Hyvä naapuri, paha naapuri
Kuva Petri Saraste kotialbumi
Petri Sarasteen kanssa vasemmalta oikealle Artis Latviasta, Redas Liettuasta ja Helka Suomesta.
Tapasin kesän lopulla koulunsa päättäviä nuoria, jotka olivat saapuneet Tallinnaan Euroopan parlamentin järjestämään nuorison EPAS-tapahtumaan (European Parliament Ambassodor School).
Kahden päivän aikana heillä oli tilaisuus keskustella eurooppalaisuudesta, yhteisistä arvoista, ongelmista ja nuorten vaikutusmahdollisuuksista. Paikalla oli noin 120 nuorta Virosta, Latviasta, Liettuasta ja Suomesta. Aiemmin tapahtuma on järjestetty Kroatiassa.
Käymäni keskustelut nuorten kanssa olivat kaiken tämän maailman myllerryksen keskellä rohkaisevia. Ehkä tämä 2000-luvun alussa syntynyt sukupolvi kykenee ratkaisemaan tulevaisuudessa rauhanomaisesti ongelmia, jotka nyt tuntuvat mahdottomilta.
Suuresti arvostamani kosmologi ja kirjailija Kari Enqvist kirjoitti taannoin historian osoittavan, että yleensä vaaditaan ainakin yksi sukupolvi ennen kuin niin sanottu uusi normaali saavutetaan. Seitsemänkymppiset eivät luultavimmin ehdi nähdä parempaa aikaa. Viisikymppiset joutuvat odottamaan sitä koko lopun elämänsä. Parikymppisille odotusaika on yhtä pitkä kuin elämä, jonka he ovat ehtineet tähän mennessä elää, Enqvist kirjoitti suurin piirtein.
Tapaamiani nuoria eli Helkaa, Artista, Egoria ja Radasta painoivat Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa, ilmaston muutos, energiapula ja inflaatio. ”Kun katson uutisia maailmalta, ne ovat pelottavia. Olen alkanut huolestua yhä enemmän omasta elämästäni, ennen Venäjän hyökkäyssotaa näin ei ollut”, sanoi liettualainen Radas.
Kuitenkin nuoret suhtautuivat suomalaisen Helkan tavoin tulevaisuuteen luottavaisesti, vaikka katselevatkin esimerkiksi sotaa Ukrainassa surullisin mielin.
Virolaisen Egorin mielestä on vain pysyttävä positiivisena ja uskoa, että vaikeudet voitetaan yhdessä. Liettualainen Redas korosti Baltian maiden yhteistä taistelua pahan Venäjän valtapyrkimyksiä vastaan. ”Yhdessä emme anna koskaan enää periksi,” hän sanoi.
Nuoret nostivat tapahtuman lopputilaisuudessa esille ajatuksia siitä, miten heidän tulisi osallistua aktiivisemmin yhteiskunnan toimintaan ja päätöksentekoon. He uskoivat, että myös pienillä teoilla voi vaikuttaa. Loppupaneeliin osallistuneet opiskelijat kertoivat muun muassa esimerkkejä siitä, miten he ovat vaikuttaneet, esimerkiksi roskien siivoustalkoot Virossa, nuorten ja ministerien tapaamiset Suomessa.
Näillä nuorilla oli paljon tietoa Euroopan unionin toiminnasta ja erinomaisia valmiuksia faktan tarkistukseen ja tiedonhakuun. Lisäksi he korostivat sitä, miten tärkeää on olla ”hyviä naapureita” toisilleen. Nuoret pukivat sanoiksi saman asian, mitä Suomen uusi Viron suurlähettiläs sanoo tämän lehden haastattelussa: ”Meidän tulee ottaa entistä enemmän naapurit huomioon”.
Hyvä naapuri luo yhteistä hyvää, paha naapuri ainoastaan pahaa sekä itselleen että muille.
Petri Saraste
Päätoimittaja
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
- Viron matkailu kasvaa tasaisesti
- Tallinnan liikennelaitos kutsuu matkustajat jouluajelulle
- Virolaiset jouluruokaperinteet
Lue lisää samasta aiheestaEPAS Kari Enqvist nuoriso petri saraste sota ukraina venäjä