Tuoretta tietoa Virosta
12.8.2019 | Kulttuuri

Helsingin Taiteiden yö rantautuu ensimmäistä kertaa Tallinnaan

Helsingin Taiteiden yö rantautuu ensimmäistä kertaa TallinnaanVenny Soldan-Brofeldtin maalaus Pojat luodolla (1898) on myös nähtävänä Tallinnan Adamson-Ericin museossa avattavassa näyttelyssä.

30 vuotta täyttävä helsinkiläisten kaupunkifestivaali on tuttu monille virolaisillekin.

 

Juhlavuoden kunniaksi 15. elokuuta järjestettävä Helsingin Taiteiden yö halusi järjestää tapahtumia ensi kertaa myös ulkomailla. Pallo heitettiin Suomen instituuteille eri puolilla maailmaa, tosin melko viime tinkaan. Tallinnassa sen koppasi kiinni instituutin johtaja Anu Heinonen, vaikkei ideoista ja rahoituksesta ollut sillä hetkellä hajuakaan.

“Mutta sitten palaset alkoivat kummallisesti loksahdella paikoilleen”, Heinonen hymyilee.

Viron taidemuseo otti yhteyttä kertoen, että heille on tulossa suomalainen näyttely Adamson-Ericin museoon elokuussa. Instituutti ja museo päättivät tehdä avajaisista ison yleisötapahtuman.

 

Eero Järnefeltin ja Venny Soldan-Brofeldtin töitä Järvenpään taidemuseon kokoelmista nähdään nyt ensimmäistä kertaa Suomen ulkopuolella. Suomen taiteen kultakauden taiteilijoilta on esillä yhteensä lähes 70 teosta. 

Läheiselle Harju-kadun viher­alueelle järjestetään samanaikaisesti lasten taidepaja, jossa lapset pääsevät tekemään taidetta. Oheistapahtumassa ovat mukana Suomen ja Viron lastensuojeluliitot.

Heinonen toivoo, että työpajassa syntyisi teos, joka voitaisiin antaa lahjana joko Taiteiden yölle tai YK:n lasten oikeuksien sopimuksen 30-vuotisjuhlassa Helsingissä marraskuussa. 

 

Taiteiden yössä julkistetaan Tapio Mäkeläisen uusin Tallinna-opas.

Päivä täynnä suomalaista ohjelmaa

Näyttelystä voi siirtyä suoraan Tapio Mäkeläisen opastamalle Toompean kierrokselle. Sen aikana piipahdetaan muun muassa Suomen suurlähetystön pihalla. Toompealta löytyy Engelin piirtämä talo, jonka tuleva Helsingin luoja suunnitteli matkallaan Preus­sista Pietariin. Tuomiokirkossa Mäkeläinen muistelee Mikael Agricolan poikaa Kristiania, josta tuli aikoinaan Tallinnan piispa.

Kierros päätyy Vapaudenaukiolla Wabadus-kahvilaan, jossa jatketaan sujuvasti Mäkeläisen uuden kaupunkioppaan julkistamistilaisuudella ja runoillalla.

Kaksikielisessä runoillassa esiintyy Viron runokartan runoilijoita. He esittävät runoja, jotka kertovat eri paikoista Tallinnassa ja muualla Virossa. Lisäksi voi harrastaa runosuunnistusta etsimällä runorasteja Vanhastakaupungista ja Telliskivestä. Osoitteet julkaistaan edellisenä päivänä Facebookissa sekä järjestäjien kotisivuilla.

Illan musiikkipuolesta vastaa maailmanmusiikin tuntija Ringo Ringvee, joka aikoo soittaa virolaisille tuntemattomampaa suomalaista poppia ja rokkia.

Tallinnan kaupunginmuseon eri kohteisiin kuten Kiek in de Kökiin ja Raevanglan valokuvamuseoon pääsee yhdellä eurolla 15.8. klo 16–18. Tallinnan tapahtumat näkyvät myös Helsingin taiteiden yön ohjelmassa, jonne kuka tahansa voi lisätä tapahtumia 13.8 asti.

Anu Heinosen mukaan kaksoiskaupunki Talsingista puhutaan paljon talouden tasolla, mutta hän itse korostaa ruohonjuuritason ja kulttuuriyhteistyön merkitystä.

“Juuri ihmisten väliset hankkeet ovat sitä, mikä aitoa Talsinkia synnyttää”, uskoo Heinonen.

Hän ei uskalla veikkailla jääkö Taiteiden yön maihinnousu kertaluonteiseksi vai rantautuuko tapahtuma pysyvästi myös Suomenlahden etelärannalle.

 

KGB-museo järjestää kaksi ilmaista opastettua kierrosta, yhden suomeksi ja toisen viroksi.

Vanhankaupungin opas

Viro-oppaiden vetaraanin Tapio Mäkeläisen uusin rutistus Vanhakaupunki ilmestyy kirjakauppoihin elo-syyskuussa. Matkaoppaan julkistus päätyi Taiteiden yön tapahtumiin sattuman kauppaa, kun aiemmin sovittu tilaisuus peruuntui.

