Tuoretta tietoa Virosta
29.7.2024 | Ostokset

Grillimakkarat testissä

Tiukka juustoinen kärkikamppailu.
Teksti Mikko Savikko 
Kuvat Andrei Chertkov

Grillimakkarat testissäPisteiden hajonta oli suuri. Siksi testin tulos oli hyvin tasainen.

 

Kesäkuun iltapäivänä kymmenen testaajaa kokoontui valitsemaan kymmenestä makkarasta suosikkinsa. Makkarat valittiin Tallinnan Prismasta ja ne edustivat kahdeksaa valmistajaa. Testi tehtiin sokkotestinä. Makkarat grillattiin pallogrillissä.

Jokainen testaaja sai antaa maksimissaan 15 pistettä tuotetta kohden. Lopputuloksen tasaisuutta kuvaa se, että yksimielisintä kannatusta sai kolmanneksi jäänyt. Kolmen testaajan mielestä kolmanneksi jäänyt ”rohke juustuga” eli runsaan juuston makkara oli paras. Siinä oli myös eniten juustoa eli 15 prosenttia.

Merevaik on tunnettu virolainen sulatejuusto ja sitä oli 10 prosenttia ensimmäistä sijaa jakaneessa makkarassa. Samoille pisteille päässeessä toisessa makkarassa oli savu- eli suitsujuustoa kuusi prosenttia. Savun maku tunnistettiin testissä.

Tänä vuonna on kauppojen valikoimassa entistä enemmän juustoisia grillimakkaroita ja niitä oli testissä kaikkiaan kahdeksan. Eniten lihaa (96 prosenttia) sisältänyt jäi seitsemänneksi ja salamia sisältänyt peräti viimeiseksi. Testaajien mielipiteet menivät ristiin lähes kaikkien makkaroiden kohdalla.

Makkaroiden lihapitoisuudet olivat 53–96 prosenttia. Ykköstilan jakaneessa Wõron makkarassa suurin osa (46 prosenttia) oli kananlihaa. Suolaisuus makkaroissa oli 1,6–2,7 prosenttia. Vain yksi testaaja erotti suolaisimman joukosta. Selvästi mausteisimmat makkarat olivat neljäntenä ja viidentenä myöskin tasapistein.

Oheisessa taulukossa ovat tarkemmat tuotetiedot eli lihaisuus, suolaisuus, valmistaja, pakkauksen koko ja hinta.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
grillimakkarat kesän makkarat kesän parhaat grillimakkarat makkaratesti ruoka virolainen ruoka virolaiset makkarat

18.9.2026 | Ostokset

Lasten ja nuorten idolibrändi BUBS saapuu Tallinnaan

Lasten ja nuorten idolibrändi BUBS saapuu Tallinnaan

TikTokissa ja muualla sosiaalisessa mediassa kansainväliseksi “Swedish candy“-ilmiöksi noussut ruotsalainen BUBS-makeisbrändi avaa Euroopan kolmannen oman myymälänsä Tallinnaan. Viru Keskuksessa sijaitseva … Lue lisää

3.9.2026 | Ostokset

Näin kuluivat Prisma-markettien 26 vuotta Virossa

Näin kuluivat Prisma-markettien 26 vuotta Virossa

SOK kertoi keväällä Viron Prisma-markettien myynnistä paikalliselle, myös osuuskauppapohjaiselle Coop-ketjulle. Kilpailuviranomaisten hyväksynnän, kaupan vahvistumisen ja nyt syyskuussa myymälä kerrallaan alkavan … Lue lisää

1.9.2026 | Mainos | Ostokset

Prisman syyskuun tarjoukset

Mainos Prisman syyskuun tarjoukset

11.8.2026 | Ostokset

Tavallinen vai raakamakkara grilliin?

Tavallinen vai raakamakkara grilliin?

Virolaiset ovat ahkeria grillaajia. Neuvostoaikana erityisen suosittuja olivat lihavartaat eli šašlõkit. Nykyään raakamakkarat eli toorvorstid ovat ottaneet vahvan aseman grillimakkaroiden … Lue lisää

3.8.2026 | Mainos | Ostokset

Prisman elokuun tarjoukset

Mainos Prisman elokuun tarjoukset

   

20.7.2026 | Mainos | Ostokset

Artius – Tallinnan uusi kaupunkikeidas kutsuu pysähtymään

Mainos Artius – Tallinnan uusi kaupunkikeidas kutsuu pysähtymään

Tallinnan ydinkeskustaan on avautunut uusi ostoskeskus, jossa ostokset, hyvä ruoka, kauneuspalvelut ja arkkitehtuuri kohtaavat rauhallisella ja elegantilla tavalla. Artius täydentää … Lue lisää

1.7.2026 | Mainos | Ostokset

Prisman heinäkuun tarjoukset

Mainos Prisman heinäkuun tarjoukset

   

11.6.2026 | Ostokset

Viron uudet jäätelöt testissä 

Viron uudet jäätelöt testissä 

Viron tunnetuin jäätelömerkki on Onu Eskimo (suomeksi Setä Eskimo). Sillä nimellä tunnettiin 106-vuotiaaksi elänyt Evald Rooma, joka perusti vuonna 1934 … Lue lisää