Tuoretta tietoa Virosta
23.8.2019 | Henkilö

Harri Sundell tuntee Viron jo 1980-luvulta alkaen

Harri Sundell tuntee Viron jo 1980-luvulta alkaenHarri Sundell Raatihuoneentorilla Tartossa, jossa Sundell puolisoineen toimii Granö-keskuksen isäntäparina.

Savonlinnassa syntynyt Harri Sundell kävi ensimmäistä kertaa Virossa vuonna 1984. Saman vuoden elokuussa hän osallistui Tuglas-seuran matkalle ja ystävystyi Tapio Mäkeläisen kanssa, jonka matkoille ympäri Viron hän osallistui monta kertaa. Sundell on tehnyt myös Estonia-kirjallisuuslehteä toimien sen taittajana.

Sundell on harrastanut valokuvausta vuosikymmeniä. Hän kuvaa mielellään esiintyviä taiteilijoita ja liikkuu kuvaamassa varsinkin Etelä-Viron Setomaalla. Obinitsassa, joka oli vuonna 2015 suomalais-ugrilainen kulttuuripääkaupunki, on hänen vapaa-ajan asuntonsa.

Pääosin juhlavuoden kuvista koostuva settojen elämää esittelevä valokuvanäyttely kiersi viime vuonna Suomessa ja Virossa useissa paikoissa.

Tällä hetkellä Sundell on puolisonsa kanssa Tartossa Turun yliopistosäätiön omistaman Granö-keskuksen isäntäparina. Villa Tammekanniksi kutsuttu talo on tutkijaresidenssi, jonka on suunnitellut arkkitehti Alvar Aalto.

 

Mitä olet oppinut Virossa?

”Virossa olen oppinut ainakin kielen, ja sen myötä avautuu tietysti paljon virolaisuudesta. Rento suhtautuminen asioihin on täällä tyypillistä, ja se sopii myös omaan ajatteluuni.  Uskon, että asioilla on tapana järjestyä tavalla tai toisella, yleensä kolmannella…”

 

Mitä muuttaisit Virossa?

”Muutettavaa Virossa olisi varmasti paljonkin, vaan olisiko se sitten enää Viro. Toki vaikkapa asiakkaan kohtaamisessa on monesti kohentamisen varaa, ja erityisesti liikenteessä näkee kurittomuutta turhan paljon.” 

 

Teksti Mikko Savikko, kuva Tuula Sipilä

Lue lisää samasta aiheesta
Etelä-Viro granö-keskus harri sundell harri sundellin valokuvanäyttely suomalainen virossa tapio mäkeläinen valokuvaaja harri sundell villa tammekann

11.11.2025 | Henkilö

Kristjan Järvi – musiikin ja elämän uudella taajuudella

Kristjan Järvi – musiikin ja elämän uudella taajuudella

Kapellimestari ja säveltäjä Kristjan Järvi oli seitsemänvuotias, kun hänen perheensä joutui jättämään Viron. Elettiin vuotta 1980, ja kapellimestari-isä Neeme … Lue lisää

10.7.2025 | Henkilö

camera icon6
Stefan – Elämää musiikin ja hellan välissä

Stefan – Elämää musiikin ja hellan välissä

Ravintola Steff Grillin ovi käy tasaiseen tahtiin. Stefan Airapetjan istuu ravintolan pöydässä vaimonsa kanssa ja hoitaa juoksevia asioita. Monelle … Lue lisää

14.6.2025 | Kulttuuri

Kirjailija Paavo Matsinin matkassa kulttuurin ja makujen Tarttoon

Kirjailija Paavo Matsinin matkassa kulttuurin ja makujen Tarttoon

Mitkä ovat ne kulttuuripaikat, joissa viihdyt ja nautit olostasi? Ensimmäisenä nostaisin esiin olutravintola Münchenin, joka sijaitsee aivan Tarton yliopiston … Lue lisää

14.5.2025 | Henkilö

Roolien ja kielten kameleontti – Sara Soulié

Roolien ja kielten kameleontti – Sara Soulié

Näyttelijä Sara Soulié liikkuu sujuvasti eri kielten ja kulttuurien välillä. Tanskalais-ranskalais-suomalaisesta perheestä ponnistanut näyttelijä on esiintynyt näyttämöillä ja valkokankaalla … Lue lisää

21.3.2025 | Henkilö

Alissa kiinnostui suomalaisturismista –

Alissa kiinnostui suomalaisturismista –

Virolainen Alissa Januskevitš aloitti kolme vuotta sitten opinnot Tarton yliopiston matkailu- ja hotellialan koulutusohjelmassa. Nyt hän viimeistelee kandidaatin tutkintoaan, … Lue lisää

31.1.2025 | Henkilö

camera icon5
Heikki Nenosen Itä-Viro huokuu kulttuuria, historiaa ja seikkailuja

Heikki Nenosen Itä-Viro huokuu kulttuuria, historiaa ja seikkailuja

Valokuvaaja, pappi ja kolumnisti Heikki Nenonen viihtyy Virossa. Hänen matkansa eteläiseen naapurimaahan alkoivat jo parikymmentä vuotta sitten tavallisina turistireissuina. … Lue lisää

23.1.2025 | Henkilö

Toimittaja Kaja Kunnas palkittiin journalistisesta työstään

Toimittaja Kaja Kunnas palkittiin journalistisesta työstään

Helsingin Sanomien Viron kirjeenvaihtaja Kaja Kunnas on saanut arvostetun Suomen Leijonan ritarikunnan ritarimerkin. Kunniamerkki myönnettiin 22. tammikuuta 2025 Suomen … Lue lisää

15.1.2025 | Henkilö

Pojat, jotka päätyivät Võsun huvilalta Euroviisu-lavalle

Pojat, jotka päätyivät Võsun huvilalta Euroviisu-lavalle

5MIINUST on virolainen pop- ja hip hop -bändi, joka edusti yhdessä nykyfolk-yhtyeen Puuluupin kanssa Viroa vuoden 2024 Euroviisuissa Malmössa … Lue lisää