväänsä. Iltapäivän ajaksi lapsille on järjestetty monenlaista puuhaa, … Lue lisää