Tuoretta tietoa Virosta
7.6.2023 | Kulttuuri

Haapsalussa on 15.–18. kesäkuuta Valkeiden öiden -musiikkifestivaali – tapahtumassa esiintyy maesto Neeme Järvi

Teksti Timo Huttunen
Kuva ERSO

Haapsalussa on 15.–18. kesäkuuta Valkeiden öiden -musiikkifestivaali – tapahtumassa esiintyy maesto Neeme Järvi

 

Haapsalun Valkeiden öiden -musiikkifestivaali (Haapsalu Valgete Ööde muusikafestival) tuo pikkukaupunkiin Tšaikovskin romanttisen hengen.

Festivaalin korkeatasoinen ja monipuolinen musiikkiohjelma houkuttelee Haapsaluun niin musiikin kuin kesänkin ystäviä.

Tapahtuman kohokohta on ulkoilmagaala 16. kesäkuuta Haapsalun piispanlinnan pihalla. Konserttiin osallistuvat maestro Neeme Järvi sekä Viron kansallinen sinfoniaorkesteri ERSO ja Viron kansallinen mieskuoro. Erilaisten konserttiohjelmien mestarillinen tekijä Neeme Järvi on koonnut illan ohjelman.

Festivaali on tunnettu myös kamarikonserteistaan, joissa on erityinen ohjelma. Esille voi nostaa esimerkiksi Tallinnan kamariorkesterin esityksen, jossa kuullaan Sibeliusta ja Tšaikovskia.

17. kesäkuuta on Haapsalun Kuursaalin auditoriossa nuorten muusikoiden ilmaiskonsertti.

Haapsalussa järjestetään myös suosittuja kävelyretkiä ja tapahtumaan kuuluu myös yöelokuvaesitys ”Tšaikovskin vaimo”.

Haapsalun erityiset ja omaperäiset konserttipaikat, kuten kirkot, mahtava linnanpiha, kylpylähalli, Uuemõisan kartano, kävelykatu ja kaupungin kesäinen pääkatu kahviloineen antavat festivaalille ainutlaatuisen tunnelman.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Haapsalu haapsalun piispanlinna Haapsalun Valkeiden öiden -musiikkifestivaali Neeme Järvi Viron kansallinen mieskuoro Viron kansallinen sinfoniaorkesteri ERSO

30.9.2023 | Kulttuuri

Musica Sacra on uusi syksyn konserttisarja Pärnussa 

Musica Sacra on uusi syksyn konserttisarja Pärnussa 

Syksyisen konserttisarjan tarkoituksena on esitellä uutta ja vanhaa klassista tuotantoa ja antaa esiintyjille mahdollisuus esittää monipuolisesti omia konserttiohjelmistoja. Konserteista … Lue lisää

29.9.2023 | Kulttuuri

Elokuvamusiikin maestron sävellykset ihastuttavat vuosikymmenestä toiseen

Elokuvamusiikin maestron sävellykset ihastuttavat vuosikymmenestä toiseen

Legendaarisen säveltäjän Ennio Morriconen musiikkia kuullaan pian Tallinnassa. Kolmella Grammylla palkitun edesmenneen maestron elokuvamusiikkia esittää italialainen naisorkesteri Le Muse. … Lue lisää

28.9.2023 | Kulttuuri

Nuori huippupianisti esittää kansainvälisesti tunnettuja sävellyksiä Arvo Pärt -keskuksen konserttisalissa

Nuori huippupianisti esittää kansainvälisesti tunnettuja sävellyksiä Arvo Pärt -keskuksen konserttisalissa

Useita palkintoja voittanut pianisti Mantas Šernius esittää kiehtovan soolo-konsertin ”Linnunrata” Arvo Pärtin keskuksessa Laulasmaalla. Vuonna 2019 liettulainen Mantas Šernius … Lue lisää

28.9.2023 | Kulttuuri

Elokuvien keinoin kohti suvaitsevampaa yhteiskuntaa

Elokuvien keinoin kohti suvaitsevampaa yhteiskuntaa

Festheart on vuotuinen LGBT -elokuvafestivaali, jota on järjestetty Virossa vuodesta 2017. Ensimmäiset kolme vuotta tapahtuma järjestettiin Rakveressa, mutta vuodesta … Lue lisää

27.9.2023 | Kulttuuri

Myrskyisinä aikoina elänyt virolainen säveltäjä ei jättänyt päivääkään säveltämättä – Eduard Tubinin teoksia kuullaan Tartossa ja Tallinnassa 

Myrskyisinä aikoina elänyt virolainen säveltäjä ei jättänyt päivääkään säveltämättä – Eduard Tubinin teoksia kuullaan Tartossa ja Tallinnassa 

Musiikkitapahtuma Festival TubIN järjestetään ensi viikolla Tartossa ja Tallinnassa. Tänä vuonna festivaaleilla kuullaan säveltäjä Eduard Tubinin (1905–1982) seitsemäs ja … Lue lisää

26.9.2023 | Kulttuuri

Sevillan parturi seikkailee Pärnussa, Jõhvissa ja Tallinnassa

Sevillan parturi seikkailee Pärnussa, Jõhvissa ja Tallinnassa

Ooppera ”Mängime Sevilla habemeajajat” esitetään tällä viikolla Pärnun kaupunginorkesterin siivittämänä Pärnussa, Jõhvissa ja Tallinnassa. Ooppera on Gioacchino Rossinin säveltämä … Lue lisää

25.9.2023 | Vapaa-aika

Nuori Arvo Pärt kuunteli musiikkia Rakveren keskusaukion kaiuttimesta

Nuori Arvo Pärt kuunteli musiikkia Rakveren keskusaukion kaiuttimesta

Tuolta ajalta ovat säilyneet Rakveren linnoituksen rauniot ja vallihaudat. Nykyään linnoituksessa toimii museo, jossa voi tutustua keskiaikaiseen elämäntapaan ja … Lue lisää

22.9.2023 | Kulttuuri

Neeme Järvi johtaa tänään ja huomenna yhden  klassisen musiikin suurimmista sinfonioista

Neeme Järvi johtaa tänään ja huomenna yhden  klassisen musiikin suurimmista sinfonioista

Tänään perjantaina 22.9. maailmankuulu virolainen kapellimestari Neeme Järvi astuu Estonia-konserttisalin lavalle yhdessä Viron kansallisen sinfoniaorkesterin, Latvian kansalliskuoron ja vierailevien … Lue lisää