Tuoretta tietoa Virosta
24.3.2018 | Luonto

Hampusta on moneksi

Hampusta on moneksiTammejuuren tilan hamppuöljyä hamppuöljyä ja hampunsiemeniä on myynnissä ruokakaupoissa ja luomuliikkeissä.

Pitkän tauon jälkeen hamppu (kanep) on palannut takaisin virolaisten ruokapöytiin.

 

Heti alkuun selvennys: Kyseessä on öljyhamppu, jonka polttelusta pilviveikkojen on turha haaveilla. Tajuntaan vaikuttavaa THC:tä on lajikkeessa vain alle 0,2 prosenttia.

Virossa hampun viljelyllä on pitkät perinteet. Aikoinaan hamppupellot olivat maaseudulla tavallinen näky.

Ei liene sattumaa, että peltojen pikkulintu hemppo kantaa Virossa nimeä kanepilind (kannabislintu). Hempoille kun maistuu myös hamppu.

 

Haapsalun lähellä Martnassa sijaitseva Tammejuuren luomutila on erikoistunut hampun viljelyyn. Tilalla myös jalostetaan hamppua erilaisiksi tuotteiksi.

Valikoimissa on muun muassa hampunsiemeniä, hamppujauhoa ja kylmäpuristettua hamppuöljyä. Viimeksi mainittu valittiin Viron parhaaksi luomutuotteeksi vuonna 2013. Hamppuölystä ja -jauhosta valmistettu vartalovoide hoitaa ja kosteuttaa ihoa.

Keittiössä hamppua voi käyttää monin tavoin. Siemeniä voi lisätä jogurttiin, smoothieen, leivonnaisiin, puuroon ja salaatteihin. Terveellinen hamppuöljy sopii mainiosti vaikkapa salaattikastikkeisiin.

Monissa kaupoissa myytävissä ruisleivissä on hampunsiemeniä, ne rapsahtavat kivasti syödessä.

 

Hamppu on todellinen terveystuote. Kylmäpuristetussa hamppuöljyssä on runsaasti omega 3 – ja omega 6 -rasvahappoja, ja molempia juuri oikeassa suhteessa. Lisäksi hampussa on runsaasti proteiinia.

 

Teksti Mikko Virta, kuva Andrei Chertkov

Lue lisää samasta aiheesta
hamppu hamppuöljy hampunsiemenet luomutuote viron paras luomutuote öljyhamppu

13.12.2024 | Luonto

Tee hyvä teko hädässä oleville eläimille ostamalla joululahja

Tee hyvä teko hädässä oleville eläimille ostamalla joululahja

Viron eläinsuojeluyhdistys (perustettu vuonna 2000) kutsuu kaikki osallistumaan yhdistyksensä ELS:n Facebook-sivulla järjestettävään hyväntekeväisyyshuutokauppaan, joka kestää 17.12.2014 saakka. Huutokauppa on … Lue lisää

3.12.2024 | Luonto

Valokuvanäyttely saukon elämästä Ülemisten kauppakeskuksessa

Valokuvanäyttely saukon elämästä Ülemisten kauppakeskuksessa

Marraskuussa Ülemisten kauppakeskuksessa avattiin näyttely, joka keskittyy rauhoitettuun euraasian saukkoon. Näyttely Vesien susi – Saukko käsittelee yksinomaan Virossa vuoden … Lue lisää

20.11.2024 | Luonto

Jokaisenoikeudet takaavat oikeuden nauttia luonnosta

Jokaisenoikeudet takaavat oikeuden nauttia luonnosta

Yhä useampi suomalainen suuntaa Viroon luontoretkelle. Moni saattaa pohtia, miten Virossa on jokamiehenoikeuksien laita. Voiko marjoja poimia, metsissä telttailla … Lue lisää

12.10.2024 | Luonto

camera icon6
Uusi akvarellinäyttely avattu Nykytaiteen museossa Pärnussa

Uusi akvarellinäyttely avattu Nykytaiteen museossa Pärnussa

Viron akvarellimaalarien liiton näyttely Luonnon kaikuja: matka Viron monipuolisen luonnonympäristön läpi kutsuu tutustumaan kauniiseen, mutta haavoittuvaan Viron luontoon. Viron … Lue lisää

14.9.2024 | Luonto

Viron itäisin majakka avattiin yleisölle

Viron itäisin majakka avattiin yleisölle

Elokuun alussa avattiin yleisölle Viron itäisin majakka Narva-Jõesuussa. Vuonna 1957 toisessa maailmansodassa tuhoutuneen alkuperäisen majakan tilalle rakennettuun rajamajakkaan pääsee … Lue lisää

17.7.2024 | Luonto

camera icon5
”Rohkeasti vaan auto alle ja ulos Tallinnasta!”

”Rohkeasti vaan auto alle ja ulos Tallinnasta!”

Suomalainen Jaakko Ahti on kokenut Viron-kävijä. Hän kertoo käyneensä Suomenlahden eteläpuolella reissussa ensimmäisen kerran yläasteikäisenä vuonna 1994. Tallinnan ulkopuolelle … Lue lisää

17.7.2024 | Luonto

Itä-Viron lumoava luonto ja kulttuuri

Itä-Viron lumoava luonto ja kulttuuri

Tämän kesän ykköskohde on monille varmasti Itä-Viro. Alueen autenttiset matkailukohteet, nähtävyydet ja edulliset hinnat houkuttelevat yhä enemmän myös suomalaisia … Lue lisää

4.6.2024 | Vapaa-aika

Tuhannet kukkivat pionit kutsuvat sinut Saarenmaalle

Tuhannet kukkivat pionit kutsuvat sinut Saarenmaalle

Suosittu Saarenmaan pionifestivaali on alkanut ja jatkuu aina 30. kesäkuuta saakka. Saarenmaan pionipuutarhan vuosittainen festivaali on kukkien juhla, joka … Lue lisää