Tuoretta tietoa Virosta
19.9.2021 | Kulttuuri

Huomenna alkaa viikon kestävä Tallinnan Design-yö -festivaali

Teksti ja kuva Timo Huttunen

Huomenna alkaa viikon kestävä Tallinnan Design-yö -festivaali

 

Huomenna 20. syyskuuta alkaa Tallinnan 16. Design-yö -festivaali. Festivaali loppuu 26. syyskuuta. Tämän vuoden pääteemana on ihmishenkiä pelastava SOS-suunnittelu.

Tallinnan Design-yö -festivaali esittelee virolaisten ja ulkomaalaisten suunnittelijoiden töitä ja pyrkii käynnistämään keskusteluja suunnittelun ja muotoilun roolista yhteiskunnassa.

Yksi tämän vuoden tavoitteista on kiinnittää huomiota muotoilun rooliin yhteiskunnan muutosten ja kriisitilanteiden ratkaisemisessa. Koronapandemia on osoittanut, että kriisisuunnittelun rooli on nyt tärkeämpi kuin koskaan, eikä ainoastaan terveydenhoidossa. On olemassa useita maailmanlaajuisia haasteita, jotka edellyttävät kiireellistä toimintaa, kuten esimerkiksi talous, ilmaston lämpeneminen, energiakriisi ja köyhyys.

Festivaalin ohjelma keskittyy elämää pelastavien ja muuttavien ratkaisujen löytämiseen. Aiheeseen liittyy näyttelyitä, työpajoja ja keskustelutilaisuuksia.

Tapahtuman pääpaikkana on Tallinnan Koplin kaupunginosassa sijaitseva Põhjalan tehdas. Vuosittaisen festivaalin ohjelman muodostavat seminaarit, näyttelyt, kilpailut, luennot sekä työpajat. Tavallisesti festivaaliohjelmaan kuuluvat erilaiset keskustelupajat kuten ”Mina olen Disainer” eli olen suunnittelija ja Pecha Kucha -ilta, jossa esiintyy tunnettuja virolaisia suunnittelijoita.

Festivaaleille on tehty myös erillinen ohjelma lapsille, joka keskittyy vapaaseen leikkiin.

Ohjelmaa on joka päivä aamukymmenestä iltakymmeneen. Paikalle pääsee raitiovaunuilla 1 ja 2.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Disainiöö Kopli muotoilija Põhjala suunnittelu taiteiden yö Tallinnan Design-yö -festivaali virolainen muotoilu

7.10.2021 | Kulttuuri

Tämän vuoden Euroviiisuvoittaja italialainen rockyhtye Måneskin esiintyy 13. maaliskuuta Tallinnassa

Tämän vuoden Euroviiisuvoittaja italialainen rockyhtye Måneskin esiintyy 13. maaliskuuta Tallinnassa

Måneskin esiintyy Tallinnassa Saku Suurhallissa 13. maaliskuuta 2022. Yhtyeen konserttikiertueen nimi on ”Loud Kids On Tour ‘22”. Måneskin voitti … Lue lisää

4.10.2021 | Kulttuuri

Viime viikolla avattiin Viron nykytaiteen museon patsaspiha ja alkoi kaupunkitaidefestivaali PÖÖRA!

Viime viikolla avattiin Viron nykytaiteen museon patsaspiha ja alkoi kaupunkitaidefestivaali PÖÖRA!

Eesti Kaasaegse Kunsti Muuseum (EKKM)eli Viron nykytaiteen museo on tehnyt pihalleen patsaspuiston, jossa voi ihailla uudenlaisia patsaita, tilataidetta ja … Lue lisää

27.9.2021 | Kulttuuri

Tommi Korpela valittiin parhaaksi miesnäyttelijäksi Viron tärkeimmässä elokuva-alan tapahtumassa

Tommi Korpela valittiin parhaaksi miesnäyttelijäksi Viron tärkeimmässä elokuva-alan tapahtumassa

Suomalaisnäyttelijä Tommi Korpela voitti parhaan miesnäyttelijän palkinnon roolistaan kalastaja Kari Kolehmaisena Veiko Õunpuun elokuvassa ”Viimased” eli viimeiset. Elokuva voitti … Lue lisää

26.9.2021 | Kulttuuri

Tallinnassa sijaitsevassa Viron ulkomuseossa on 2. lokakuuta sipuli- ja kalapäivä sekä setojen mihklipäivä

Tallinnassa sijaitsevassa Viron ulkomuseossa on 2. lokakuuta sipuli- ja kalapäivä sekä setojen mihklipäivä

Mihklipäivä eli mikkelinpäivä tarkoittaa kesän loppumista ja talviajan alkamista. Ortodoksit ja setot aloittavat silloin myös valmistautumisen paaston ajaksi. Kun … Lue lisää

25.9.2021 | Kulttuuri

Maanantaina alkaa Tallinnan 16. kitarafestivaali ja keskiviikkona Tallinn Music Week

Maanantaina alkaa Tallinnan 16. kitarafestivaali ja keskiviikkona Tallinn Music Week

Tallinnassa on kulttuurin ystäville ensi viikolla tarjolla paljon nähtävää ja kuultavaa. Maanantaina alkaa klassiseen kitaransoittoon keskittyvä Tallinnan 16. kitarafestivaali … Lue lisää

20.9.2021 | Kulttuuri

Sarjakuvakirja virolaisen kalastusaluksen matkasta maailman merillä neuvostoaikana

Sarjakuvakirja virolaisen kalastusaluksen matkasta maailman merillä neuvostoaikana

Meelis Kupitsan kirjoittama ja piirtämä vironkielinen sarjakuva ”Täiesti tavaline merereis” eli täysin tavallinen merimatka on lämminhenkinen kuvaus neuvostoaikaisen troolarin … Lue lisää

15.9.2021 | Kulttuuri

camera icon6
Pärnun uuden taiteen museossa avattiin Aleksander Vardin töiden näyttely ”Pariisin taivaan alla”

Pärnun uuden taiteen museossa avattiin Aleksander Vardin töiden näyttely ”Pariisin taivaan alla”

Pärnun uuden taiteen museossaavattiin 11. syyskuuta Aleksander Vardin töistä koostuva näyttely ”Pariisin taivaan alla”. Teokset ovat peräisin Tarton taidemuseosta, … Lue lisää

3.9.2021 | Kulttuuri

Sunnuntaina on Estonia-teatterissa perinteiset teatterimarkkinat

Sunnuntaina on Estonia-teatterissa perinteiset teatterimarkkinat

Sunnuntaina 5. syyskuuta kello 12.00–15.00 järjestetään joka vuotiset teatterimarkkinat Estonia-teatterin edessä, sisällä ja ympäristössä. Tapahtuman yhteydessä on ilmainen gaalakonsertti. … Lue lisää