Inflaatio nosti hintoja
Viro ei ole enää samanlainen edullinen maa suomalaisille, kuin se oli vielä muutama vuosi sitten.
Esimerkiksi ruokailu laadukkaassa illallisravintolassa maksaa nykyään lähes yhtä paljon kuin Suomessa.
Hintojen nousu eli inflaatio tuntuu joka paikassa.
Kaikki sai alkunsa vuonna 2022 Venäjän Ukrainaan tekemän hyökkäyksen seurauksena tapahtuneesta rajusta energian hinnan noususta. Hintojen nousun ketjureaktio alkoi laukkaamaan ja inflaatiokierre oli valmis.
Suomesta reissuhommista palannut putkimies laskuttaa nykyään 50 euroa tunnilta. Kun häneltä kysytään syytä poskettomalle hinnalle, on vastaus valmiina. ”Kaikki täällä Virossa on kallistunut niin paljon. Ja yhtä paljon minulle maksettiin Suomessa.”
Eniten inflaatio tuntuukin palvelujen hintojen nousussa. Kun parturissa käynti maksoi ennen kymmenen euroa, on hinta nyt 15 euroa.
Inflaatio on taikasana, jolla hintoja nostetaan ilman, että siihen olisi kustannuspaineita. Ajatellaan, että ”kun tuonkin hinnat nousevat, pitää minunkin myydä kalliimmalla”. Näin salakavala oravanpyörä toimii.
Jokainen pieni puotikin perustelee aikaisempaan verrattuna moninkertaisia hintojaan inflaatiolla.
Virossa on viimeisten vuosien aikana ollut pari kertaa hintojen nousuaalto. Ensimmäisen synnytti euron käyttöönotto vuonna 2011. Tuolloin hinnat nousivat järkyttävän nopeasti ilman mitään syytä.
Vuonna 2022 Viron inflaatio oli euroalueen korkein, 19,4 prosenttia. Vielä vuonna 2023 oli maan inflaatio lähes kuusi prosenttia.
Elinkustannusten nopea kasvu on aiheuttanut tilanteen, jossa monen virolaisperheen elämä on taloudellisesti tiukkaa. Palkat kun eivät ole nousseet samaa tahtia inflaation kanssa.
Kun mihinkään ylimääräiseen ei ole varaa, jäävät esimerkiksi teatteri-, elokuva-, ja ravintolavierailut vähiin.
Ravintoloitsijat kertovat, että kun ennen molemmat pariskunnasta söivät kolme ruokalajia, tilaavat he nyt yhden pääruoan, jonka jakavat.
Kaikkien asioiden kallistuminen voi olla vaikuttamatta myöskään matkailuun. Turistit miettivät entistä tarkemmin mihin rahansa panevat. Ja ne kaikkien vähävaraisimmat lopettavat matkustamisen kokonaan.
Toisaalta Viron valtion talous on paremmassa kunnossa kuin useimpien eurooppalaisten valtioiden, ainakin numeroiden valossa.
Virossa on koko Euroopan pienin julkinen velka suhteessa bruttokansantuotteeseen, 18,2 prosenttia. Suomessa vastaava luku on 73,8 prosenttia.
Hüttünen
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
- Viron matkailu kasvaa tasaisesti
- Tallinnan liikennelaitos kutsuu matkustajat jouluajelulle
- Virolaiset jouluruokaperinteet
Lue lisää samasta aiheestahinnat virossa hüttünen palvelujen hinnat Virossa politiikka ravintolat tilastot Viron kulttuuri Viron talous