Tuoretta tietoa Virosta
8.12.2019 | Kulttuuri

Arjen retriitti kutsuu maistelemaan hiljaisuutta

Arjen retriitti kutsuu maistelemaan hiljaisuuttaHannele ja Markku Päiviö ovat kiitollisia, että Viru-hotelli lähti mukaan yhteistyöhön. Joulukuussa hotellissa lauletaan ensimmäistä kertaa myös kauneimpia joululauluja.

Kirkkoherra Hannele Päiviö ja turistipappi Markku Päiviö toivottavat kaikki tervetulleiksi Viru-hotellin hiljaiseen huoneeseen.

 

Ratikat kirskuvat ja autot huristelevat alhaalla ikkunan takana, silti tunnelma on seesteinen ja rauhaisa. Eikä ihme, sillä nyt ollaan hiljaisessa huoneessa, Original Sokos Hotel Virun toisessa kerroksessa.

”Tykkään siitä, että olemme kaiken keskellä”, sanoo Suomalaisen Pyhän Pietarin seurakunnan kirkkoherra Hannele Päiviö.

”Ajatus hiljaisesta huoneesta lainattiin Suomesta. Aktiivinen seurakunnan jäsen koki sen omakseen ja yhdessä lähdimme sitä toteuttamaan.”

Hänen mukaansa Suomessa hiljaisia huoneita on esimerkiksi ostoskeskuksissa. 

 

Tallinnan hiljaiseen huoneeseen ovat kaikki tervetulleita. Huone on avoinna keskiviikkoisin kello 17–19, jolloin myös joku seurakunnasta on paikalla. Pastoripariskunta Hannele ja Markku kiteyttävät hiljaisuustuokion kahteen sanaan: arjen retriitti.

”Se tarkoittaa sitä, että ollaan yhdessä hiljaa. Jaetaan hiljaisuutta ja maistellaan sitä. Hiljaisuus on hirveän vahva voima, melkein kuin lääke. Erityisesti nyt, kun ihmiset hukkaavat itsensä stressiin”, Hannele Päiviö sanoo. 

”Tämä huone ei ole vain turisteille, vaan kaikille. Tänne voi pistäytyä, vaikkei olisi hotellivieraskaan”, hän lisää. 

Hannelen mukaan vastaanotto on ollut todella hyvä, mutta hän toivoo, että mukaan saataisiin lisää vapaaehtoisia päivystäjiä.

”Kerran myös joogasimme täällä. Sekin oli ihanaa”, hän sanoo.

 

Syksyllä 30 vuotta täyttänyt suomalainen seurakunta on siitä mielenkiintoinen, että se toimii Virossa yhdistyspohjalta.

”Kuulumme Viron kirkkoon, mutta saamme toimintatukea Suomesta. Lisäksi saamme varoja jäsenmaksuista.” Seurakuntaan voi liittyä kuka tahansa, jäsenmaksu on 30 euroa vuodessa ja samaan aikaan voi kuulua myös suomalaiseen kotiseurakuntaan.

Alkujaan inkerinsuomalaisten perustama seurakunta on yhä enemmän Tallinnaan muuttaneiden suomalaisten seurakunta. Monille se on tärkeä ankkuripaikka.

”Esimerkiksi kirkkomuskari on tärkeä verkostoitumispaikka äideille, jotka ovat juuri muuttaneet Tallinnaan. Muskarissa leikitään, lauletaan ja syödään yhdessä”, kertoo Hannele.

 

Turistipappina työskentelevän Markku Päiviön työskaala on laaja. Yksi tehtävistä on avioliittoon siunaaminen, sillä Viro on suomalaisten suosima hääkohde.

”Viime vuonna siunasimme kymmenen paria”, hän kertoo.

Hääpaikkoina on usein kauniita virolaisia kartanoita esimerkiksi Lahemaalla ja Vihterpalussa. Eksoottisimmista paikoista Markku nimeää Pärnun hiekkarannan ja Tolkusen suon Pärnun eteläpuolella.

