9.6.2017 | Ravintolat
Hymyhuulet tipin saavat

Virossa ravintolalaskuihin ei sisälly palvelumaksua eli tippiä. Monissa maissa kuten USA:ssa maksetaan käytännössä aina 15–20 prosentin ”juomaraha” tarjoilijalle. Virossa tippaaminen on vapaaehtoista, mutta milloin sitten antaa tippiä ja milloin ei?
Kyselimme muutamilta Tallinnan vanhassakaupungissa työskenteleviltä tarjoilijoilta paikallisesta tippauskulttuurista. Yksi haastatelluista totesi, etteivät virolaiset jätä tippiä ja suomalaisetkin jättävät hyvin pieniä summia, lähinnä pikkukolikoita. Eniten tippiä saa kauempaa tulevilta matkailijoilta, jotka ovat kotimaassaan tottuneet tapaan ja jättävät matkoillaankin saman verran juomarahaa.
Tippaaminen perustuu siis vapaaehtoisuuteen. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että tarjoilijoiden peruspalkka Tallinnassa on yleensä noin 3 euroa tunnilta, joten kaikki ylimääräiset tulot ovat enemmän kuin tervetulleita. Tarjoilun laatu vaihtelee Virossa paljon laidasta laitaan.
Hyvä perussääntö tippaamiseen voisikin olla, että jos tarjoilu ei oikein toimi, niin tippiä ei kannata jättää, mutta hyvästä palvelusta tarjoilijan voi palkita vaikka 10 prosentin tipillä. Näin jokainen voi osaltaan kannustaa asiakaspalvelijoita tekemään työnsä entistä paremmin ja rahat menevät varmasti tarpeeseen.
TEKSTI KRISTINA LUPP, KUVA ANDREI CHERTKOV
Lue lisää samasta aiheesta
20.6.2025 | Ravintolat
MICHELIN GUIDE ESTONIA 2025 on julkaistu
Yhdeksän uutta ravintolaa nousi MICHELIN-listalle, joista yksi palkittiin MICHELINin vihreällä tähdellä kestävän gastronomian edistämisestä ja yksi Bib Gourmandilla. MICHELIN … Lue lisää
6.6.2025 | Ravintolat
5
Lähde ravintolamatkalle maakuntiin
Kartanon tunnelmaa ja aatelismaisia herkkuja Muhussa Pädasten kartanon korkeakattoisesta herraintalosta löytyy kartanoravintola Alexander. Vuonna 2024 ravintola sijoittui Falstaffin ravintolaoppaassa … Lue lisää
5.6.2025 | Ravintolat
Ikoninen amerikkalainen pizzaketju on Virossa
Domino’s Pizza avasi ensimmäisen ja vielä ainoan ravintolansa Tallinnaan vuoden 2023 lopussa. Amerikkalaista pizzaa saa Mustamäe Keskuksesta. Pizzeriassa voi … Lue lisää
3.6.2025 | Ravintolat
Pärnussa grillataan olan takaa tulevana viikonloppuna
Pärnussa nautitaan grilliruoasta tulevana viikonloppuna 6.–7. kesäkuuta, kun noin 300 ruokamyyjää saapuu valmistamaan parhaita grilliruokiaan jopa 50 000 kävijälle. … Lue lisää
26.5.2025 | Mainos | Ravintolat
Mainos Laulun iloa ja suomalaista tunnelmaa Tallinnan sydämessä
Tallinnan vanhankaupungin vilkkaimmalla kävelykadulla sijaitseva Helsinki Karaoke Baar on vakiinnuttanut asemansa suosittuna illanviettopaikkana erityisesti suomalaismatkailijoiden keskuudessa. Lavalle nousee iltaisin … Lue lisää
23.5.2025 | Ravintolat
Italian herkkuja yli 30 vuotta eikä suotta
Italialainen ravintola Controvento on toiminut samassa rakennuksessa Tallinnan vanhankaupungin sydämessä jo yli 30 vuotta. Paikka on onnistunut säilyttämään korkean … Lue lisää
22.5.2025 | Viro
Katuruokafestivaali Tallinnassa
Viidettä kertaa järjestettävällä Toidutänavad -ruokafestivaalilla kävijöitä odottaa puoli kilometriä katuruokaa, juomia ja viihdettä. Toukokuun lopussa tapahtuma saapuu Tallinnan vanhan … Lue lisää
19.5.2025 | Mainos | Ravintolat
6
Mainos Yhden perheen kahvilat Tallinnassa – vehreyden ja historian syleilyssä
Tallinna kätkee sisäänsä monia viihtyisiä ja perheystävällisiä kahviloita, jotka yhdistävät kauniin luonnon, historiallisen miljöön ja maukkaan ruoan. Näitä paikkoja … Lue lisää