15.2.2023 | Kulttuuri
Hollywood-näyttelijä T. J. Miller esiintyy Tallinnassa 20. toukokuuta
Teksti Timo Huttunen
Kuva tapahtuman järjestäjä

20. toukokuuta TV- ja elokuvanäyttelijä, koomikko ja äänitaiteilija T. J. Miller esiintyy ensimmäistä kertaa elävänä yleisön edessä Virossa. Millerin show on Tallinnan venäläisessä teatterissa.
Miller tunnetaan muun muassa elokuvasta ”Cloverfield”. Lisäksi hän on näytellyt muun muassa elokuvissa ”Big Hero 6”, ”Näin koulutat lohikäärmeesi” ja ”Näin koulutat lohikäärmeesi 2”.
T. J. Miller saapuu Viroon osana stand up -kiertuetta ”The Gentle Giant Tour”. Esitykseen myydään hyvin rajallinen määrä lippuja. Ne tulivat myyntiin maanantaina 13. helmikuuta.
Miller teki läpimurtonsa vuonna 2008 pienellä roolilla elokuvassa ”Cloverfield”.
Vuosi 2010 oli Millerille kiireinen. Hän esiintyi peräti kuudessa elokuvassa. Romanttinen komedia ”She’s Out of My League” sai erittäin positiivisen vastaanoton yleisöltä ja keräsi hyvät lipputulot.
Tätä seurasivat elokuvat ”Näin koulutat lohikäärmeesi” ja ”Jogi-karhu”. Miller ääninäytteli molemmissa filmeissä.
”Pysäyttämätön” ja ”Get Him to the Greek” saivat myös myönteistä palautetta sekä yleisöltä että kriitikoilta.
Vuonna 2014 T. J. Miller näytteli Michael Bayn scifi-elokuvassa ”Transformers: Tuhon aikakausi”, joka kriitikkojen arvosteluista huolimatta osoittautui valtavaksi taloudelliseksi hitiksi.
Millerin viimeisin elokuvarooli on vuodelta 2020 elokuvassa ”Underwater”, jonka on ohjannut William Eubank.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
Lue lisää samasta aiheestaJogi-karhu
koomikko
show
stand up
T. J. Miller
Tallinnan venäläinen teatteri
Transformers
Underwater
26.7.2026 | Kulttuuri
Kumun taidemuseo täytti 20 vuotta!
Tänä vuonna Kumun taidemuseo juhlii 20-vuotisjuhlavuottaan. Pekka Vapaavuoren suunnitteleman, Viron kulmikkaimman näyttelyrakennuksen suuressa salissa kävijät ovat vuosien varrella saaneet nähdä … Lue lisää
24.7.2026 | Kulttuuri
Yöbasaari Narva-Jõesuussa
Rauhallinen merenranta- ja kylpyläkaupunki Narva-Jõesuu muuttuu 1.8. kello 18 taianomaisen hämyisäksi iltamarkkina- ja festivaalialueeksi. Niin paikalliset kuin matkailijatkin voivat tuolloin … Lue lisää
24.7.2026 | Kulttuuri
Wiiraltin mestarigrafiikkaa esillä Tallinnassa
Tallinnan Vanhaankaupunkiin on kesän alussa avattu uusi taidegalleria, jonka ensimmäinen näyttely on omistettu kautta aikojen yhdelle Viron tunnetuimmista taidegraafikoista. Vanhan … Lue lisää
23.7.2026 | Kulttuuri
Tartu Sumin 2026 -festivaali
Tartto on Viron kulttuuripääkaupunki, ja sen myötä Tarton historiallisessa sydämessä eli vanhassakaupungissa järjestetään 1.–16. elokuuta Tartu Sumin -festivaali, jonka nimen … Lue lisää
22.7.2026 | Kulttuuri
Tallinn Rock Festival on jo aivan nurkan takana
Reilun viikon kuluttua eli 31.7.–2.8. Tallinn Rock Festival järjestetään – arvasit aivan oikein – nimensä mukaisesti Tallinnassa, Unibet Arenalla. Tämänkertainen … Lue lisää
22.7.2026 | Kulttuuri
Virolaisen viinin päivä Põltsamaalla
Põltsamaan ehkä suosituin vientituote oli pitkään vahva sinappi. Jo ennen sen tuotannon ulkoistamista Latviaan samainen Orkla-konserniin kuuluva elintarviketehdas lakkautti vuonna … Lue lisää
21.7.2026 | Kulttuuri
Leigojärven musiikkifestivaali 2026
Etelä-Virossa, Otepään lähellä sijaitsee Leigojärvi, jonka vesille on rakennettu kaksi esiintymislavaa. Kerran vuodessa kesäisin siellä järjestettävän Leigon järvimusiikkifestivaalin ajankohta on … Lue lisää
20.7.2026 | Kulttuuri
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
22.7. Kadriorgin puiston vuosipäivä, Tallinna Tallinnan upein kaupunkipuistoalue lukuisine museoineen juhlistaa 308. merkkipäiväänsä. Iltapäivän ajaksi lapsille on järjestetty monenlaista puuhaa, … Lue lisää