Tuoretta tietoa Virosta
29.1.2025 | Ravintolat

Aitoja Kiinan makuja alusta loppuun

Teksti Petri Saraste 
Kuvat Lauri Laan, Han´s ravintola

Aitoja Kiinan makuja alusta loppuunBao Zi -valikoimasta voi maistella höyrytettyjä tai öljyssä valmistettuja nyyttejä erilaisin täyttein.

 

Kiinalaisesta ruuasta ei pitäisi puhua yleisnimellä, sillä kiinalainen keittiö poikkeaa varsin paljon, riippuen siitä, mistä Kiinan maakunnasta on kyse. Pekingiläinen, kantonilainen, sichuanilainen, anhuilainen tai shanghailainen keittiö poikkeavat maustamisellaan, raaka-aineiltaan ja esillepanoltaan huomattavasti toisistaan. Siksi on hienoa, että Tallinnaan on tullut viime aikoina paljon uusia toisistaan poikkeavia kiinalaisia ravintoloita.

Han’s ravintola A. Lauteri 5:ssä sai viime kesänä pikkuveljen Viru Keskuksen ravintolamaailmassa, kun siellä avattiin 75-paikkainen Han’s street food -ravintola. Molemmat ravintolat perustuvat suurimmaksi osaksi sichuanilaiseen keittiöön, jolle ovat tunnusomaista  voimakkaat mausteet. Viru Keskuksessa listalta löytyy muun muassa dandan-nuudelikeittoa, jonka voi valita joka kasvisten, kanan tai naudanlihan kanssa. Tulisuuden saa itse valita. Kokit, raaka-aineet ja mausteet ovat kaikki 100-prosenttisesti kiinalaisia.

 

Nuudelit valmistetaan avokeittiössä, ja taikinan venyttämistä pitkiksi leteiksi on kiehtovaa seurata muutaman metrin päästä.

 

Sichuanilaista makuiloittelua: dandania, baoja ja dim sumeja

Otin varmuuden vuoksi pienemmän ja lievemmin maustetun annoksen, joka todella riitti minun vatsalleni. Annos sisälsi lisäksi kolme pientä kuppia kasvislisukkeita: kevätsipulia, punakaalia, kurkkua, porkkanaa ja merilevää, jotka olivat maustettu seesamiöljyllä, valkosipulilla, chilillä, inkiväärillä ja korianterilla.

Bao zi -valikoimaan, jonka seuralaiseni tilasi, sisältyi kolmen lajin käsintehtyjä nyyttejä, jotka olivat valmistettu höyryssä ja öljyssä, ja täytetty kasviksilla, possulla sekä naudanlihalla. Niiden lisäksi  hän maisteli vielä dim sumeja, jotka olivat täytetty jättikatkaravuilla. Han´s street foodin erikoisuus on, että lista vaihtelee, ja valikoimaan pyritään tuomaan jotakin uutta joka viikko. Ravintolassa järjestetään myös opetusta kiinalaisen ruoan saloihin ja valmistamiseen noin joka toinen viikko.

Tähän omistukseltaan kiinalaisvirolaiseen ravintolaperheeseen kuuluvat lisäksi Ülemisten ja Baltijaamin NuFace-ravintolat. Lisäksi helmikuussa Viru Keskukseen avataan upouusi hot pot -ravintola.  Alun perin kiinalaiset ravintoloitsijat Zhuoya Wu ja Yang Fan saapuivat Tallinnaan aivan muissa tarkoituksissa kuin ravintoloiden perustaminen. Rouva Wu on ekonomisti ja opettaa edelleenkin Tallinnan yliopistossa, ja hänen miehensä Yang Fan on alun perin elokuvaohjaaja.

”Olen hyvin spontaani ihminen”, kertoo rouva Wu. ”Olen aina rakastanut ruoanlaittoa, ja kun minulta kysyttiin, haluaisinko mukaan ravintolabisnekseen, mietin ehkä vain noin puolituntia”, hän naurahtaa. 

 

Han’s ravintola, A. Lauteri 5, Tallinna.

HAN’s Street Food, Viru väljak 4/6, Tallinna.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
aasialaiset ravintolat Tallinnassa HAn's Street Food kiinalainen katuruoka kiinalaiset ravintolat Tallinnassa ravintolat Viru-keskus Virun ravintolamaailma

20.11.2025 | Ravintolat

Rannalle piilotettu huippuravintola

Rannalle piilotettu huippuravintola

Kogu Resto sijaitsee paikassa, jota on vähän vaikea löytää. Ravintola on Tallinnassa meren rannalla Kalamajan kaupunginosassa, Linnahallin ja vanhan … Lue lisää

16.11.2025 | Ravintolat

Korealaisen keittiön täydellinen fuusio

Korealaisen keittiön täydellinen fuusio

Kun ajattelemme aasialaista ruokaa, mieleen tulevat yleensä ensin wokatut nuudelit ja riisi. Ne ovat toki herkullisia, mutta mitä jos … Lue lisää

15.11.2025 | Ravintolat

Yksi Tallinnan omaperäisimmistä katuruokapaikoista

Yksi Tallinnan omaperäisimmistä katuruokapaikoista

Vaikka Burger Boxin julkisivu ei herätä suuria odotuksia, sisällä odottaa Liisa Ihmemaassa -kaltainen omaleimainen maailma: pieni ja hämärä ruokailutila, … Lue lisää

13.11.2025 | Ravintolat

Pohjoismaisia makuja Aasian mausteilla

Pohjoismaisia makuja Aasian mausteilla

O2 on uusi moderni ravintola, joka selvästi pyrkii Viron Michelin-ravintoloiden sarjaan. Keittiömestari Martin Meikas on luonut ravintolamiljöön ja menun, … Lue lisää

12.11.2025 | Ravintolat

Tähtiravintolassa syödään taideteoksia

Tähtiravintolassa syödään taideteoksia

Saksalainen Matthias Diether aloitti kokin uransa vuonna 1995. Vuodesta 2016 alkaen hän toimi keittiömestarina Muhun saarella Pädasten kartanon Alexander-ravintolassa … Lue lisää

10.11.2025 | Mainos | Ravintolat

Pikk-kadun merihenkinen ruokapaikka

Mainos Pikk-kadun merihenkinen ruokapaikka

Ports on sanaleikki, joka viroksi tarkoittaa annosta ja englanniksi satamia. Ports Kitchen/Bar -ravintolassa molemmat merkitykset toimivat. Ravintolan ruokalista rakentuu … Lue lisää

6.11.2025 | Ravintolat

Itä-Viron Makuseikkailu tarjoaa paikallisia makuja ja elämyksiä

Itä-Viron Makuseikkailu tarjoaa paikallisia makuja ja elämyksiä

Itä-Viron alueen suosittu Makuseikkailu alkoi eilen 5. marraskuuta. Tapahtuma järjestetään jo seitsemättä kertaa. Kahden viikon ajan alueen ravintolat ja … Lue lisää

4.11.2025 | Ravintolat

Etelä-Viron ravintolat tarjoavat kulinaarisia mestariteoksia 

Etelä-Viron ravintolat tarjoavat kulinaarisia mestariteoksia 

Etelä-Viro muuttuu pariksi viikoksi todelliseksi gastronomiseksi taivaaksi, kun vuosittainen Metsast taldrikule -tapahtuma (suomeksi Metsästä lautaselle) järjestetään jo kuudetta kertaa. … Lue lisää