Markku hoitaa myös suhteita Suomi-seuroihin ja muihin toimijoihin sekä ottaa vastaan Suomesta tulevia ryhmiä, joita käy seurakunnassa paljon tutustumassa. 

 

Kauneimmat joululaulut -tapahtumia 

Haapsalun tuomiokirkko, 7.12. klo 15.

Tallinna, Viru-hotelli, 11.12. klo 18.

Pärnun raatihuone, 14.12. klo 17.

Tallinnan Pyhän Mikaelin kirkko, 15.12. klo 15.

Lisää tietoa: Suomalainen Pyhän Pietarin seurakunta, Pärnu mnt 8-6, Tallinna.

soome.eelk.ee

 

Teksti Mikko Virta, kuva Andrei Chertkov

Lue lisää samasta aiheesta
hannele päiviö hiljainen huone kauneimmat joululaulut markku päiviö retriitti seurakunta seurakunta virossa tallinnan suomalainen seurakunta

5.9.2026 | Kulttuuri

Maarjalaat eli Maarjan markkinat Tartossa

Maarjalaat eli Maarjan markkinat Tartossa

Tarton kaupunki järjestää alkusyksyisin – tällä kertaa lauantaina 12.9. – vuosittaisen  markkinatapahtuman, joka tunnetaan viroksi nimellä Maarjalaat eli suomeksi Maarjan … Lue lisää

4.9.2026 | Kulttuuri

Leivän päivä Viron ulkomuseossa Tallinnassa

Leivän päivä Viron ulkomuseossa Tallinnassa

Ruisleipä, tumma leipä, musta leipä tai yksinkertaisesti leib – rakkaalla virolaisella perusruoalla on monta nimeä ja lukemattomia reseptejä. Viron ulkomuseossa … Lue lisää

4.9.2026 | Kulttuuri

Disainiöö täyttää Põhjalan tehtaan muotoilulla

Disainiöö täyttää Põhjalan tehtaan muotoilulla

Baltian maiden suurinta muotoilujuhlaa Disainiöö-festivaalia vietetään 28.9.–4.10. Tallinnassa jo 21. kerran. Põhjalan tehdaskorttelin halleissa ja pihoilla järjestettävä tapahtuma ei keskity … Lue lisää

3.9.2026 | Kulttuuri

Pikk-kadun festivaali 2026

Pikk-kadun festivaali 2026

Tallinnan Vanhankaupungin Pikk-katu on yksi seudun pisimmistä ja eloisimmista. Se ulottuu sataman puoleisesta pohjoispäädystä eli Paksun Margareetan tornilta Toompean mäen … Lue lisää

2.9.2026 | Ravintolat

Kasvihuoneiden, puutarhojen ja verantojen päivä Pohjois-Virossa

Kasvihuoneiden, puutarhojen ja verantojen päivä Pohjois-Virossa

Pohjois-Virossa voi sunnuntaina 6.9. kello 11–17 välillä vierailla paikallisissa kasvihuoneissa, puutarhoissa ja verannoilla. Alueen 24 erilaista matkailuyrittäjää tarjoavat mahdollisuuden tutustua … Lue lisää

31.8.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

3.–6.9. Station Narva -festivaali, Narva Tarjolla monipuolinen valikoima musiikkia virolaisilta ja ulkomaisilta esiintyjiltä Narvan linnoituksen pihalla ja sataman Ro-Ro Clubissa, … Lue lisää

30.8.2026 | Kulttuuri

Syksyisten jazz-iltojen sarja alkaa pian

Syksyisten jazz-iltojen sarja alkaa pian

Sügisjazz on Jazzkaar-festivaalin syksyinen konserttisarja, joka järjestetään tänä vuonna 11.9.-14.10. Festivaali tuo viiteen virolaiskaupunkiin ja niiden kahdeksaan eri tapahtumasaliin viisi … Lue lisää

28.8.2026 | Kulttuuri

Kadriorgin valofestivaali 

Kadriorgin valofestivaali 

Syyskuun puolivälissä, kun illat ovat jo täysin pimeitä, Kadriorgin puisto Tallinnassa on jo kahden vuosikymmenen ajan täyttynyt valoista Valgus kõnnib … Lue lisää