Mäkeläinen esittelee Vanhaakaupunkia 12 edellisen oppaan peruskaavalla: nähtävyydet alueittain, alueiden kartat, lyhyt historiikki sekä keskeiset ihmiset.

“Ihmiset tekevät kerronnasta elävämpää”, Mäkeläinen perustelee.

Opas on aiempia tanakampi, siinä on 215 kohdetta, 273 kuvaa ja 352 sivua. Mäkeläisen mukaan Vanhankaupungin kirkoista ja muista kohteista oli niin paljon kerrottavaa, että tarinaa syntyi pakosta enemmän. 

 

Taiteiden yö Tallinnassa 15.8.

• Adamson-Ericin museo:  klo 16–19 näyttelyn avajaiset

• Lasten taidetyöpaja klo 16–19, Harju 24

• Toompean opastettu kierros klo 17.00 (lähtö Nigulisten kirkon edestä)

• Kohvik Wabadus: klo 18 Vanhakaupunki-oppaan julkistus, runoilta, suomalaista musiikkia

• KGB-museo, Original Sokos Hotel Viru: klo 16 opaskierros viroksi klo 17.30 opaskierros suomeksi

 

Teksti Arja Korhonen, kuvat Andrei Chertkov, Matias Uusikylä, KGB-museo

Lue lisää samasta aiheesta
eero järnefelt lasten taidetyöpaja matkaopas tallinnaan ringo ringvee taiteiden yö uusi matkaopas tallinnaan uusi matkaopas tallinnan vanhaankaupunkiin venny soldan-brofeldt

15.5.2025 | Ostokset

Loppuviikko täynnä tapahtumia 

Loppuviikko täynnä tapahtumia 

Virossa ei kesäkuukausina ole koskaan hiljaista, sillä juhlia, festivaaleja, konsertteja ja muita tapahtumia järjestetään jatkuvasti. Tänä vuonna kolme odotetuimpiin … Lue lisää

13.5.2025 | Kulttuuri

camera icon10
Ukrainalaisen taiteen festivaali Tallinnassa

Ukrainalaisen taiteen festivaali Tallinnassa

Viron ensimmäinen ukrainalaiselle nykytaiteelle omistettu festivaali osoittaa tukea maalle, joka jatkaa taistelua olemassaolostaan. Useissa eri tapahtumapaikoissa ympäri Tallinnaa järjestettävä … Lue lisää

12.5.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

12.–18.5. Tallinnan kaupungin 777-vuotisjuhlat, Tallinna Tallinna juhlii pitkää historiaansa näyttävästi viikon ajan. Ohjelmassa on konsertteja, katutapahtumia, historiallisia kierroksia ja … Lue lisää

9.5.2025 | Kulttuuri

Juhli äitienpäivää tyylikkäästi 

Juhli äitienpäivää tyylikkäästi 

Virossa äitienpäivää vietetään sunnuntaina 11. toukokuuta. Tämän kunniaksi monet ravintolat tarjoavat erikoisbrunsseja äitien juhlistamiseksi – ansaitusti, sillä ilman häntä … Lue lisää

9.5.2025 | Kulttuuri

Viron lastenkirjallisuuskeskus avaa uuden kuvitusnäyttelyn

Viron lastenkirjallisuuskeskus avaa uuden kuvitusnäyttelyn

Viron lastenkirjallisuuskeskuksen näyttely Väikesed lood igal pool (Pienet tarinat kaikkialla) esittelee liettualaisten taiteilijoiden Lina Dūdaitėn ja Marius Jonutisen teoksia. … Lue lisää

9.5.2025 | Mainos | Kulttuuri

Kesän kohokohtia Viron Ulkomuseossa

Mainos Kesän kohokohtia Viron Ulkomuseossa

Viron Ulkomuseon tämänvuotinen kesäkausi kulkee samaa tahtia heinäkuun alussa järjestettävien Iseoma-laulu ja tanssijuhlien kanssa. Kuten festivaali kokoaa ihmisiä eri … Lue lisää

9.5.2025 | Mainos | Kulttuuri

Augustibluus – Baltian suurin bluesfestivaali kutsuu jälleen!

Mainos Augustibluus – Baltian suurin bluesfestivaali kutsuu jälleen!

Augustibluus on yksi Viron odotetuimmista musiikkitapahtumista, joka kokoaa joka kesä Haapsalun lumoavien linnanmuurien suojiin bluesin ystäviä niin Virosta kuin … Lue lisää

8.5.2025 | Kulttuuri

Tallinnan Fotokuu avaa syksyn näyttelykauden

Tallinnan Fotokuu avaa syksyn näyttelykauden

Kansainvälinen valokuvataiteen biennaali Tallinna Fotokuu järjestetään tänä vuonna jo kahdeksatta kertaa Tallinnassa 5.9.–31.10. Pääohjelma koostuu kolmesta eri näyttelystä. Biennaalin … Lue lisää