Tuoretta tietoa Virosta
4.12.2023 | Kulttuuri

Daniel Herskendal yllätti yleisön musiikillaan

Teksti ja kuvat Susanna Poikela

Daniel Herskendal yllätti yleisön musiikillaanMuusikko oli ensimmäistä kertaa Virossa. Hän konsertoi täydelle salille.

 

Norjalainen jazzmuusikko Daniel Herskendal oli sunnuntaina konsertoimassa ensi kertaa Virossa. Jazzkaar kutsui multi-instrumentalistin konsertoimaan Nigulisten upeaan kirkkosaliin. Konsertti ”Call for Winter” oli loppuunmyyty. 41-vuotias jazztuubisti lumosi katsomon tunnin kestäneellä meditatiivisella konsertillaan. Hän soitti lavalla säveltämänsä konemusiikin säestyksellä tuubaa ja saksofonia luoden erikoisen tunnelman, joka oli samalla sekä aistivoimainen että avaruudellinen. Konsertin jälkeen salista poistui kylmään talvi-iltaan tyytyväisiä ja rentoutuneita kuulijoita.

Säveltäjän musiikkia on kuvailtu myös elokuvalliseksi. Elokuvassa ”The Last Black Man in San Francisco” kuullaan Herskedalin sävellyksiä. British Presto Music palkitsi hänen vuonna 2021 ilmestyneen albuminsa ”Harbour” vuoden parhaaksi jazzalbumiksi.

 

Norjalainen muusikko Daniel Herskendal sävelsi uusimman levynsä parissa viikossa pienessä mökissä keskellä Norjan talvista erämaata.
Daniel Herskendalin musiikki Nigulisten kirkossa oli meditatiivista ja täynnä luonnosta kumpuavaa alkuvoimaa.

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Daniel Herskendal festivaalit jazz jazzkaar joulujazz konsertit nigulisten museo Tallinna

5.7.2026 | Kulttuuri

Rantakansan festivaali 2026 Viimsissä

Rantakansan festivaali 2026 Viimsissä

Tallinnasta rantatietä Piritan läpi koilliseen vähän matkaa ajaen vastaan tulee paikkakunta nimeltä Viimsi. Paikka ja sen Selver-ruokakauppa on Virossa ainutlaatuinen … Lue lisää

4.7.2026 | Vapaa-aika

Yli 300 tilaa ja kartanoa Virossa avaavat ovensa 25.–26.7.

Yli 300 tilaa ja kartanoa Virossa avaavat ovensa 25.–26.7.

Nykypäivän virolaista maaseutuelämää ja ruoantuotantoa esittelevä Avoimien maatilojen päivä (Avatud Talude Päev) järjestetään tänä vuonna 25.–26.7. Tapahtumaan osallistuu peräti 308 … Lue lisää

3.7.2026 | Kulttuuri

Keskiaikapäivät Tallinnassa

Keskiaikapäivät Tallinnassa

Kolõvan, Lindanise, Reval… Nämä ovat kolme Tallinnan kaupungin vanhakantaista nimeä. Viralliset kaupunkioikeudet nykyinen Tallinna eli silloinen Reval sai vuonna 1248. … Lue lisää

3.7.2026 | Kulttuuri

Kansainvälisiä vanhan musiikin esittäjiä Viljandissa

Kansainvälisiä vanhan musiikin esittäjiä Viljandissa

Keskiaikaista hengellisyyttä kokeakseen ei tänäkään kesänä tarvitse matkata tuhansien kilometrien päähän. Vuonna 1283 kaupunkioikeudet saanut Viljandi on linnanraunioineen, mukulakivikatuineen ja … Lue lisää

2.7.2026 | Kulttuuri

Tallinnan meripäivät 2026

Tallinnan meripäivät 2026

Tallinnan meripäivät on yksi Viron suurimmista merta juhlistavista tapahtumista, ja päivien tämänvuotinen iskulause on ”Suvemelu sildumiskoht” eli “Kesätunnelmien ankkuripaikka”. Kolmen … Lue lisää

1.7.2026 | Kulttuuri

KiKuMu-festivaali on täällä taas!

KiKuMu-festivaali on täällä taas!

Yksi Viron uusimmista kesäfestivaaleista, toista kertaa 9.–12.7. järjestettävä KiKuMu muuttaa historiallisen Jänedan kartanon neljän päivän mittaiseksi musiikin, nykytaiteen ja elokuvan … Lue lisää

30.6.2026 | Kulttuuri

Haapsalu ja Valkeiden öiden musiikkifestivaali

Haapsalu ja Valkeiden öiden musiikkifestivaali

Merenrantakaupunki Haapsalu juhlistaa joka kesä Viron kuuluisia valkeita öitä neljän päivän mittaisella konserttifestivaalilla, joka järjestetään yksissä maan tunnelmallisimmista ja historiallisimmista … Lue lisää

29.6.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

19.6.–27.9. Alice ja miljoona kukan maa, Taagepera Taageperan linnan pihamaille on istutettu mielikuvituksen rajoja hipova kesäkukkapuisto.   21.6.–27.9. Lomatehdas-näyttely, Pärnu … Lue lisää