10.1.2020 | Ravintolat
Jethro avasi Tallinnaan kebabravintolan
Jethro Rostedt ei löytänyt Tallinnasta sopivaa kebab-ravintolaa, joten mies perusti sellaisen itse.
Tallinnan vanhaankaupunkiin nousi äskettäin kovalla vauhdilla uusi kebabravintola Jeti’s Kebab. Hankkeen isänä ja keulakuvana toimii televisiosta tuttu kiinteistövälittäjä ja monialayrittäjä Jethro Rostedt, 43.
Isännän potretti koristaa niin ravintolan ikkunassa oleva logoa kuin ruokasalin takaseinääkin. Koko idea kebab-paikan perustamisesta syntyikin Jethron muutaman kuukauden takaisella Tallinnan-visiitillä.
“Sanotaan, että tässä jos missä kysyntä vastaa tarpeeseen. Olin kaupungissa vierailulla, ja kun myöhäisillalla alkoi hiukoa, en löytänyt siihen hätään mistään kebab-baaria. Päätin sitten, että sellainenhan tänne pitää saada.”
Toki Tallinnassa muutama kebab-kioski on, mutta Jeti päätti nostaa panoksia. Parissa kuukaudessa uusi paikka oli avattu, ja tuotteiden kanssa pyritään pitämään tavallista korkeampi taso.
“Meidän raaka-aineemme tuodaan Suomesta”, Jethro paljastaa.
“Ne ovat hyviksi todettuja, ja esimerkiksi talon kastikkeella on jo 40 vuoden perinteet. Tiedämme myös aina lihamme olevan puhdasta lihaa, sitä ei ole jatkettu soijalla ja vedellä”, Jethro vakuuttaa.
Kebabia Jetin pajasta saa pitaleivässä, rullassa tai eri lisukkein. Sama koskee talon falafeleja, joita tosin baarissa kurtsutaan jetifeleiksi. Palvelua saa suomeksi, viroksi, englanniksi ja venäjäksi.
“Asiakkaamme ovat tällä hetkellä pääasiassa suomalaisia, mutta pyrimme toki täällä vanhassa hansakaupungissa kansainvälisyyteen.”
Jeti’s Kebab, Kuninga 8, Tallinna.
Teksti Vesa Häkli, kuva Andrei Chertkov
Lue lisää samasta aiheestahyvä kebab tallinna
jethro
jethro rostedt kebab
kebab
kebabia tallinnassa
kebabia virossa
kebab tallinna
kebab vanhakaupunki
20.11.2025 | Ravintolat
Rannalle piilotettu huippuravintola
Kogu Resto sijaitsee paikassa, jota on vähän vaikea löytää. Ravintola on Tallinnassa meren rannalla Kalamajan kaupunginosassa, Linnahallin ja vanhan … Lue lisää
16.11.2025 | Ravintolat
Korealaisen keittiön täydellinen fuusio
Kun ajattelemme aasialaista ruokaa, mieleen tulevat yleensä ensin wokatut nuudelit ja riisi. Ne ovat toki herkullisia, mutta mitä jos … Lue lisää
15.11.2025 | Ravintolat
Yksi Tallinnan omaperäisimmistä katuruokapaikoista
Vaikka Burger Boxin julkisivu ei herätä suuria odotuksia, sisällä odottaa Liisa Ihmemaassa -kaltainen omaleimainen maailma: pieni ja hämärä ruokailutila, … Lue lisää
13.11.2025 | Ravintolat
Pohjoismaisia makuja Aasian mausteilla
O2 on uusi moderni ravintola, joka selvästi pyrkii Viron Michelin-ravintoloiden sarjaan. Keittiömestari Martin Meikas on luonut ravintolamiljöön ja menun, … Lue lisää
12.11.2025 | Ravintolat
Tähtiravintolassa syödään taideteoksia
Saksalainen Matthias Diether aloitti kokin uransa vuonna 1995. Vuodesta 2016 alkaen hän toimi keittiömestarina Muhun saarella Pädasten kartanon Alexander-ravintolassa … Lue lisää
10.11.2025 | Mainos | Ravintolat
Mainos Pikk-kadun merihenkinen ruokapaikka
Ports on sanaleikki, joka viroksi tarkoittaa annosta ja englanniksi satamia. Ports Kitchen/Bar -ravintolassa molemmat merkitykset toimivat. Ravintolan ruokalista rakentuu … Lue lisää
6.11.2025 | Ravintolat
Itä-Viron Makuseikkailu tarjoaa paikallisia makuja ja elämyksiä
Itä-Viron alueen suosittu Makuseikkailu alkoi eilen 5. marraskuuta. Tapahtuma järjestetään jo seitsemättä kertaa. Kahden viikon ajan alueen ravintolat ja … Lue lisää
4.11.2025 | Ravintolat
Etelä-Viron ravintolat tarjoavat kulinaarisia mestariteoksia
Etelä-Viro muuttuu pariksi viikoksi todelliseksi gastronomiseksi taivaaksi, kun vuosittainen Metsast taldrikule -tapahtuma (suomeksi Metsästä lautaselle) järjestetään jo kuudetta kertaa. … Lue lisää