Tuoretta tietoa Virosta
12.11.2014 | Ostokset

Helpot herkut tattarista

Helpot herkut tattarista

Tattarisuurimoista ja keittiöstä löytyvistä raaka-aineista voi valmistaa simppelin arkiruuan.

 

Yleensä tattarisuurimoista valmistetaan tattaripuuroa, johon lisätään kaikkea mahdollista kotikeittiöstä löytyvää: lihaa, sieniä, munaa, sipulia ja porkkanoita.

Riisin tilalla tattaria voi käyttää muun muassa wokkiruuissa, suolaisissa piirakoissa ja kaalikääryleissä. Suurimoita voi lisätä myös keittoihin ja lihapullataikinaan.

Tattaripuuron keittämiseen on muutama hyvä niksi. Vettä ei tule käyttää liikaa, jotta suurimot eivät muuttuisi pehmeäksi mössöksi. Sopiva määrä on noin kaksi kertaa enemmän kuin suurimoita. Puuroa on hyvä keittää hiljalleen, pienellä lämmöllä. Suolan voi lisätä keittämisen yhteydessä. Lopuksi tattaripuuro saa hautua kannen alla noin 5 minuuttia.

Kuvan tattaripuuroon on lisätty keitettyjä porkkanoita ja herneitä sekä kuullotettua punasipulia.

TEKSTI JA KUVA MIKKO VIRTA

Lue lisää samasta aiheesta

29.5.2023 | Mainos | Ravintolat

Romanttinen Rantatie

Mainos Romanttinen Rantatie

Salaisten pikku poukamien puhkoma Romanttinen Rantatie kulkee Pärnumaalla Liivinlahden rantaa pitkin alkaen Iklasta ja päättyen Virtsuun. Tien toiselle puolelle … Lue lisää

22.5.2023 | Mainos | Ostokset

Kansainvälistä tunnelmaa keskellä Tallinnaa

Mainos Kansainvälistä tunnelmaa keskellä Tallinnaa

Rotermann on Tallinnan muodin, taiteen ja viihteen keskus. Lisäksi kaupunginosan ravintolat ovat toinen toistaan houkuttelevampia. Rotermannin kortteli on oikeastaan … Lue lisää

1.5.2023 | Mainos | Ostokset

Prisman toukokuun tarjoukset

Mainos Prisman toukokuun tarjoukset

16.4.2023 | Ostokset

Kunnostettuun Viru Keskukseen tulee uusia tuotemerkkejä

Kunnostettuun Viru Keskukseen tulee uusia tuotemerkkejä

Perusteellisen remontin läpi käyneeseen Viru Keskukseen tulee toukokuussa merkkiliikkeitä, joita ei tähän asti ole ollut Virossa tai koko Baltian … Lue lisää

14.4.2023 | Ostokset

Prismaan tulivat myyntiin ukrainalaisen valmistajan lelut

Prismaan tulivat myyntiin ukrainalaisen valmistajan lelut

Huhtikuun alussa virolaisiin Prisma-myymälöihin tuli myyntiin suuri valikoima ukrainalaista alkuperää olevia leikkikaluja. Niitä ostamalla voi tukea ukrainalaista leluvalmistajaa Technok … Lue lisää

11.4.2023 | Ostokset

Nuoret muotoilijat ja taiteilijat myyvät tässä kuussa teoksiaan pop-up-myymälässä Telliskivessä

Nuoret muotoilijat ja taiteilijat myyvät tässä kuussa teoksiaan pop-up-myymälässä Telliskivessä

Tämän kuukauden alusta lähtien on Tallinnassa Telliskivin ostoskadulla modernia designia ja uutta taidetta myyvä EKA pop-up-kauppa. Myymälä on avoinna … Lue lisää

9.3.2023 | Ostokset

camera icon6
Keskiaikaisten mestareiden jalanjäljillä

Keskiaikaisten mestareiden jalanjäljillä

Laborassa vaalitaan vanhoja perinteitä Vanhankaupungin luoteismuurin kylkeä kulkee vanha Laboratooriumi-katu, jonka varrella sijaitsee Laboran kirjapaino ja kalligrafiakoulu. Kirjapainoa vastapäätä … Lue lisää

21.2.2023 | Ostokset

Tänään on laskiaistiistai – Prisma myy Virossa 120 000 laskiaispullaa

Tänään on laskiaistiistai – Prisma myy Virossa 120 000 laskiaispullaa

Virolaisetkin rakastavat laskiaispullia. Maassa toimiva Prisma-kauppaketju ennustaa, että sen marketeissa myydään laskiaisen aikaan noin 120 000 pullaa. Viroksi laskiaispulla … Lue lisää